\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.03.2005 klo 14:43 minja87 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.03.2005 klo 11:40 äiti kirjoitti:
mitä on elämänkokemus???
minä jouduin eka kerran luopumaan ihmisestä josta välitin 10 vuotiaana ja kun olin 12 vuotias niin isäni tappoi itsensä ja tämän jälkeen äiti "meni raiteilta" ja alko juomaan, tai joi joka toinen viikonloppu kun pikkuveli oli omalla isällää(eri isät meillä)
ja minä elin periaatteessa omaa elämää, olin 13 ku olin jo joka viikonloppu kännissä, äiti kyllä välitti mutta oli itsekkin niin masentunut...
13 vuotiaana minut raiskattiin ja tapahtui kaikkea muutakin...
join ja join ja join ja join..ja loppujen lopuksi oli pakko saada pe.pullo käteen ja join 3 päivää putkeen ja välillä join viikollakin, koulu meni pilalle.
Kotona piilottelin puukkoja ettei äiti ala viilteleen kun tulee baarista kotiin..monta kertaa löysin äidin verissä keittiön lattialta, kerran valvoin äitini vierellä(oisinko ollu 12 vuotias) kun hänen suustaan vaan valui vaahtoa ja hän houri en tiennyt mikä oli ja juoksin veljeni isän luo aamulla ja pyysin hänet meille ja alkoholimyrkytyshän äitillä oli. .äiti heräsi ja kysyi että:"oonko kuollu...!"
kerran olin 2viikkoo setäni perheen luona kun äiti oli yrittänyt tappaa itsensä.
Loppujen lopuksi olin itsekkin niin masentunut että yritin itsemurhaa.
Löysin mieheni 15 vuotiaana ja sama jatkui hetken, kunnes muutimme yhteen kun olin 16 ja aloimme yrittämään lasta ja elämään perhe elämää, ja lapsi syntyi kun olin juuri täyttänyt 17.
Rämmin siis ylös kauheasta p askasta ja kun siitäs selvisin niin selviän kyllä melkein mistä vaan.
TÄÄ ON MUN Kirjottama ja aivan totta kaikki!
Lopettakaa jo toi pas--- jauhaminen! :kieh:
Kylläpä olet epäempaattinen ihminen. Minä tiedän esim. serkkuni elämää sivusta seuranneena kertoa, että myös tällaista tapahtuu. Serkkuni oli vain 11 vuotias, kun joutui ruveta huolehtia itsestään ja joutui narkkarin tielle, sai alaikäisenä lapsen, joka sittemmin otettiin huostaan. Mutta nykyään hänellekin elämä jo hymyilee.