Siis miten joku voi..

["suru"]

Meidän vuoden ikäinen lapsemme on ollut kiukkuinen viime aikoina kun on ollut hampaita ja flunssaa ja omaa tahtoa ja kaikenlaista. Moni yö on ollut heräilyä ja kiukuttelua täynnä , vähää nukkumista jne.. Eräänä yönä kun ties kuinka monetta kertaa nousin ylös sängystä lapsen kirkuessa, minulla oli hermo kireällä, väsytti ja otti päähän ja mielessä pyöri miljoona kirosanaa. Siis olin äärimmäisen v*ttuuntunut. Silti menin lapsen luokse, laitoin hänet makaamaan sänkyyn, silitin ja odottelin että hän nukahtaa. Siinä silitellessäni kiukkuista, mutta silti niin rakasta lastani, mieleeni tuli kysymys: miten joku voi lyödä lasta?

Siis kun niin usein on juttuja lehdissä ja kuulee jostain että äiti on hermostunut lapseensa ja lyönyt, ravistellut, läppäissyt, tukistanut, antanut luunapin tai muuten satuttanut... Miten sellaiset henkilöt eivät oikein pysty pitämään itseään kurissa? Eikö siinä vaiheessa jos tekee mieli lyödä, voi vaikka lähteä pois huoneesta, pätkäistä seinää nyrkillä ja kirota itsekseen? Ottaa vaikka tyynyn mukaansa ja purkaa hermojansa hakkaamalla tyynyä? En käsitä, miten joku pystyy lyödä viatonta lasta, vaikka kuinka hermot kiristyisivät. Ei se lapsi tahallaan huuda ja kiukuttele.

Oli pakko purkaa ajatuksia, tulee niin surullinen olo tollaisista "vanhemmista" jotka satuttavat lastansa. Miksi lapsia pitää hankkia, jos niitä kohtaan pitää olla väkivaltainen? Ja ne jotka on yhden kerrankin lyönyt... Eikö siitäkin tule niin paha omatunto ettei enää toista kertaa löisi? Vai olenko väärässä? En tiedä, eipä ole kokemusta mutta en vaan voi käsittää.

Tai te, jotka käytätte luunappeja, tukistamista, lyömistä tai muuta kurittamista kasvatuksessanne: Mitä luulette siitä hyötyvänne? Mitä lapsenne siitä muka hyötyy? Ettekö pärjää ilman väkivaltaa?

Huh..

 

["hmm"]

Niin.. mulla ei nuo yöherätykset ole ärsyttäneet niin paljon kuin muut jutut.. se, että lapsi ei vaan usko, vaikka kuinka kiellät ja korotat ääntäkin ja lapsi vaan nauraa ja jatkaa tekemistä. Minulla raja on mennyt siinä, että tartun lapseen tiukasti (suuttuneena) ja itsekin sitä säikähdän samantien että mitä teen.. Syyllisyys jo tuosta tarttumisesta on ihan valtava, en voi kuvitella mitä se olisi lyömisestä. Mutta silti jotenkin ymmärrän sen, jos jollain muulla se itsehillintä ei vaan pidä.. kun itselläkin se on välillä tiukilla. Ja minua sentään pidetään hyvin rauhallisena ihmisenä. En tarkoita että hyväksyisin väkivaltaa, vaan että ymmärrän sen tilanteen..

En usko, että kenelläkään väkivaltaa käyttävällä olisi mitään hyvin perusteita sille omalle käytökselleen. Lähinnä kai se on se hetki, jolloin ne omat tunteet menee yli eikä näe muuta ulospääsyä niille kuin se väkivaltaisuus. Jos mietin omaa tilannetta, että eli suuttuneena tartun lapseen.. niissä tilanteissa en vaan voi lähteä pois tai purkaa sitä omaa turhautumista mitenkään muuten, koska ne tilanteet on sellaisia missä on saatava lapsi lopettamaan se mitä onkaan tekemässä (usein sellaista mistä voi olla lapselle itselleen vaaraa, esim. taulutv:n hakkaaminen eli se voi kaatua päälle.. emmekä saa sitä millekään seinällekään laitettua koska huone on vaan sellainen että muut ratkaisut on entistä pahempia lapsen kannalta)

 

[nojuts]

Kaikki kulta pieni ei ole niin vahvoja. Ei me ihmiset olla samanlaisia.

En ole itse koskaan lyönnyt - mutta ulos olen joutunu menemään ottaan happea. En olisi kuuna kuun valkeana uskonut ennen lapsen syntymää että voimani voivat käydä niin vähiin. Mutta 5kk valvomista koliikki lapsen kanssa turrutti mut.

Joten jos sinulla on ennustajan pallo, niin ole hyvä ja kerro kaikille lasta suunnitteleville kannattaako sitä lasta hankkia vai ei - KUKAAN EI TIEDÄ tarkaan voimavarojaa kun tosi on kyseessä.

Lyöminen ei ole oikein - mutta tuo jeesustelu "olisit miettinyt ennen lasta" on niiin s**tanan idioottimaista. Mietipä itsekin? Ei muutaman yön valvominen kuule mitää vielä kerro.

 

[neuvolan täti]

oliskohan taas rakentavampaa miettiä miten äidit jaksaisi paremmin/ mikä auttaisi jaksamaan mahdollisten vaikeiden aikojen yli kuin päivitellä: Miksi lapsen teit?

Tuskin kukaan kykenee voimiaan etukäteen varmasti tietämään - en ainakaan ole yhteenkään törmännyt.

 

["vieras"]

Mulla kokemus esikoisen ajalta. Olin todella kipeä synnytyksen jälkeen (pahasti revennyt, pissallakin käynti oli yhtä itkua ja tuskaa ) enkä saanut nukuttua vauvan takia. Mulla oli myös masennusta, johon en saanut apua. Vauva-arki löi suoraan sanottuna vasten kasvoja, enkä saanut tukea oikein mistään muualta kuin mieheltäni. Jonka oli pakko saada nukkua jotta jaksoi käydä töissä. Mä siis itkin päivät ja yöt yhdessä vauvan kanssa ja olisin antanut sen vaikka naapurin Peralle, jos vaan olisin saanut nukkua edes hetken.

Kunnes hermo petti. Vauva huusi vaunuissaan, mä olin tehnyt ihan kaiken mitä osasin että olisi hiljaa. Yhtäkkiä huusin ihan täyttä kurkkua "ole nyt jo saatana hiljaa!" ja tönäisin vaunut kynnyksen yli niin, että vauva hypähti vaunuissa. Tosiaan oli hetken hiljaa säikähdyksestä, kunnes alkoi kirkua. Ja mä juoksin toiseen huoneeseen ja annoin vauvan huutaa, koska muuten olisin ihan varmasti lyönyt sitä.

Joten voin ymmärtää, että vanhempi voi mennä sen rajan yli ja lyödä. Mä en onneksi mennyt, enkä ole koskaan lapsiani lyönyt. Mutta silloin oli kyllä lähellä.

 

[paikka paikan päälle]

... etpä kovin syvällisesti osaa asioita ajatella. Pinta raapaisu kertoo sulle vissiin totuuden?

Väkivalta on väärin, mutta sen takana on aina jotain muuta. Ei vaan lopen paha äiti. Väkivallan saa katkaistua vaan ymmärtämällä sen aiheuttajat, pienten lasten vanhemmilla aiheuttaja on usein pelkästään pitkittynyt väsymys. Eikä puhuta viikon flunssan jälkeisestä väsymyksestä. Vaan väsymyksestä joka on saattanut alkaa jo heti lapsen synnyttyä. Äideille ei aina silloinkaan suoda heidän tarvitsemaa lepoa - eikä tuore äiti välttämättä osaa sitä tarvetta ilmaista.

 

[häh...]

Luunappi? Onko siinä jotain kamalaa? Olen ainakin saanut lapsena luunappeja, enkä ole lainkaan traumatisoitunut tai miettinyt koskaan että se olisi ollut väärin

 

["SURULLINEN"]

Itsellä on kokemusta myös valvomisesta en tiennyt vielä silloin että lapseni on vakavasti sairas, no hän huusi 20 tuntia vuorokaudessa niin kuin olis kidutettu ei mikään rauhoittanut tai auttanut, mutta tiesin kuitenkin että ei hän tahallaan huuda, pari kertaa oli lähdettävä ulos 5 aamulla koiran kanssa juoksu lenkki ja taas jaksoi yrittää rauhoittaa poikaa. Monesti luulin että kohta naapurit soittaa johokin kun oikeasti poika huusi suoraa huutoa. Apu saatiin kun poika sai lääkkeet melkei kaks vuotiaana. Nyt hän itkee harvoin mutta on täysin peti potilas eikä kommunikoi juuri mitenkään itkee kyllä jos sattuu

 

[neuvolan täti]

[QUOTE="vieras";25009700]Mulla kokemus esikoisen ajalta. Olin todella kipeä synnytyksen jälkeen (pahasti revennyt, pissallakin käynti oli yhtä itkua ja tuskaa ) enkä saanut nukuttua vauvan takia. Mulla oli myös masennusta, johon en saanut apua. Vauva-arki löi suoraan sanottuna vasten kasvoja, enkä saanut tukea oikein mistään muualta kuin mieheltäni. Jonka oli pakko saada nukkua jotta jaksoi käydä töissä. Mä siis itkin päivät ja yöt yhdessä vauvan kanssa ja olisin antanut sen vaikka naapurin Peralle, jos vaan olisin saanut nukkua edes hetken.

Kunnes hermo petti. Vauva huusi vaunuissaan, mä olin tehnyt ihan kaiken mitä osasin että olisi hiljaa. Yhtäkkiä huusin ihan täyttä kurkkua "ole nyt jo saatana hiljaa!" ja tönäisin vaunut kynnyksen yli niin, että vauva hypähti vaunuissa. Tosiaan oli hetken hiljaa säikähdyksestä, kunnes alkoi kirkua. Ja mä juoksin toiseen huoneeseen ja annoin vauvan huutaa, koska muuten olisin ihan varmasti lyönyt sitä.

Joten voin ymmärtää, että vanhempi voi mennä sen rajan yli ja lyödä. Mä en onneksi mennyt, enkä ole koskaan lapsiani lyönyt. Mutta silloin oli kyllä lähellä.[/QUOTE]

Hyvin tyypillinen ja inhimillinen tapaus - ja osasit lähteä pois. Meillä jaetaan neuvolassa oppaita tuoreille äideille jossa kerrotaan apuja selviytymiseen hetkellisistä ahdistuksista. Siinäkin on neuvo että lapsen itkemään jättäminen on hyvin pieni paha siihen nähden että lyö tai ravistelee. Onneksi suuri osa jääkin tälle tasolle.

Loppuun palaneiden äitien auttaminen on vaikeaa - monen tekijän summa. Tärkeintä olisi että äidit häpeämättä puhuisivat näistä negatiivisista tuntemuksista ja vaikka siitäkin jos mielessä on käynnyt ajatus lyömisestä. Vain niin tilanteesta pääsee eteenpäin ja läheiset tai me neuvolasss voidaan auttaa. Ja olempa senkin nähnyt että kun äiti tuon ajatuksen tunnustaa - hänen ahdistuksensa vähenee. Mutta jos noiden ajatusten kanssa jää yksi, eikä uskalla kertoa (AP, kiitos edistät juurikin arvostelullasi sulkeutuneisuutta) niin on hyvin varma että joskus lyö.

Jatka ap vaan työtäsi -se ei ainakaan paranna yhdenkään lapsen tulevaa.

 

["suru"]

Mutta eikö siinä tilanteessa voi tehdä just noin kuin eräs jo sanoi tehneensä, että lähtee pois ! Ei siitä hyödy mitään ,että lyö lasta.

Ja luunapin mä kans laskisin väkivallaksi, ja eikös se ole laitontakin? Mun mielestä siitäkään ei ole mitään hyötyä. Jos lapsi tekee jotain kiellettyä, pelleilee ruokapöydässä, heittelee tavaroita, vahingoittaa jotain tms. niin mun mielestäni kyllä ihan puhumisella pärjää, tai vaikka sitten vähän kovemmalla äänellä kieltämiselläkin. pitää selittää miksi niin ei saa tehdä, eikä vahingoittaa lasta. Tai jos pieni vauva huutaa eikä nuku, niin hän ei todellakaan tee sitä tahallaan vaan hänellä on joku hätä. Ja miltä tuntuu vauvasta: hänellä on hätä, hän huutaa äitiään apuun ja äiti tulee ja satuttaa. Tää on mun mielipide asiasta.

 

[ajattele vähän]

[QUOTE="suru";25009818]Mutta eikö siinä tilanteessa voi tehdä just noin kuin eräs jo sanoi tehneensä, että lähtee pois ! Ei siitä hyödy mitään ,että lyö lasta.

.[/QUOTE]

Kuulepa nyt - äiti joka on mennyt tuohon pisteeseen väsymyksessä ei kykene ihan rationaaliseen ajatteluun. Ihan kun vähän pinnistät niin ehkä osaat tehdä sellaisenkin ajatteluketjun.

Jos mustasukkaisuus esimerkki auttaisi, ehkä olet joskus kokenut sellaista. Eli kun mustasukkaisuus iskee on vaikea ajatella järkevästi - tunteet menee ihan omaa rataansa. Olet ehkä huomannut?

Ihan yhtä hallitsematon voi olla äärimmilleen viety ihmismieli. Kuten täälläkin moni puhuu - valvominen on jatkunut kuukausia. Sinun viikkosi on vielä kärpäsen kakka tuossa ajassa.

 

["vieras"]

Olipa tekopyhä aloitus.

 

[neuvolan täti]

[QUOTE="vieras";25009880]Olipa tekopyhä aloitus.[/QUOTE]

Valitettavasti - tälläiset ei helpota minunkaan työtä. Juuri tälläisiäkin peikkoja vastaan väsyneet äidit taistelee. Ei uskalleta kertoa ahdistuksesta koska vastapuolelta saattaakin löytyä tälläinen "ulkokultainen" ihminen joka ei osaa ajatella metriä pidemmälle. Vedotaan vaan ja aina siihen että jaksanhan minäkin...

Toivottavasti ap hieman kolahtaa. Ei tarvitse hyväksyä, ei tietenkään. Mutta karvan avaruutta katseeseen ja ymmärrystä. Niin sinäkin voit auttaa.

Ajatteleppa jos kertoisit tuon tarinan ystävällesi - ystävällesi joka on jo pitkään vauvansa kanssa ollut ahdingossa väsymyksen alla. Luuletko että ystäväsi enää jakaisi huoltaan sinulle?? Jos taas olisit avoimempi - ystäväsi uskaltaisi avautua ja päästää sinutkin vaikka auttamaan. Kaiki voittaisi, ennen kaikkea ystäväsi vauva.

 

["suru"]

No olenpa kyllä kuullut tapauksistakin että lapsi on saattanut vain hetkittäin kiukutella tai tosiaan olla vain joitakin öitä valvottanut ja silti on käytetty väkivaltaa. Mä en hyväksy sitä oli se sitten lyhyen tai pitkän väsymysjakson seurausta - silloin täytyy pyytää apua ennenkuin on myöhäistä.

 

[lakaisukone]

[QUOTE="suru";25009818]Mutta eikö siinä tilanteessa voi tehdä just noin kuin eräs jo sanoi tehneensä, että lähtee pois ! Ei siitä hyödy mitään ,että lyö lasta.

Ja luunapin mä kans laskisin väkivallaksi, ja eikös se ole laitontakin? Mun mielestä siitäkään ei ole mitään hyötyä. Jos lapsi tekee jotain kiellettyä, pelleilee ruokapöydässä, heittelee tavaroita, vahingoittaa jotain tms. niin mun mielestäni kyllä ihan puhumisella pärjää, tai vaikka sitten vähän kovemmalla äänellä kieltämiselläkin. pitää selittää miksi niin ei saa tehdä, eikä vahingoittaa lasta. Tai jos pieni vauva huutaa eikä nuku, niin hän ei todellakaan tee sitä tahallaan vaan hänellä on joku hätä. Ja miltä tuntuu vauvasta: hänellä on hätä, hän huutaa äitiään apuun ja äiti tulee ja satuttaa. Tää on mun mielipide asiasta.[/QUOTE]
Sä et ole käynyt siellä. Rajalla. Ja sen yli. Ei sinne kukaan halua, sinne joudutaan, kun kaikki on mustaa, epätoivoa, loputonta uupumusta. Jeesustelu ja syyllistäminen ei auta. Jokaikinen tervejärkinen tajuaa et väkivalta lasta kohtaan on väärin, mut sen tajuaminenkaan ei aina auta.

 

["vieras"]

Joku jo tuossa aiemmin sanoikin, että taustalla on tai voi olla jotain muuta. Jos esim. lyhyestä väsymyksestä on kyse, niin siinä tilanteessa vain laukeaa jotain vanhaa jostain syvältä, jota ei välttämättä pysty tunnistamaan.

 

["tonttu"]

[QUOTE="suru";25009933]No olenpa kyllä kuullut tapauksistakin että lapsi on saattanut vain hetkittäin kiukutella tai tosiaan olla vain joitakin öitä valvottanut ja silti on käytetty väkivaltaa. Mä en hyväksy sitä oli se sitten lyhyen tai pitkän väsymysjakson seurausta - silloin täytyy pyytää apua ennenkuin on myöhäistä.[/QUOTE]

Oletko ihan karvan hidas? anteeksi nyt kamalasti vaan - mutta sinä olet yksi oiva esimerkki miksi apua ei uskalleta pyytä. Tapasi syyllistää ja olla ymmärtämätön tekee juurikin sen.

Ota pari kalaöljykapselia jos ne virittäs vähän rattaita jouheammaksi.

 

["minttu"]

Sä et ole käynyt siellä. Rajalla. Ja sen yli. Ei sinne kukaan halua, sinne joudutaan, kun kaikki on mustaa, epätoivoa, loputonta uupumusta. Jeesustelu ja syyllistäminen ei auta. Jokaikinen tervejärkinen tajuaa et väkivalta lasta kohtaan on väärin, mut sen tajuaminenkaan ei aina auta.

Ei kannata yrittää selittää - ap ei ymmärrä mitään muuta kuin oman maailmansa.

Siinä kaikki on varmaan samaa mieltä: väkivalta on väärin.

Jeesustelun sijaan on rakentavampiakin tapoja käsitellä aihetta. Tapoja joista on hyötyä vaikeassa paikassa oleville äideille. Avoimuus olisi parasta - näin lähellä olevat tai neuvola voisi tarttua asiaan jo ajoissa. Mutta mitä enemmän tuomitaan ja parjataa, sitä varmemmin heikko jättää kertomatta.

 

["vieras"]

Asiasta kolmanteen. Väkivaltaa siis en hyväksy, mutta mitä oikeasti tekisit itse siinä tilanteessa, kun uhmakas leikki-ikäinen kielloista ja äänen korottamisista huolimatta tekee jotain kiellettyä ja vaikka kiellät, niin nauraa vaan takaisin ja jatkaa. Hieman meinaan ottaa tuollainen hermoon, kun mikään ei auta, että lapsi uskoisi. Mitä siis itse tekisit?

 

["tyttö"]

Ah täydellisyys, armas ap. Kerro minulle jaksanko tämän tulevan lapseni kanssa, kun se kerta on ennakoitavissa. Minulla on jo yksi ja hänen koliikista selvisin. Mutta selviänkö tästä uudesta?

 

["vieras"]

En minäkään ole lyöny, ravistellut enkä tehnyt muutakaan pahaa, mutta koliikkilapsen kanssa meni kerran todella hermot. Mikään ei auttanut, ei mikään. Sitten laitoin sen vaunuihin ja lykkäsin ne vaunut toiseen huoneeseen, annoin sen huutaa siellä yksistään varmaan puoli tuntia. Pistin korvatulpat korviin ja laitoin tyynyn pään päälle, etten kuulisi mitään.
Huusin että saatana, kilju siellä sitten, kilju lisää saatana, perkele, vittu.

 

[.fr ja]

täältä toinen 5 kk koliikki-itkujakuunnellut kompp

Kaikki kulta pieni ei ole niin vahvoja. Ei me ihmiset olla samanlaisia.

En ole itse koskaan lyönnyt - mutta ulos olen joutunu menemään ottaan happea. En olisi kuuna kuun valkeana uskonut ennen lapsen syntymää että voimani voivat käydä niin vähiin. Mutta 5kk valvomista koliikki lapsen kanssa turrutti mut.

Joten jos sinulla on ennustajan pallo, niin ole hyvä ja kerro kaikille lasta suunnitteleville kannattaako sitä lasta hankkia vai ei - KUKAAN EI TIEDÄ tarkaan voimavarojaa kun tosi on kyseessä.

Lyöminen ei ole oikein - mutta tuo jeesustelu "olisit miettinyt ennen lasta" on niiin s**tanan idioottimaista. Mietipä itsekin? Ei muutaman yön valvominen kuule mitää vielä kerro.

 

["vieras"]

Sietokykyjä on erilaisia.

Musta tulee kiukkuinen jo parin huonosti nukutun yön jälkeen ja kesken unien herätettynä olen kuin persiille ammuttu karhu.

Miehellä on lehmän hermot väsyneenäkin, eikä edes monen yön huonot unet saa häntä äkäiseksi.

En ymmärrä, kuinka vieläkin joku luulee meidän kaikkien olevan samasta muotista valettuja!

 

["vieras"]

[QUOTE="suru";25009818]Mutta eikö siinä tilanteessa voi tehdä just noin kuin eräs jo sanoi tehneensä, että lähtee pois ! Ei siitä hyödy mitään ,että lyö lasta.

[/QUOTE]

Eihän siitä mitään hyödykään, mutta täydellisesti romahtaneessa tilassa voi olla hieman vaikea ajatella niin. Mä jouduin oikeasti käyttämään koko tahdonvoimani, että lähdin pois tilanteesta. Se raivo, mikä mulle tuli, oli aivan käsittämätöntä. Jälkeenpäin ajateltuna ymmärrän, kuinka lopussa olin silloin, ja pystyn käsittämään sen vihan mikä pulppusi yli. Ei se silti musta oikein ole, eikä hyväksyttävää. Eikä kaikki pysty lähtemään tilanteesta, kun se raivo sokaisee.

Onhan sitten tietysti ihmisiä, jotka vaan lyö. Ehkä jopa nauttivat siitä. Ehkä ovat saaneet mallin jo vanhemmiltaan. Ehkä ovat sairaita, väkivaltaisia myös puolisoa kohtaan. Onhan näitä.