Sikiö ei liiku!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"apua"

Vieras
Eli, viikkoja nyt 25+ ja eilen illalla nukkumaan mennessä aloin miettiä oliko vauva liikkunut päivän aikana ja muistellessani tulin siihen tulokseen ettei kauheasti ollut. No, siinä hetken liikkeitä kuulostelin, ei kuulunut. Aloin kuitenkin ihan rauhallisin mielin nukkumaan. Aamulla miehen lähtiessä töihin (06.00) heräsin kans ottamaan sokerista mehua ja pari karkkia nappasin suuhun jos ne ois verensokeria nostanu ja noin puolen tunnin päästä sängyssä havaitsin liikkeitä,mutta vain pari. Väsytti kuitenkin niin että olin nukahtanut ja nyt tämän päivän aikana olen tuntenut vain pari liikettä. Pitääkö olla huolissaan? En saa vauvaa liikkumaan vaikka kuina hyppelen, syön ja juon makeaa, liikkuttelen ja tökin vatsaa. Ei vain kuulu mitään. Ei missään asennossa. Neuvolaan koitin soitella muttei sieltä kukaan vastannut, ovat jo kotiin lähteneet ja a-polikin 130 kilsan päässä... Kuulostellako vielä vai lähteäkö polille vaikka matkaa onkin kamalasti`???
 
Luultavasti siellä vatsassa on kaikki hyvin eikä ole syytä huoleen. Itse en kuitenkaan pystyisi rentoutumaan tuossa tilanteessa, joten lähtisin tsekkauttamaan tilanteen, vaikka matkaa olis kuinka monta sataa kilometriä.
 
Ethän ole ihan tosissasi? Ei sen tarvikaan liikkua kokoajan vaan se nukkuu omalla tavallaan välillä ihan kuten sinäkin etkä hypi tai pompo, suosittelen sitä muutenkin välttämään.
 
Ethän ole ihan tosissasi? Ei sen tarvikaan liikkua kokoajan vaan se nukkuu omalla tavallaan välillä ihan kuten sinäkin etkä hypi tai pompo, suosittelen sitä muutenkin välttämään.

Voi kuule KYLLÄ OLEN IHAN TOSISSANI! Ajatella miten idiootti olenkaan!?! :O

Ja hyppiä joo ei kannata, en nyt kovin ole hypellytkään kuin muutaman hypyn että jos se vaikka heräis, mut ei.
 
[QUOTE="a p";23317169]Voi kuule KYLLÄ OLEN IHAN TOSISSANI! Ajatella miten idiootti olenkaan!?! :O

Ja hyppiä joo ei kannata, en nyt kovin ole hypellytkään kuin muutaman hypyn että jos se vaikka heräis, mut ei.[/QUOTE]

No ihan miten vaan, ei ne koko ajan siellä heilu ja potki, jos siellä olisi jotakin vialla sinä ihan varmasti tuntisit sen ensimmäisen 3h.aikana kun se ei enää ottaisi sinulta mitään tarvitsemiaan vitamiineja ja elimistösi alkaisi hylkimään sitä myöhemmin, ole silti huoleti asian kanssa.
 
Miulla oli sama juttu ja kävin kuunteluttamassa nlassa sydänäänet. Oli kaik kunnossa. Vauvalla on hiljaisiakin aikoja mutta äidin mielenterveyden kannalta on varmaan parasta käydä näytillä. Aivan aiheellista lähteä jos tuntuu epätavalliselta ja OMASTA MIELESTÄ TARPEELLISELTA!
 
Mielestäni riippuu siitä miten aktiivinen vauva on ollut aiemin ja miten hyvin tunnet liikkeet. Selkeästi jos on tilanne muutuunut niin kyllä huolestuisin. Soita vaikka sinne ä-polille.
 
[QUOTE="vieras";23317534]No etkös jo osaa aikuinen soittaa neuvolaan tääl ei saa vastauksia...[/QUOTE]

Etkös jo osaa aikuinen lukea, kerroin jo että neuvolassa eivät vastaa!!!
 
Meillä ainakin terveyskeskuksessa on ultra ja dobbleri. Kysäise sieltä ensin ennen kuin lähdet ajamaan äitipolille. Tai mietihän onko jollain tutullasi kotidobbleria. Sehän on ihan kauheaa elää epätietoisuudessa!
 
[QUOTE="sama";23317197]No ihan miten vaan, ei ne koko ajan siellä heilu ja potki, jos siellä olisi jotakin vialla sinä ihan varmasti tuntisit sen ensimmäisen 3h.aikana kun se ei enää ottaisi sinulta mitään tarvitsemiaan vitamiineja ja elimistösi alkaisi hylkimään sitä myöhemmin, ole silti huoleti asian kanssa.[/QUOTE]

ei sitä itse voi tuntea
 
Noniin, pääsin tk:hon ja kuunneltiin sydänäänet ja katsottiin ultraalla ja kaikki hyvin! Onneksi! Kyllä se on aivan hirveää elää epätietoisuudessa ja ainakin itse tulen aika helposti huolestuneeksi, tällaisesta asiasta! Kerkesin jo läpikäymään kaikki sen miten synnytän kuolleen lapsen jne :/ Hyvä että ottivatminut, nyt mieli on taas rauhallinen! Ja se, kun vauva on ollut tosi liikkuvainen, siksi huolestuin.
 
[QUOTE="sama";23317197]No ihan miten vaan, ei ne koko ajan siellä heilu ja potki, jos siellä olisi jotakin vialla sinä ihan varmasti tuntisit sen ensimmäisen 3h.aikana kun se ei enää ottaisi sinulta mitään tarvitsemiaan vitamiineja ja elimistösi alkaisi hylkimään sitä myöhemmin, ole silti huoleti asian kanssa.[/QUOTE]

sinulla nyt on kyllä ihan väärää tietoa, sikiö voisi ola hyvinkin pitkään kuolleena äidin kohdussa.
 
Hyvä, että menit! Uskoinkin, että kaikki olisi kunnossa, mutta huoli kasvaa helposti niin suureksi, että on parempi käydä tarkistamassa tilanne. Toimit ihan oikein. :)
 
Hyvä, että menit! Uskoinkin, että kaikki olisi kunnossa, mutta huoli kasvaa helposti niin suureksi, että on parempi käydä tarkistamassa tilanne. Toimit ihan oikein. :)

Mulla ainakin kasvaa huoli helposti todella suureksi. Tosiaan ehdin jo miettimään kuinka kuollut lapsi synnytetään ja kuinka kertoa esikoiselle ettei pikkusisarusta tulekaan jne :( Aika herkästi kyllä käyn tarkistuttamassa. kiitos teille :)
 
Onneksi kaikki oli hyvin :) Minulla on taas se tilanne, että vauva ollut tosi rauhallinen alusta alkaen (nyt rv 33). Vain yksi tai kaksi vilkkaampaa päivää viikossa ja silloinkin on useamman tunnin hiljaisia hetkiä. Rauhallisina päivinä tunnen vain muutamia yksittäisiä liikkeitä kerrallaan. Huolestuttaa kovasti vaikka näin ollut koko ajan. Kuitenkin olisi paljon pelottavampaa jos hyvin ja vilkkaasti liikkuva vauva yhtäkkiä rauhoittuisi kuten sinulla. Tsemppiä kovasti loppuraskauteen :)
 
Mä muistan myös, että oli juuri noilla viikoilla monesti päiviä, jolloin ei tuntunut lähes mitään liikettä. Olin kanssa silloin ensimmäisinä kertoina aivan paniikissa. Lopulta jotenkin totuin siihen, että välillä on rauhallinen päivä, kunhan vuorokauden kuluessa alkaisi tuntumaan liikettä. Loppuraskaudessa olisin ollut enemmän huolissani jos olisi ollut noita rauhallisia päiviä, silloin kuitenkin onneksi tuntui joka ainoa päivä ja melkeinpä kokoajan jotain liikehdintää.
Tiedän, että on tosi vaikeaa, mutta koita ottaa rennosti. Hienoa, että kävit tutkimassa tilanteen; jos tulee vielä samanlaisia päiviä,niin toivottavasti et joudu niin paniikkiin. Toivotan kuitenkin hyvää (ja mielenrauhallisempaa) loppuraskautta :)
 

Yhteistyössä