S
se ap avauksen tehnyt
Vieras
Hankey kirjoitti aiemmin toiseen avaukseen:
Jos miehesi kävi lapsuuden kodissaan, eikös se ole kyläily vai asuuko hän jossain muualla. Kovin pahasti ei pääse erakoitumaan eikä lasten pillin mukaan hyppimään vaikka pari kuukautta (=jälkitarkastukseen saakka esim.) vauvan syntymän jälkeen ottaisi rauhallisemmin, koko perhe.
Iso muutos se on lapselle se vauvan tulo.
ps. jos meillä olisi mies lähtenyt äitinsä luoksi tuossa vaiheessa, olisin ollut itse koko päivän kuin per....ammuttu karhu ja tiuskinut lapsille.
---
Siis mitä helvettiä?!?! Eli kun vauva syntyy niin ei saa enää käydä missään eikä ketään käydä kylässä. Ei tuo pojan uhma nyt todellakaan johdu jostain kyläilyistä puoleen tai toiseen. Oletteko noin sekaisin, että noin toimitte joku oikeesti?
Ja tuo viimeinen lause.... Meillä mies käy kyllä ihan töissäkin enkä minä ota siitä tekosyytä olla kuin perseeseenammuttu karhu lapsille. Tai jos mies astuu ovesta ulos niin en sekoa, vaikka olenkin synnyttänyt.
Huhhuijaa... Noin ajatteleva ei olisi voinut lapsia tehdä entisaikaan lainkaan ja ihmettelen jos tuo metodi toimii tänäkään päivänä.
Ja todellakaan ei pojan uhma selity tuolla tai sitten on osannut ennakoida jo hyvin ennen kuin olen edes raskaana ollu.
DD