Sijaisen nuhtelu

Tunti oli päättynyt. Onneksi. En olisi jaksanut enää yhtäkään tuntia keskenkasvuisten neropattien joukossa. Koko aamun oli ollut vähän levoton olo. En ollut aikoihin tavannut ketään fyysisesti kiinnostavaa, joten olin hoidellut itseni jo pitkään. Haaveilin kotiin pääsystä, että voisin tyydyttää itseni. Iltapäivän viimeiseen tuntiin keskittyminen oli ollut minulle jotenkin vaikeaa. Kieltämättä miehistyneet poikaset ovat mieltäni kiihottavat ja taisin minäkin olla monen nuoren mieleen. Usein luokkaani jää muutama nuori herra juttelemaan kanssani niitä näitä. Olen aina tullut toimeen oppilaitteni kanssa, ehkä siksi että suhtaudun heihin samalla tavoin kuin kollegoihini. Useimmat oppilaani täysi-ikäisiksi tullessaan istuutuivat kanssani lasilliselle, jos satuimme samaan paikkaan. Monet heistä kehuivat minua rennoksi ja mukavaksi maikaksi.
Tämän sijaisuuteni aikana olin pistänyt merkille tumman ja harteikkaan pojan. Katseeni kiinnittyi heti hänen vahvoihin käsivarsiinsa ja hänen tapaansa olla röyhkeä ja samalla kovin ujo. Sijaisuuteni aikana kohtasin pientä ja vaaratonta kiusan tekoa, niiden takana kuitenkin aistin olevan kiinnostusta itseäni kohtaan. Tämän erään tunnin päätyttyä, pyysin poikajoukon suulainta kaveria jäämään tunnin jälkeen hetkeksi keskustelemaan kanssani. Vilkkaasta, röyhkeästä ja sanavalmiista pojasta karisi kaikki varmuuden rippeet kuin jäimme kahden. Hän seisoi edessäni selkä suorana, valmiina kuulemaan nuhteita kuin sotilaspoika. Pojan seksikäs ujous, jonka tiesin hänessä olevan, oli juuri nyt valloillaan ja kiihotti minua entisestään. Huvittuneena katsoin ruskeilla silmilläni hänen sinisiä, hämmentyneitä silmiään. Katseeni kulki pitkin hänen miehekkäitä kasvoja ja parransänkeä, joka paljasti hänet pojuksi. Hänen komeat hartiansa saivat minut tuntemaan itseni hennoksi. Annoin katseeni kulkea pojan vartalolla, käsillä joista olin haaveillut omassa vartalossani. Astin katseeni tekevän hänestä entistäkin hermostuneemman ja huomasin kuinka hiljaisuus piinasi häntä. Naurahdin ääneen hyväntahtoisesti ja samalla siirsin pitkän otsatukkani sivummalle. Kysyin häneltä mihin suurisuinen kaveri katosi, jolla oli kesken tunnin paljonkin asiaa. Istahdin hänen eteensä pulpetille ja ristin jalkani. Hän ei osannut vastata, vaan kohautti olkiaan ja työnsi kätensä taskuihin. Hänen katseensa kulki säärtäni pitkin, hameen helmaan ja takaisin nilkkaani. Pyysin häntä katsomaan minua silmiin ja nousin seisomaan. Astuin hänen luokseen niin lähelle, että pojan hengitys tuntui otsallani. Vaikka hän oli 19-vuotias lukiolainen ja minä 32-vuotias kuvaamataidon opettaja, oli hän minua kookkaampi. Katseeni oli naulittuna häneen ja kysyin haluaisiko hän kertoa minulle kuka oli vastuussa pilasta, jossa hän oli mukana viime tunnin alussa. Poika ei puhunut mitään, mutta hänen hengityksensä oli nopeampaa ja painauduin häntä vasten. Tunsin hänen kalunsa jäykistyvän ja hellästi hyväilin häntä housujen päältä. Katselin rauhassa käteni työtä. Hymyilin pojalle. Hän oli ottanut kätensä pois taskuistaan ja hermostuneesti käpälöi pyllyäni. Kuiskasin lempeästi ettei tarvinnut pitää kiirettä, että koskettelisi minua hellästi. Hänen kouransa hyväilivät selkääni, kaulaani ja rintojani. Tunsin kuinka alapäässäni pakotti, vakoni kostui pojan jokaisesta kosketuksesta. Poika suuteli kaulaani, huuliani ja korvan nypykkää. Hän kuiskasi haluavansa nähdä kuinka ope tekee sen yksin. Hymyilin pojalle ja suutelin hänen lämmintä poskeaan. Ajattelin ensin hiukan härnätä, ennen kuin aloittaisin kiihkeän sormileikkini.
Pojan farkkujen etumus näytti houkuttelevalta ja niinpä näykin hampaillani sepalusta. Pojan silmät muljahtivat halusta ja minusta vaikutti siltä, että hänen kalunsa olisi voinut puhkaista vetoketjun hajalle. Kuiskasin pojan korvaan, että toiveesi on toteutumassa. Nousin pulpetille polvilleni ja pyysin poikaa nostamaan hamettani ylemmäs, jotta hän näkisi pyllyni. Poika noudatti ohjettani ja minä kumarruin alemmas jota pyllyni olisi paremmin tarjolla. Nuole pyllynreikääni, pyysin. Pojan kieli liikkui pakaroiltani kohden pyllynreikää. Hän levitti sormillaan pakaroitani saadakseen kauniin suppuni esille. Voihkaisin ihastuksissani, poika ei tainnut olla ihan kokematon.
Istahdin pulpetille levitin jalkani ja pyysin poikaa istumaan viereiselle pulpetille. Riisuin paitani ja pikkuhousuni. Esittelin pojalle ajellun alapääni ja hieroin sormillani pientä nyppylääni. Poika oli äärimmäisen kiihottunut ja odotti. Sanoin että hän saisi nyt katsella. Hieroin nautinnollisesti itsenäni ja levitin suloni mahdollisimman leveälle, jotta pojalla olisi hyvät näkymät. Huomasin kuinka pojan kädet etsiytyivät omalle sepalukselle. Hän tavoitteli kaluaan esille tiukaksi käyneistä farkuista. Estin hänen aikeensa jalallani ja hän katsoi minua turhautuneena. Lupasin, että hänenkin vuoronsa koittaisi. Jatkoin hyväilyäni kohden pyllynreikää. Sivelin kosteuttani pitkin jalkoväliä ja runkatessani liikuttelin sormeani pyllynreiässä. Huohotin hiljakseen katsellen poikaa. Orgasmi tuli minun nytkähdellessäni pulpetilla hiljaa huohottaen. Nyt voit tulla sanoin pojalle, joka seisoi edessäni valmiina, housut nilkoissa. Hänen hyvänkokoinen kalunsa upposi sisälleni liukkaasti. Pilluni litisi hänen kalunsa liikkeestä ja minä ajattelin orgasmin tulevan. Keskeytin hänet kuitenkin ja pyysin hänet tulemaan takaapäin. Hivuttauduin pulpetilta lattialle nelinkontin, hän tarttui lanteiltani kiinni. Ote oli miehekäs ja vahva, ajattelin, että nyt saan ansioni mukaan. Poika teki työtä käskettyä ja nussi minua kiimaisena apinan raivolla, hän ei kysellyt enää mitään vaan tyydytti kasvaneen kiimansa. En enää kyennyt hillitsemään itseäni ja vaikeroin ääneen.
Poika katseli minua virnistäen kun käsienpesualtaan luona siistin reisiäni käsipyyhepaperilla. Hän napitti farkkujansa ja kehui että näytin kauniilta kun poskeni punottivat seksin jälkeen. Naurahdin ja puin vaatteet ylleni. Kerätessäni tavaroitani, poika yhä seisoi luokassa. Hän odotti kohteliaasti, että menisin luokan ovesta ensiksi. Poika sanoi seuraavansa minua, sillä hän oli taas vailla kurinpitoa. Ja tunsin kuinka kuriton kalu jo nosti päätänsä pyllyäni vasten.
 
  • Tykkää
Reactions: AZZAWANG

Yhteistyössä