Sinä jolla 2 tyttöä tai poikaa ja kolmas tulossa tai on jo?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämäävä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hämäävä

Vieras
Eli joilla on peräkkäin syntynyt 2 tyttöä tai poikaa ja haluavat "onnistaa" vielä että tulisi se toivottu esim. poika jos on jo kaksi tyttöä... voitko rehellisesti vastata että näin toivoit/toivonut?
 
Öh, me tehtiin neljäskin vaikka kolmas oli ensimmäisten kanssa eri sukupuolta.

Sen voin rehdisti sanoa, että toivoin neljännenkin olevan tyttö ja vain siksi, että olisi helppo ottaa vanhemman neidin vaatteet uudelleenkäyttöön kuin kaivella pussien perukoilta poikien vanhoja vaatteita.
 
Odotan kolmatta, ennestään on kaksi poikaa. Ja iha rehellisyyden nimissä, kun rakenneultrassa masukin sanottiin olevan myös poika, olin sen illan ihan älyttömän pettynyt.

En siihen mennessä ollut ajatellut toivovani vauvan sukupuolelta mitään, mutta näköjään jossain alitajunnassa olin toivonut tyttöä.

Oneksi pettymys meni nopeasti ohi ja odotan innolla, koska tämä pieni poika oikein päättää tulla maailmaan veljiensä seuraksi. :)

*muoks* Niin, mainittakoon vielä, että emme suinkaan alkaneet kolmatta lasta tehtailla tytön toivossa, vaan toivoimme saavamme perheeseen kolmannen lapsen. Neljättä ei tule, oli tämä nyt kumpaa sorttia hyvänsä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kreecher:
Odotan kolmatta, ennestään on kaksi poikaa. Ja iha rehellisyyden nimissä, kun rakenneultrassa masukin sanottiin olevan myös poika, olin sen illan ihan älyttömän pettynyt.

En siihen mennessä ollut ajatellut toivovani vauvan sukupuolelta mitään, mutta näköjään jossain alitajunnassa olin toivonut tyttöä.

Oneksi pettymys meni nopeasti ohi ja odotan innolla, koska tämä pieni poika oikein päättää tulla maailmaan veljiensä seuraksi. :)

Itselläni sama homma vaikka odotan toista:)
 
Hih! Meillä 2 ekaa tyttöjä 2 tokaa poikaa, tässä kuussa syntyvä, eli viides, varmuudella poika ja pakko kai se on sit vielä 6.s tehdä jos vielä pikkuprinsessan sais :D
muoks...ihan unohtu...oltaisiin niin toivottu tämä viides tytöksi, mutta ehkä sitten seuraava! Pettymys oli itsellä aika kova ultrasta tultua kun itellä oli ollut kokoajan tyttötunne! Mutta nyt on jo tilanne toinen ja poitsu on kyllä tosi hyvä juttu...Edelliseltä on jäänyt niin paljon ihania pikkumiehen vaatteita, ja silleen!=)
 
mulla 3 tyttöä ja sillon ku odotin kuopusta niin tavallaan toivoin poikaa. ihan vaan siks ettei oo kokemusta. sit kun saimme tietää 4d-ultrassa että tyttö tulee niin olin enimmäkseen vaan helpottunu. pojasta ku ei oo kokemusta. pelotti jo yhessä vaiheessa että tulee adhd-poika joka vaan hyppii sohvalla ja "ampuu" kaikki mikä liikkuu. :whistle: pistin mun hölmöt ajatukset raskaushormoonien piikkiin. :ashamed:
 
meillä on aina ollut puhetta 3-5 lapsesta. Tällä hetkellä niitä on 4 ja kaikki poikia. Toisen pojan jälkeen on toivottu tyttöä, ja vieläkin se toive pitää pintansa. Ehkä tämän neljännen pojan syntymän jälkeen olin pikkiriikkisen harmistunut ettei meille sitä tytöntylleröä syntynytkään mutta se meni pian ohi. Nyt ainoastaan mietityttää että jos joskus vielä aletaan viidettä yrittämään ja jos syntyykin taas poika niin sit en pysty varmasti sanomaan ettenkö olisi pettynyt.

 
Meillä kaksi vanhempaa on tyttöjä. Kun keskimmäinen syntyi ja osoittautui tytöksi, saatiin aika paljon kommenttia, että vieläkös pitää sitä poikaa yrittää... Oli selvää, että halutaan ainakin kolme lasta, sukupuolella ei niin väliä. Kun rupesin kolmatta odottamaan, olin ihan varma siitä, että tulokas olisi tyttö. Ultrassa (rv19) näkyikin, että poika on tulossa ja olin kyllä niiiiiin äimistynyt, että meni monta viikkoa, ennenkuin ajatukseen totuin. Kyse ei ollut pettymyksestä tms, mutta oli vaan niin hankala tottua ajatukseen, että musta tuleekin pojan äiti...

Nyt pojan pampula on 4kk ja ihanasti jo ihan pojan näköinen :) Vauvan vanhemmuus on ihan samanlaista, mutta saa nähdä, kun tuosta vilpertti kasvaa, että minkälaiseen maailmaa hän meidät tästä prinsessaunelmasta johdattaa...
 
Meillä on kaks tyttöä ja kolmas joskus haaveissa. Ite automaattisesti ajattelen sen mahdollisen kolmannen olevan tyttö. Kun on kaksi tyttöä nyt ja veljellä on kolme tyttöä, niin en osaa poikaa edes sukuun hirveesti odottaa. Ja nuo vaatteetkin kun on kaikki niin neitimäisiä, niin ainakin vaatevarastot pitäs uusia täysin (tulee kalliiksi :D).

Mutta jos poika tulis, niin en pettynyt olis. Päinvastoin olisin ilahtunut, että saan kokea poikalapsen vanhemmuudenkin.

Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että sille sukupuolelle on ihan sama enkä pety kummastakaan. Aika näyttää sitten, jos raskaana oon, että alkaako mielikuvia syntymään tulokkaasta. Ja varmaan suku alkaa sen mietinnän: poikaakos aloitte tekemään... Juu, eihän sitä kolmatta voi tehdä, jos ei poikaa toivo, kun kaksi tyttöä jo ennestään on.
 
Mä toivoisin aina pelkkiä tyttöjä vaan, vaikka odottaisin viidettä ja ois jo neljä tyttöä. :D
Näin vakaasti ainakin luulen, eihän sitä tietää voi varmaksi. Tytöt vaan on niin sulosia tinttaralloja. :heart:
 
Meillä on kaks ekaa poikaa ja kolmatta, ku odotin, olin ihan varma että poika sieltä tulisi, oli sellanen olo, että meille tulee vaan poikia, mä en uskaltanu ees kysyä koskaan, kumpi sieltä olisi tulossa....mä niin toivoin tyttöä että jos oisin kysynyt raskauden aikana kumpi tulee ja jos olisi poika sanottu olisin kieltämättä ollu pettynyt, mutta tyttöhän sieltä tuli ja vielä neljäskin oli tyttö:)
Poika olisi ollu kyllä yhtä rakastettu:)
 
Meillä on kaksi ihanaa poikaa ja nyt kolmatta odotan. Tietty olisi kivaa, jos kolmas olisi tyttö, mutta vaikka se kliseeltä kuulostaakin, niin terveys on pääasia ja se kautta on ihan sama, onko tulokas sitten vaikka poika. Eikä me tätä kolmatta tehty sen takia, että jos se sattuisi olemaan tyttö, vaan sen takia, että molemmilla meillä on ollut kolme lasta haaveissa. Ihan yhtä suurella rakkaudella otetaan tulokas vastaan, oli se sitten poika tai tyttö :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nuora:
Alkuperäinen kirjoittaja Kreecher:
Odotan kolmatta, ennestään on kaksi poikaa. Ja iha rehellisyyden nimissä, kun rakenneultrassa masukin sanottiin olevan myös poika, olin sen illan ihan älyttömän pettynyt.

En siihen mennessä ollut ajatellut toivovani vauvan sukupuolelta mitään, mutta näköjään jossain alitajunnassa olin toivonut tyttöä.

Oneksi pettymys meni nopeasti ohi ja odotan innolla, koska tämä pieni poika oikein päättää tulla maailmaan veljiensä seuraksi. :)

Itselläni sama homma vaikka odotan toista:)

Näin itselläkin toisen kohdalla.Eka oli tyttö ja toinenkin kuulemma."pettymyksen" tunne meni kyllä nopeasti ohi.Kolmannesta ei kysytty ja tyttöhän sekin oli.Kun viimeisin syntyi jä kätilö sanoi että kaunis TYTTÖ tuli,taas tuli pettymys.Mutta kun tytön syliin sai,onnesta meni sekaisin.Neljättä tuskin tulee.

 

Yhteistyössä