viime vuonna rokotteelle annettu jo myyntilupa, et ohan siinä ollu aikaa tutkia.
Niinkuin esimerkiksi sitä, et miten se vaikuttaa tulevaan lapseen viisi vuotiaana jos sen saa istukan kautta äidin ollessa vielä raskaana?
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
viime vuonna rokotteelle annettu jo myyntilupa, et ohan siinä ollu aikaa tutkia.
Alkuperäinen kirjoittaja *:Alkuperäinen kirjoittaja noora:ottakaa huomioon, että jos ette rokotusta ota niin tartutatte lähipiiriänne jos taudin saatte. rokotteen on todettu estävän n 90% varmuudella sairastumisen. lisäksi julkisuudessa ei ole todettu että yksikään rokotteen saanut on kuollut kun taas possunuhaan on kuollut monta ihmistä. ajatelkaa myös muita kuin itseänne.
sairastuneista moni on sanonut, että ottaisi mieluummin päivän kestävän käsikivun ja hetkellisen korkean kuumeen kuin sairastaisi influenssan. taudin pahuuden tajuaa vasta kun siinä on.
No mutta eihän rokotteen ottaneet sitten sairastu, joten rokotuksen ottamatta jättäneet tartuttavat vain toisiaan jotka ovat tietoisesti tämän riskin myös ottaneet. So?
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:Alkuperäinen kirjoittaja sanon vaan:.. miksiköhän rokote on ollut jo tehtynä, ennenkuin koko tautia on löydetty? rokotteelle on haettu patenttia jo v.2008.
Sitä tautia on testattu labraolosuhteissa ja se on päässyt joko vahingossa leviämään labran ulkopuolelle. Tai sit se on tahallaan päästetty.
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:viime vuonna rokotteelle annettu jo myyntilupa, et ohan siinä ollu aikaa tutkia.
Niinkuin esimerkiksi sitä, et miten se vaikuttaa tulevaan lapseen viisi vuotiaana jos sen saa istukan kautta äidin ollessa vielä raskaana?
Alkuperäinen kirjoittaja ...:Alkuperäinen kirjoittaja Parempi katsoa kun katua:http://sikainfluenssa.biz/
Suosittelen tutustumaan tähän eilen löytämääni sivustoon.
Jokainen tekee itse päätöksensä, mutta tervettä harkintaa kannattaa käyttää.
tuo sivustohan nyt on suurinta paskaa mitä olla voi. tuola ei todellakaan kannata käydä. pelkkää rokotusten vastaista propagandaa ihmisiltä jotka eivät rokotuksia muutenkaan hyväksy. älkää uskoko sanaakaan mitä tuola on
meneppäs muualle pelleilemästä, kiitos. :>
Alkuperäinen kirjoittaja katrinainen:Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:Alkuperäinen kirjoittaja sanon vaan:.. miksiköhän rokote on ollut jo tehtynä, ennenkuin koko tautia on löydetty? rokotteelle on haettu patenttia jo v.2008.
Sitä tautia on testattu labraolosuhteissa ja se on päässyt joko vahingossa leviämään labran ulkopuolelle. Tai sit se on tahallaan päästetty.
Rokote on alunperin saanut patentin lintuinfluenssarokotteena. Tätä rokotetta on keretty tutkia ja testata. Kun sikainfluenssa iski vaihdettii rokotteeseen viruskanta, sillä rokote oli jo todettu toimivaksi. Ei siis mikään salaliitto, asian voi ihan vapaasti lukea rokotteen tuoteselosteesta, sieltä löytyvät rokotteen testitulokset kumpaankin tautiin.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja ...:Alkuperäinen kirjoittaja Parempi katsoa kun katua:http://sikainfluenssa.biz/
Suosittelen tutustumaan tähän eilen löytämääni sivustoon.
Jokainen tekee itse päätöksensä, mutta tervettä harkintaa kannattaa käyttää.
tuo sivustohan nyt on suurinta paskaa mitä olla voi. tuola ei todellakaan kannata käydä. pelkkää rokotusten vastaista propagandaa ihmisiltä jotka eivät rokotuksia muutenkaan hyväksy. älkää uskoko sanaakaan mitä tuola on
meneppäs muualle pelleilemästä, kiitos. :>
en mä mitään pelleile. ihan asiantuntijoilta on tullu tietoa tuostakin sivustosta. mun lapsi on rokotuksen saanut jo. tuo on pelkkää propagandaa. mistään ei ole mitään faktaa mitä tuola kirjoitetaan.
Alkuperäinen kirjoittaja heh:Alkuperäinen kirjoittaja katrinainen:Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:Alkuperäinen kirjoittaja sanon vaan:.. miksiköhän rokote on ollut jo tehtynä, ennenkuin koko tautia on löydetty? rokotteelle on haettu patenttia jo v.2008.
Sitä tautia on testattu labraolosuhteissa ja se on päässyt joko vahingossa leviämään labran ulkopuolelle. Tai sit se on tahallaan päästetty.
Rokote on alunperin saanut patentin lintuinfluenssarokotteena. Tätä rokotetta on keretty tutkia ja testata. Kun sikainfluenssa iski vaihdettii rokotteeseen viruskanta, sillä rokote oli jo todettu toimivaksi. Ei siis mikään salaliitto, asian voi ihan vapaasti lukea rokotteen tuoteselosteesta, sieltä löytyvät rokotteen testitulokset kumpaankin tautiin.
Älä nyt, katrinainen, pilaa salaliittoteoreetikkojen hallusinaatioita![]()
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:Niin ja itse ainakin uskon, että nyt kun on isolla rahalla menty rokotteet ostamaan, niin pitäähän ne saada käytettyä ettei rahat mene hukkaan ja jonkun fiksun lääkärin/asiantuntijoiden maine mene ihan kaivoon, että eikö näitä nyt tarvitakkaan?! Sen mukaista on ainakin uutisointi ollut. Järkevää keskustelua asiasta varmasti moni kaipaa, tuntuu että mennään iltalehtien otsikoiden varassa.
Kaikille raskaana oleville naisille voimaa ja rauhaa ottaa asiassa ohjat omiin käsiin lastensa puolesta!
Alkuperäinen kirjoittaja Finttu:viime vuonna rokotteelle annettu jo myyntilupa, et ohan siinä ollu aikaa tutkia.
Niinkuin esimerkiksi sitä, et miten se vaikuttaa tulevaan lapseen viisi vuotiaana jos sen saa istukan kautta äidin ollessa vielä raskaana?
Alkuperäinen kirjoittaja kaikkea sitä:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja ...:Alkuperäinen kirjoittaja Parempi katsoa kun katua:http://sikainfluenssa.biz/
Suosittelen tutustumaan tähän eilen löytämääni sivustoon.
Jokainen tekee itse päätöksensä, mutta tervettä harkintaa kannattaa käyttää.
tuo sivustohan nyt on suurinta paskaa mitä olla voi. tuola ei todellakaan kannata käydä. pelkkää rokotusten vastaista propagandaa ihmisiltä jotka eivät rokotuksia muutenkaan hyväksy. älkää uskoko sanaakaan mitä tuola on
meneppäs muualle pelleilemästä, kiitos. :>
en mä mitään pelleile. ihan asiantuntijoilta on tullu tietoa tuostakin sivustosta. mun lapsi on rokotuksen saanut jo. tuo on pelkkää propagandaa. mistään ei ole mitään faktaa mitä tuola kirjoitetaan.
Niinpä, peräänkuulutamme lähdekritiikkiä. Uskotteko te todellakin KAIKEN mitä netistä luette?
Toivottavasti lapsillenne opetetaan kriittistä suhtautumista mediaan ja internetiin sekä muihin tiedonlähteisiin.
Alkuperäinen kirjoittaja hui:Alkuperäinen kirjoittaja Eeva:Minä otin lapselleni MPR-rokotteen ja hän sai siitä erittäin harvinaisen mutta vakavan sivuoireen, 10 min tajuttomuuskohtauksen. Laitoimme neuvolan kanssa kansanterveyslaitokselle asiasta tietoa ja sieltä tuli vastaan ettei rokotteiden sivuvaikutuksia enää tilastoida eikä asia heille kuulu...että se siitä. Miten lie sitten sikainfluenssarokotteen laita, tutkitaanko sen sivuoireita oikeasti?
Järkyttävää mikä reaktio ja miten siihen suhtauduttiin!
Alkuperäinen kirjoittaja raskaana:itse otin eilee rokotuksen ja tänään kuumetta yli 38, kurkku kamalan kipeä, nuhaa ja lihassärkyä. Täytyy kyllä sanoa, että pelottaa itseni ja varsinkin pikkuiseni puolesta. Onko muille tullut samanlaisia oireita?
Alkuperäinen kirjoittaja Jyri Väätäinen:Älkää nyt vaan menkö ottamaan sikainfluenssarokotteita, ellette halua toimia em. rokotteiden koekaneina.
Niillä rokotteilla on pahoja sivuvaikutuksia ja kuulemma ainakin jo viisi menehtyi rokotteeseen, siitähän media ei puhu. Sen sijaan rokotuksen ottamista ylistetään maasta taivaaseen.
Lisäksi rokotteita ei ole testattu riittävästi, joten niiden sivuvaikutuksista ei ole tietoa. Mieluummin kärsin vaikka viikon flunssasta yms. kuin otan jonkun kyisen rokotteen, josta ei ole mitään muuta kuin haittaa.