Sikanuhasta ja karanteenista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieraes
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieraes

Vieras
Eli eräs sukulaispariskunta reissasi kolme viikkoa ulkomailla, maasta toiseen ja tietysti olleet väentungoksessa jos toisessakin.

Meillä on pieniä lapsia, joten ilmoitin vain että meille saa tulla sitten kun on viikko kulunut heidän matkalta paluustaan. Joo joo - plaaplaa - sikanuhan voi saada suomessakin jo ja niin pois päin. Kuitenkin sitä on ulkomailla enemmän ja se on helpompi sieltä saada. Enhalua mitään tauteja ylipäätään koskaan ehdoin tahdoin hankkia ja en hysterisoi tuosta possunuhasta, mutta ensitä väkisinkään meille tahdo. VIikon karenssi kyläilyjen suhteen minusta siis ihan asiallinen.

Tänäänkuulin, että tämä ystäväpariskunnan nainen on vähän naureskellut tuolle meidän asettamalle karenssille. Helppohan hänen on naureskella. Lapseton ihminen, jota ei oikeastaan lapset edes kiinnosta. Eipä tuollainen flunssa hänelle kummoisia tee, jos se tuleekin. Senkun sairastaa ja siinä se. Minä taas saain hoitaa itseni ja kolme pientä lasta, joten on pikkuisen eri juttu.
 

Yhteistyössä