Siis mitä??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miehen käytöksestä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Tuitui";22771003]Ainoa syy, miksi ap voisi miehensä jättää, ovat lapset. Mutta apn mielestä lapsilla ei ole mitään hätää, joten eroakaan ei tarvitse tehdä. Olisihan se nyt ihan kamalaa suututtaa mies eroilmoituksella, sitäpaitsi se taas lisäisi apn syyllisyyttä ja pahaa mieltä.

Joten ei. Ap ei ole jättämässä miestään.

Sitäpaitsi. Ap ajattelee ettei kukaan muu voisi häntä rakastaa eikä hän koskaan tule saamaan ketään muuta kuin nykyisen miehensä, joten pakkohan se on sinnitellä.[/QUOTE]

Ei pidä paikkaansa, koska vaikka ajattelisinkin, ettei kukaan minua tule koskaan rakastamaan, niin ei tämä mieskään. Ihan turhaan sinnittelen, enkä sinnittele enää. Meille tulee ihan uusi vuosi ja ihana uusi vuosi.
 
Hommahan etenee niin että huomenna ei oikein ole hyvä aika soittaa lastenvalvojalle. Eikä uutena vuotena, ruuhkaakin voi olla heillä. Joskus tammikuussa ap rohkaistuu ja soittaa lastenvalvojalle. Puhelimessa hän kysyy että eikö olekin niin että miehen pitäis sopia mun kanssa etukäteen koska heille hakee lapsen, ja eikö ookin niin että jos on luvannu lapsen hakea jouluks niin pitäis. Lastenvalvoja luonnollisesti vastaa että kyllä näin on. Sehän ap:lle riittää.

Sitten pari kuukautta tästä ap koittaa jo miehenkin kanssa mainita sivulauseessa että minusta kyllä tavallaan tuntuu että olis sillain kiva jos voisit hakea lapsen silloin kun oot luvannu. Miespä tästä suutahtaa, jolloin ap syöksyy lepyttelemään ja antaa orgasmit. Sitten asia unohdetaan, kunnes ap taas asioita analysoituaan ja miettyään ja psykologille tilitettyään innostuu syksyn tullen kirjoittelemaan nettipalstalle että eikö ookin niin että mun mies käyttäytyy väärin, eikö ookin? Viime tammikuussakin soitin lastenvalvojalle ja sen voivotteli, ei sanonu että pitääkö erota vai ei!
 
taas täällä. luin taas sun ajatuksia ja muitten ajatuksia.
ymmärrän jotenki niin hyvin missä meet ja mitä sun päässä pyörii.
ja jotenkin näen ettei kovin moni saa nyt sanotuksi muuta kuin, että eroa ja tee loppu kaikesta. ja oikeassahan he ovat, mutta matka sinne on pitkä tai siltä se tuntuu ainakin.
ja mulla ainakin vaikeuksia päätöksenteossa, vähän joka elämänsaralla.

yritä ajatella pieni askel kerrallaan. en tiedä millanen persoona olet ja miten muuten elämässäsi teet asioita.
mä aika impulsiivinen ja sen takia kovinkaan moni ei ehkä osannut saati voinut sanoa mulle mitään.
mä esim ostin oktalon 2,5kk seurustelun jälkeen.

mutta koita jaksaa ja mennä eteenpäin.
ja kun apua pyydät niin muista huuuuutaaa. ei kukaan kuule muuten.
tai älä suostu lähtemään esim turvakodista ennen kuin joku ratkaisu on saatu aikaan.
mä aina sanon et mulle turvakoti ei tarjonnu turvaa kuin ulkoa päin tulevalta uhkalta(mikä siis oli tietty se suurin uhka) mutta mun oman pääkopan sisäisen uhkan kanssa se jätti ihan yksin.
oli aika uskomatonta huomata ettei kukaan tule juttelemaan.
käytännön tasolla kauheinta oli kun mun piti lähteä lääkäriin ja poliisin luo, niin lapsi piti ottaa mukaan kun he eivät voi lasta hoitaa.
eivät voineet katsoa edes sitä hetkeä kun olisin käynyt pesemässä itseni viimeisen pahoinpitelyn jäljiltä. ja kyllä, pyysin asiaa. sanoivat ettei ole nyt aikaa. kello 3-4 yöllä.
joten tiedän tunteen ettei sieltä apua saa.
ja kun ei edes kukaan halunnut jutella, paitsi kerran. jolloin sain valita n 30 erilaisen postikortin joukosta 5 ja kuulemma ihan vaan hän itse sitten mietiskeli et tarkottivatko jotain vai ei.
noh, mutta jaksamisia.
 
Mitä lisäapua turvakoti voi tarjota henkilölle joka ei ole väkivallan uhkan alla, ei asu henkilön kanssa samassa osoitteessa, ei ole avioliitossa ja saa jo terapiaa psykologilta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mitä;22771250 begin_of_the_skype_highlighting**************22771250******end_of_the_skype_highlighting:
Mitä lisäapua turvakoti voi tarjota henkilölle joka ei ole väkivallan uhkan alla, ei asu henkilön kanssa samassa osoitteessa, ei ole avioliitossa ja saa jo terapiaa psykologilta?

Sinne itseasiassa ei edes välttämättä pääse, jos just ei ole tilanne päälläeikä osaa ja jaksa tunnustaa asioita just niinkun ne on. Toisinsanoen pitää olla näyttöä, että turpaan tulee ja just eli oikeastaan pitää jo olla saanu turpaansa ennen kun pääsee sinne, henkinen väkivalta ei riitä. Tämä nimimerkillä kokemusta on.

Mutta ei silsit, sinne mäkin kehottaisin menemään avun hakuun, mutta ihmeitä sieläkään ei tehdä, itse ne ratkaisut on tehtävä.
 
Viimeksi muokattu:
Sinne itseasiassa ei edes välttämättä pääse, jos just ei ole tilanne päälläeikä osaa ja jaksa tunnustaa asioita just niinkun ne on. Toisinsanoen pitää olla näyttöä, että turpaan tulee ja just eli oikeastaan pitää jo olla saanu turpaansa ennen kun pääsee sinne, henkinen väkivalta ei riitä. Tämä nimimerkillä kokemusta on.

Mutta ei silsit, sinne mäkin kehottaisin menemään avun hakuun, mutta ihmeitä sieläkään ei tehdä, itse ne ratkaisut on tehtävä.
Niinhän se on. Valitettavasti paikkoja ei meinaa löytyä edes todellisessa hädässä oleville. Silläpä niitä ei oikein riitä ihmisille joiden suurin uhkakuva on ilkeät tekstiviestit mieheltä. VARSINKIN jos ei ole edes eroa tekemässä, vaan haluaisi vaan ulkopuolisen kannan siihen onko mies oikeassa vai minä.
 
Luin ketjun kokonaan. Tuli vain mielikuva, että ap keskittyy liikaa analysoimaan asioita ja jättää tekemisen vähemmälle. Nyt olisi viimeinkin aika ottaa itseään niskasta kiinni ja toimia :)
Lastenvalvojan luona teet tapaamissopimuksen lisäksi elatussopimuksen, turha sanoa ettei ukko kuitenkaan pysty maksamaan, so what, KELA maksaa siinä tapauksessa. Hänen kuuluu maksaa sinulle, ei sinun hänelle.
Tilaa se putkimies ja korjauta autosi, liikkeet ovat auki välipäivinä, jos ei ole niin etsi toinen tai jätä maanantaiaamuun. Hinauta autosi korjaamolle jos ei muu auta. Tai osta uusi auto jos pystyt, ihan omin luvin.
Toimi. Yllätyt miten hyvin tulet toimeen ihan omin neuvoin ilman sitä kusipäätä. Onnistumisen ilo on tosi hyvää terapiaa.
Mitä jos soittaisit jollekulle sukulaisellesi tai kaverillesi, jollekulle johon pidit ennen yhteyttä muttet ole miehen takia pitänyt enää? Et ole maininnut mitään siitä, oliko sulla ennen tukiverkkoa vai ei, jos oli niin luo se uudestaan.

Ensimmäinen parisuhteeni oli väkivaltaisen alkoholistin kanssa, ero hänestä oli vaikea mutta kun huomasin miten hyvin pärjäsin ilman häntä, olin tyytyväinen, toimiminen auttoi enemmän kuin vuosien analysointi.
 
Siitä on jotain reilut 6 vuotta kun mä kirjoittelin vastaavalla tavalla erohaaveistani. Meni vielä pari vuotta että sain itseni revittyä siitä sairaasta suhteesta.

Erosta meni vielä neljä vuotta etten herää paniikissa pieneen rapinaankin, luullen että mies tulee tappamaan perheeni.

Se ei ole parisuhde vaan väkivaltainen hyväksikäyttösuhde. Sen takia siitä on vaikeampi irrottautua kun ei voi vain erota vaan nimen omaan pitää repiä itsensä kokonaan irti.
Enpä olisi itse osannut sanoa paremmin.

[QUOTE="aapee";22768672]Hän suivaantui siitä vastaten, ettei se todellakaan ole minun asiani, vaan hän sopii lastenvalvojan kanssa mitä haluaa.Hän myös painotti pitävänsä huolen siitä, etten koskaan ole ilman kaikkia lapsia, jotten pääsisi tekemään mitä huvittaa ilman kyttäämistä. [/QUOTE]
Näinhän ne usein uhoaa, vaan harvempi saa aikaiseksi. Itse alistuin eronkin jälkeen miehen pompotettavaksi lasten tapaamisessa koska en missään nimessä halunnut hänelle oikeuksia saada lapsia luokseen säännöllisesti. Se osoittautui lopulta ihan onnenpotkuksi. Mies ei enää edes saa tavata lapsia ilman valvontaa, mutta ei ole kyllä halunnutkaan. En tiedä missä on, mitä tekee, onko elossakaan.

[QUOTE="aapee";22768672]Miksi sitten siedän tällaista ja olen sietänyt. Edelleen tunnistan syyllistymisen itsestäni ja sen, että haaveilen siitä perhehaaveesta, mikä meillä piti olla. [/QUOTE]
Se haave on vain ja ainoastaan siellä sun korvien välissä. Sä rakastuit valheeseen, sitä miestä johon sä rakastuit ei ole edes olemassa.

[QUOTE="aapee";22768672]Monet tässä ketjussa ihmettelevät, miksi suostun kynnysmatoksi ja sääliäkö täällä vain kaipaan taikka kruunun kirkastusta. Apua, neuvoja, vinkkejä tai ainakin jotakin "muun maailman" responssia kaipaan, koska nimenomaan haluan tästä kuviosta irti. [/QUOTE]
No, mä tiedän että jokin ihme saa fiksunkin naisen menettämään järkensä..mutta sieltä suosta sua ei voi nostaa kukaan muu kuin sä itse.
Minäkin sairastuin jollain tapaa miehen myötä ja kuvittelin että on ihan normaalia elää noin, enkä ansaitsisi parempaa. Vasta kun lapsi pyysi että lähdetään, niin me lähdimme. Siis samantien, siltä istumalta. Se oli järkyttävä herätys mulle, joka olin uskotellut itselleni että lasten parhaaksi mä sitä paskaa katselen ja kestän.
Sieltä turvakodistakaan et varmaan kummemmin apua saanut, koska et ilmeisestikään ollut valmis sitä vastaanottamaan? Itse sain turvakodista todellisen tuen ja avun, kun muutimme sinne lasteni kanssa kesken kevättalven yötä..ei meilläkään turvaverkkoa ollut, mutta niiden kahden viikon aikana turvakodissa mä rakensin meidän elämälle ihan uuden pohjan. Ei oikeasti ollut vaikeaa saada uutta asuntoa ja työtä toisaalta, kun sitä tarpeeksi halusi.
Menetin koko omaisuuteni, siis aivan kaiken, mutta se oli todella sen arvoista.

Nyt on kaikki hyvin, erosta on neljä ja puoli vuotta ja viimeisen puolen vuoden aikana olen lakannut odottamasta jonkinnäköistä kostoa ja uskallan jo olla yksin kotona, enkä vilkuile olkani yli julkisilla paikoilla. Olen naimisissa ns. normaalin miehen kanssa ja meillä on yhteinen vauva, olemme turvassa ja hyvä olla.

Mä todella toivon sulle parempaa. Ja ennenkaikkea sun lapsille parempaa. Sillä se mies jossain vaiheessa kääntää katseensa sun lapsiin ja tekee heille kuten sulle, käyttää ovimattonaan, kasvattaa omaa sairastunutta egoaan heidän mielenterveytensä kustannuksella.
Toivottavasti saamme jonain päivänä lukea täältä sun menestystarinaasi, kun olet mukana tukemassa jotakuta joka on herännyt keskeltä vastaavaa painajaista.
 

Yhteistyössä