Siis oikeestiko porukka on sitä mieltä että koira saa suuttua kun sen lelun ottaa?

Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen...kun lapsi oli vienyt koiran pallon kyläpaikassa ja koira muristen pompannut lasta päin ja ottanut sen takaisin.

Mä ainakin koulutin koirani niin että hältä voi ottaa vaikka luun suusta eikä murahdakaan tai protestoi muutenkaan. Ei huvin vuoksi tai koiraa kiusatakseni hältä jotain viemällä, vaan koska eteen voi tulla tilanne että koiran suusta pitää ottaa jotain pois ja sen pitää onnistua.

Kun taas koiran kanssa tekemisissä oleville lapsille oli opetettu että koiralta ei saa ottaa lelua, luuta tai mitään muutakaan. Molemmin puolista kunnioitusta.
Jos joku kyläilemässä oleva lapsi jota ei vanhempi vahdi ottaisi koiralta lelun vaikka suustakin niin mitään ei tapahtuisi. Minä sitten kyllä palauttaisin lelun koiralle.
 
Meillä koira ei inahdakaan, kun otan suusta pois mitä vain. Sen sijaan lapsille murahtaa ja lähtee karkuun. Olenkin sanonut, että jos koira jotain nappaa niin lasten pitää ottaa se pois houkuttelemalla koira namin kanssa antamaan.

Jos vieras lapsi ottaisi tuolta jotain pois niin enpä tiedä mitä tekisi. Tykkää kyllä lapsista, mutta vieras on vieras.
 
narikka
oma porukkaa saa vääntä ävaikka solmuun. viraat voivat laskea sormet jos vie luun. luita syövät 24/7 siis tarjolla. joka häkhiin tunkee kätensä se on omaa tyhmyyttä :/

kyseessä on voinu olla koulutus lelu, palkinto vert toiset antaa nakin palan,yms herkun, joillekki koirilel se on pallo,sutti (lelu)
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinni:
Ei tietenkään saa suuttua. Mutta tuo toinen avaus oli kyllä kirjoitettu siihen tyyliin, että vähän epäilen sen olevan ihan tottakaan...
Juu voi olla että oli provo ja ap:n kirjoitus oli varmaan sellainen, mikä provosoi vastaamaan tietyllä tavalla mutta silti vastausten tyyli yllätti mut.
Moni kun tuntui olevan sitä mieltä että on ihan luonnollista ja ok että koira reagoi noin...ehkä joo kouluttamaton koira.
 
Alkuperäinen kirjoittaja narikka:
oma porukkaa saa vääntä ävaikka solmuun. viraat voivat laskea sormet jos vie luun. luita syövät 24/7 siis tarjolla. joka häkhiin tunkee kätensä se on omaa tyhmyyttä :/
Meinaatko että jos teillä olisi vierailemassa vaikka joku lapsi joka löytäisi luun lattialta ja koiranne purisi häntä, niin lain silmissä se ei olisi teidän vikanne? Vastuuseen joutuisitte ja syystä.

Varoitatteko vieraitanne koskemasta luihin?

....
Mikä siinä on vaikeaa ymmärtää että koira on koira ja se ei ajattele ja reagoi niinkuin ihminen. Ei minullakaan ole ollut mahdollisuutta (ihmiset pelkäävät koiraani pelkän rodun perusteella... ) totuttaa koiraani lapsiin. Vanhin koirani rakastaa ihmisiä , mutta on uskomattoman ahne ja ei katso yhtään kuka tulee lähelle jos ruoasta kyse. Varoittaa ensin jos joku menee liian lähelle ja siinä vaiheessa viimeistään minä omistajana puutun asiaan ja estän ketään menemästä lähelle. En rankaise siitä että koira varoittaa, tuo koira oppisi nopeasti käymään kiinni ilman varoitusta ja sitähän ei kukaan halua. Eli taloudessa useampi koira jotka kaikki käyttäytyvät eri tavalla.
 
narikka
Alkuperäinen kirjoittaja Meritähti:
Alkuperäinen kirjoittaja narikka:
oma porukkaa saa vääntä ävaikka solmuun. viraat voivat laskea sormet jos vie luun. luita syövät 24/7 siis tarjolla. joka häkhiin tunkee kätensä se on omaa tyhmyyttä :/
Meinaatko että jos teillä olisi vierailemassa vaikka joku lapsi joka löytäisi luun lattialta ja koiranne purisi häntä, niin lain silmissä se ei olisi teidän vikanne? Vastuuseen joutuisitte ja syystä.

Varoitatteko vieraitanne koskemasta luihin?
ulkokoirilla luita 24/7 ja joka häkkiin tukkii käet on se vieraa nhenkilökohtanen voi,voi. sisäkoira syö luita erittäin harvoin koska maha menee sekasin ja silloinki vain omalla porukalla. tuttujen vierraitten aikana. meilä lapset saa vieä koiralta luun, ottaa lelun eikä ne siitä perusta, antavat viä. tietävät paikkansa laumassa. vieraat ei ole laumaa.

koirien häkkien tykönä on taulu jossa pyyetään olemaan koskematta koiriin.
 
km
Alkuperäinen kirjoittaja Meritähti:
Alkuperäinen kirjoittaja narikka:
oma porukkaa saa vääntä ävaikka solmuun. viraat voivat laskea sormet jos vie luun. luita syövät 24/7 siis tarjolla. joka häkhiin tunkee kätensä se on omaa tyhmyyttä :/
Meinaatko että jos teillä olisi vierailemassa vaikka joku lapsi joka löytäisi luun lattialta ja koiranne purisi häntä, niin lain silmissä se ei olisi teidän vikanne? Vastuuseen joutuisitte ja syystä.

Varoitatteko vieraitanne koskemasta luihin?
Jos mulla olis koira, joka suuttuisi kun vieras koskee sen luihin niin sellainen koira ei meillä olis koskaan läsnä vieraiden aikana. ja vaikka en koskaan oo sellaista koiraa omistanút niin luut ym on kerätty lattioilta välikohtausten estämiseksi, varmuuden vuoksi.
 
vieras
Meillä koira ei uhittele kellekään. Se on meidän lauman alimmainen ja jos joku "hyökkää" meillä vierailevien ihmisten kimppuun, niin se on laumanjohtaja, ei alimmainen. Johtaja pitää huolta alimmistaan ja jos koira voi luottaa siihen, se on rauhallinen ja luottavainen ihmisiä kohtaan. En voisi kuvitellakaan tilanetta, jossa meidän koira yrittäisi syödä vieraan lapsen, joka koskisi sen leluihin. Se ei ikimaailmassa uskaltaisi mun nähden edes harkita asiaa. Jos olisi vähääkään epäilystä, että se saattaisi jossain tilanteessa olla vihainen vieraille, niin en todellakaan pitäisi sitä vapaana, vaan lukittuna johonkin siksi aikaa kun on vieraita kylässä.
 
mä oon kyllä opettanu lapseni niin että koiralta ei saa ottaa lelua/luuta tai muutakaan
jos on siis koiralla suussa, leikissä tms, mutta jos se lelu lojuu lattialla/pihalla niin asia on eri ja sen kyllä saa siitä ottaa. Samoin olen myös koiran opettanut (silloin kun oli vielä) ja kenenkään päälle ei käydä tai uhitella, ei oli tapaus mikä tahansa.

Jos olis epäilystäkään koiran luonteesta niin a.en laskisi lastani lähellekkään ja vahtisin todella tarkkaan mitä tapahtuu b.koiran tulisi olla kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä koira ei uhittele kellekään. Se on meidän lauman alimmainen ja jos joku "hyökkää" meillä vierailevien ihmisten kimppuun, niin se on laumanjohtaja, ei alimmainen. Johtaja pitää huolta alimmistaan ja jos koira voi luottaa siihen, se on rauhallinen ja luottavainen ihmisiä kohtaan. En voisi kuvitellakaan tilanetta, jossa meidän koira yrittäisi syödä vieraan lapsen, joka koskisi sen leluihin. Se ei ikimaailmassa uskaltaisi mun nähden edes harkita asiaa. Jos olisi vähääkään epäilystä, että se saattaisi jossain tilanteessa olla vihainen vieraille, niin en todellakaan pitäisi sitä vapaana, vaan lukittuna johonkin siksi aikaa kun on vieraita kylässä.

a a ASIAAAA

Siis tää on ainoa lukemani juttu, jossa KOIRA saa olla KOIRA ja eläin.
Tällainen on koira joka on koulutettu hyvin..
MUUT koiran omistajat hävetköön!
:flower:
 
Koira on eläin ja sen silmissä vieraan perheen lapsi ei ole sen johtaja. Se on koiran inhimillistämistä, jos kuvitellaan, että se tietäisi lasten olevan tulevia veronmaksajia ja niitä pitää kohdella varovaisesti. Jos lapsi käyttäytyy koiran mielestä epäilyttävästi, se saattaa hyvinkin käyttäytyä kuin koira. Koska se on koira, eikä kohtelias ihminen.

Jos siis omistaa temperamenttisen koiran, niin se on parempi pitää eri huoneessa kuin vieraat, jos vieraat eivät ymmärrä koiria. Siinä ei ole kyse koulutuksesta tms, vaan koiran perinnöllisestä luonteesta. Hyvät harrastuskoirat ovat temperamenttisia ja taistelutahtoisia. Lapaset saattavat olla sohvakoirina ok, mutta eipä niistä ole kisakentille.

Ensisijaisesti on tarkoitus, että älykkäät ihmiset osaavat lukea koiria. On ihan tärähtänyttä odottaa, että koira ymmärtäisi ihmisten yhteiskuntarakenteesta ja psykologiasta jotain.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kätevä emäntä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä koira ei uhittele kellekään. Se on meidän lauman alimmainen ja jos joku "hyökkää" meillä vierailevien ihmisten kimppuun, niin se on laumanjohtaja, ei alimmainen. Johtaja pitää huolta alimmistaan ja jos koira voi luottaa siihen, se on rauhallinen ja luottavainen ihmisiä kohtaan. En voisi kuvitellakaan tilanetta, jossa meidän koira yrittäisi syödä vieraan lapsen, joka koskisi sen leluihin. Se ei ikimaailmassa uskaltaisi mun nähden edes harkita asiaa. Jos olisi vähääkään epäilystä, että se saattaisi jossain tilanteessa olla vihainen vieraille, niin en todellakaan pitäisi sitä vapaana, vaan lukittuna johonkin siksi aikaa kun on vieraita kylässä.

a a ASIAAAA

Siis tää on ainoa lukemani juttu, jossa KOIRA saa olla KOIRA ja eläin.
Tällainen on koira joka on koulutettu hyvin..
MUUT koiran omistajat hävetköön!
:flower:

Suurin osa koiraongelmista johtuu narun toisesta päästä. Ihmiset unohtaa, että se mamman rakas mussu on LAUMAeläin, joka käyttäytyy sen mukaisesti. Koiralla on hyvä ja turvallinen olla silloin kun se voi luottaa siihen, et laumanjohtaja suojelee sitä uhkaavissa tilanteissa ja hoitaa homman sen puolesta. Kunnolla koulutetulla koiralla ei ole mitään tarvetta käydä kenenkään kimppuun, sillä ei susilaumassakaan ne alimmat tappele. Meillä ei ole koirat saaneet murista edes toisilleen ruokakupilla, koska siitä tulee tappelu. Meillä koirat ei ole ikinä sanoneet mitään, vaikka olisin napannut ruokakupin kesken syömisen. Meidän nykyinen koira jopa väistää lauman uusinta tulokasta kissanpentua, jos kissa haluaa tutkia sen kupin sisällön kesken syömisen :D Koira 20 kg peruuttaa, jos kissa 2 kg niin vaatii. Toki emme anna kissan mennä koiran kupille yleensä, mut kerran on näin käynyt ja koira tosiaan jätti ruokansa siihen, koska se tietää, että kissakin on sen yläpuolella arvojärjestyksessä.

Olen harrastanut koiria parikymmentä vuotta ja jotain olen matkan varrella oppinut. Omat koirani eivät todellakaan ole aina käyttäytyneet mallikelpoisesti joka tilanteessa, mut ihmisille ne eivät ole ikinä olleet aggressiivisia. En katselisi hetkeänään sellaista tilannetta, jossa koirani alkaisi kukkoilla jollekin meillä vierailevalle ihmiselle. Silloin se astuisi laumanjohtajan saappaisiin ja siihen sillä ei ole lupaa.
 
viu-vau
pennusta asti kasvattamamme koirulilta saa ruoan ottaa suusta kuka vain ei inahdakaan vaan odottaa milloin saa jatkaa ruokailua. nuorin joskus roikkuu turkissa ja saattaa istua tai maata koiran päällä ja koiruli on vaan ja kyllästyttyään kävelee vain pois.

toinen koiramme, joka tuli meille aikuisena ei ole niin luotettava ja sen ruokakuppiinkaan ei ole koskeminen saatikka, jos sillä on luu!!! tällä koiralla ei olekaan puruluita muualla kuin häkissään, missä se on yöt. lapsia on varoitettu menemästä lähelle, jos sillä on jotain pureskeltavaa ja vieraitakin varoitamme aina.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kätevä emäntä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meillä koira ei uhittele kellekään. Se on meidän lauman alimmainen ja jos joku "hyökkää" meillä vierailevien ihmisten kimppuun, niin se on laumanjohtaja, ei alimmainen. Johtaja pitää huolta alimmistaan ja jos koira voi luottaa siihen, se on rauhallinen ja luottavainen ihmisiä kohtaan. En voisi kuvitellakaan tilanetta, jossa meidän koira yrittäisi syödä vieraan lapsen, joka koskisi sen leluihin. Se ei ikimaailmassa uskaltaisi mun nähden edes harkita asiaa. Jos olisi vähääkään epäilystä, että se saattaisi jossain tilanteessa olla vihainen vieraille, niin en todellakaan pitäisi sitä vapaana, vaan lukittuna johonkin siksi aikaa kun on vieraita kylässä.

a a ASIAAAA

Siis tää on ainoa lukemani juttu, jossa KOIRA saa olla KOIRA ja eläin.
Tällainen on koira joka on koulutettu hyvin..
MUUT koiran omistajat hävetköön!
:flower:

Suurin osa koiraongelmista johtuu narun toisesta päästä. Ihmiset unohtaa, että se mamman rakas mussu on LAUMAeläin, joka käyttäytyy sen mukaisesti. Koiralla on hyvä ja turvallinen olla silloin kun se voi luottaa siihen, et laumanjohtaja suojelee sitä uhkaavissa tilanteissa ja hoitaa homman sen puolesta. Kunnolla koulutetulla koiralla ei ole mitään tarvetta käydä kenenkään kimppuun, sillä ei susilaumassakaan ne alimmat tappele. Meillä ei ole koirat saaneet murista edes toisilleen ruokakupilla, koska siitä tulee tappelu. Meillä koirat ei ole ikinä sanoneet mitään, vaikka olisin napannut ruokakupin kesken syömisen. Meidän nykyinen koira jopa väistää lauman uusinta tulokasta kissanpentua, jos kissa haluaa tutkia sen kupin sisällön kesken syömisen :D Koira 20 kg peruuttaa, jos kissa 2 kg niin vaatii. Toki emme anna kissan mennä koiran kupille yleensä, mut kerran on näin käynyt ja koira tosiaan jätti ruokansa siihen, koska se tietää, että kissakin on sen yläpuolella arvojärjestyksessä.

Olen harrastanut koiria parikymmentä vuotta ja jotain olen matkan varrella oppinut. Omat koirani eivät todellakaan ole aina käyttäytyneet mallikelpoisesti joka tilanteessa, mut ihmisille ne eivät ole ikinä olleet aggressiivisia. En katselisi hetkeänään sellaista tilannetta, jossa koirani alkaisi kukkoilla jollekin meillä vierailevalle ihmiselle. Silloin se astuisi laumanjohtajan saappaisiin ja siihen sillä ei ole lupaa.

vieras
Tässä nyt monet kehuu itseään ja koiriaan, että ne on kasvatettu niin, että saa suusta ottaa mitä vain. Unohtuu vain se, että koiran on suden sukulainen ja susilaumassa alempiarvoisella on oikeus puolustaa ruokaansa. Yksikään susi ei ruokapalastaa luovu ilman rähinää.

Tässä nyt inhimillistetään koiraa siinä, että kun kerran on jotain koulutettu niin koira niin toimii. Koira vain ei toimi aina oppien mukaan.
 
Veit sanat suustani.
 
Mut unohdetaan myös se, että koiran eläessä ihmisten joukossa se ei voi pureskella ketään. Se ei vaan yksinkertaisesti toimi, että koira murisee hampaat irvessä ja puree, jos lapsi menee lähelle. En mä ainakaan voisi pitää sellaista koiraa omien lasteni kanssa. Ehkä olen sitten inhimillistänyt koiraniani liikaa, mut yksikään niistä ei ole koskaan missään tilanteessa murissut mulle tai muillekaan ihmisille ruuan lähellä. Sellainen ei ole meillä sallittua silloin kun koira elää ihmislaumassa.
 
Ei saa suuttua, mutta kyllähän tuokin koira varoitti, eikä sen omistaja tai lapsen äiti tehneet kuitenkaan mitään.

Lapset ja (vieras) koira. Se on sellainen yhdistelmä, mitä ei voi jättää valvomatta hetkeksikään.
 
Yhteistyössä