Sikavirus iski: Terve kuusivuotias kuoli 48 tunnissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:(

Vieras
Tiistai 14.7.2009 klo 09.57

H1N1-viruksen saanut brittityttö diagnosoitiin väärin.

Lontoolaisen 6-vuotiaan Chloe Buckleyn kurkkuun alkoi sattua viime keskiviikkona. Lääkäri päätteli, että tytön kurkku oli tulehtunut. Todellisuudessa hän oli saanut H1N1-viruksen.

Väärän diagnoosin vuoksi, tyttöä ei hoidettu Tamiflu-lääkkeellä, joka olisi voinut pelastaa tämän hengen.

Ensimmäisten oireiden jälkeen kului vain 48 tuntia siihen, että lapsi kuoli, The Daily Mail -lehti kertoi.

Samana päivänä kerrottiin, että sikainfluenssapotilaita hoitanut brittilääkäri Michael Day, 64, kuoli saatuaan tartunnan.

Dayn ja Buckleyn uskotaan olleen täysin terveitä, ennen kuin virus tarttui heihin.

Kaikkiaan 17 ihmistä on nyt kuollut virukseen Britanniassa. Brittiviranomaiset korostavat yhä, ettei sikainfluenssa ole tavallista influenssaa vaarallisempi.

Virus on todettu yhteensä 10 000 britillä. Asiantuntijoiden mukaan todellinen luku on satojatuhansia.
 
Mulla on pientä kuumetta, väsymystä, vilunväreitä ja päänsärkyä. Jumitanko töissä vai menenkö työterveysasemalle? Kun eihän nämä oireet työtä estä, mutta kun ei tiedä, mikä vaivaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Alkuperäinen kirjoittaja helmi:
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Miten sikaflunssan erottaa normiflunssasta?

Sillä et se alkaa yhtäkkiä..?En tiedä siis ja samaa olen pohtinut..

Ettei sitten vaan itte menis turhaan näytille jos flunssa iskee :ashamed:

Mä olen jo suunnitellut,että jos tulee flunssanoireita niin heti soitan lääkärille ja kysyn,että koska pitää tulla testeihin. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja helmi:
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Miten sikaflunssan erottaa normiflunssasta?

Sillä et se alkaa yhtäkkiä..?En tiedä siis ja samaa olen pohtinut..

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59796-huolestuttaako-h1n1-tassa-ohjeita

http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/influenssa_a_h1n1v-virus/

http://www.poliklinikka.fi/?page=2515207&id=7394447
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Alkuperäinen kirjoittaja helmi:
Alkuperäinen kirjoittaja Bad Virgin:
Miten sikaflunssan erottaa normiflunssasta?

Sillä et se alkaa yhtäkkiä..?En tiedä siis ja samaa olen pohtinut..

Ettei sitten vaan itte menis turhaan näytille jos flunssa iskee :ashamed:

etkö muka tiedä että jos epäilet sikainfluenssaa niin et todellakaan mene mihinkään näytille vaan soitat!
 
Alkuperäinen kirjoittaja panick:
Mulla on pientä kuumetta, väsymystä, vilunväreitä ja päänsärkyä. Jumitanko töissä vai menenkö työterveysasemalle? Kun eihän nämä oireet työtä estä, mutta kun ei tiedä, mikä vaivaa?

Ei pienessä kuumeessa töissä olla, tartutat työkaverit jne...
 
Noniin kunnon paniikin lietsonta taas menossa! Siis influenssa ku influenssa, ihan yhtälailla ne noi normaalistikin olla vaarallisia. Se vaan kun epidemialle keksitään oma erillinen nimensä niin johan alkaa paniikkinappulat ihmisillä vilkkua...

Vetäkää nyt syvään henkeä ja rauhottukaa hiukan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
:o On vai?
Likka meni just jazzeille.. vaikka sama se on vaikka olis täälläkin.
Alkaa ahristaa. :/

Sikainfluenssa tuli kaupunkiin
julkaistu 13.7. 11:53

Porilaismiehellä on todettu sikainfluenssa. H1N1-tartunta todettiin 29-vuotiaalla porilaismiehellä viikonloppuna. Mies oli palannut New Yorkista.

Tartunnan saanut on kotona ja infektiolääkäri Esa Rintalan mukaan hän voi hyvin. Miehelle annetaan viruslääkehoitoa ja hänen perheensä saa ennaltaehkäisevää lääkitystä.
SK
 

Vähän perspektiiviä: Näin "vaarallinen" on sikainfluenssa
Julkaistu: 13.7.2009

Sikainfluenssa on näkynyt Meksikossa alkukesästä väljinä katuina ja tyhjentyneinä ravintoloina, mutta meksikolaiset ovat kyllästyneet aiheesta puhumiseen.

Paikallisten mielestä kohu oli rankasti ylimitoitettu, ja osa uskoo sen olevan vallanpitäjien yritys siirtää mediahuomio pois omista puuhistaan. Kyselytutkimuksen mukaan 45 prosenttia meksikolaisista uskoo, että viranomaiset salaavat tietoa.

Jotain perspektiiviä sikainfluenssan vaarallisuudesta saa, kun katsotaan tilastoja. Sikainfluenssaan on kuollut Meksikossa 121 ja maailmanlaajuisesti 440 ihmistä. Tartunnan on WHO:n mukaan saanut yhteensä lähes 100 000 ihmistä, Suomessa tartuntoja on yli 100.

Esimerkiksi huumekauppaan liittyvissä väkivaltaisuuksissa tapettiin Meksikossa 5300 ihmistä viime vuonna.

Yhdysvalloissa sikainfluenssa on vaatinut 210 uhria. Yhdysvaltain terveysministeriön mukaan tavalliseen influenssaan kuolee Yhdysvalloissa vuosittain 36 000 ihmistä ja maailmanlaajuisesti 250 000-500 000 ihmistä.

WHO:n mukaan tupakoinnista johtuviin sairauksiin kuolee päivittäin 14 000 ihmistä.

Suomessa alkoholiperäisiin sairauksiin ja myrkytyksiin kuolee Tilastokeskuksen mukaan vuosittain noin 1800 ihmistä.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/65917-vahan-perspektiivia-nain-%E2%80%9Dvaarallinen%E2%80%9D-on-sikainfluenssa
 

Yhteistyössä