Toggle sidebar

Siis mitä?! Eikö lasta saa kannustaa ja kehua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
Mä sain tänään aika ryöpyn niskaani sukulaiseltani, koska teen noin.

Lapsesta tulee kuulemma ylpeä ja lellitty jos annan positiivista palautetta. Ulkonäöstä ei ainakaan saisi sanoa mitään koska lapsi ylpistyy liikaa... wtf!

Siis todellakin kehun lastani jos onnistuu jossakin. Ja kannustan yrittämään jos ensimmäisellä kerralla jokin asia ei onnistuisikaan.

Ja kerron myös kuinka nätti hän äidin mielestä on.
 
Tottakai saa ja pitääkin. Mutta kyllä siinä kehumisessakin täytyy pitää järki mukana. Ehkä ei enään normaalia 7v:tä kehuta kun käy vessassa pissalla jne. :)
 
Kyllä mä ainakin kehun :). Toisaalta annan myös varovaisesti palautetta jos ja kun tiedän että pojasta (siis vanhemmasta) olisi parempaankin suoritukseen. Enimmäkseen kuitenkin kehun, varsinkin kun poikani on sangen itsekriittinen muutenkin. Ylpistymisen pelkoa ei todellakaan ole, päinvastoin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rigel:
Arvaan, että sukulaisesi, joka noin kommentoi, on vanhempaa ikäluokkaa.
Click to expand...

Viiskymppinen.
Vanhin lapsensa on mun ikäinen, toinen muutaman vuoden nuorempi
Click to expand...

Olen sinun kanssasi samoilla linjoilla, kehuminen vahvistaa itsetuntoa. Mutta ei ole kovinkaan kauan siitä, kun se taisi olla yleistäkin, että pelättiin lapsen siitä ylpistyvän... On se varmaan vieläkin joidenkin mielestä noin.
 
Mutta mikä tää nykyinen kiintymysvanhemmuus tms. juttu on, että lapsen suorituksia ei saa kiittää/kehua, ettei lapsi luule vanhempiensa kiintymyksen olevan suorituksista kiinni? Mä en ainakaan osaa olla turpa rullalla, jos lapsi tekee jotain hienoa ja kai se lapsikin odottaa, että hänen uusi taitonsa huomioidaan?

Ilman todella hyviä perusteluita en siis aio olla lapseni tekemisiä kehumatta. Ja ilman muuta lasta kohtaan osoitan rakkautta ja yritän auttaa häntä rakentamaan hyvän itsetunnon, joka itseltäni on niin kadoksissa (ei tullut ylpistyttyä, ei tosiaan...).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rigel:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rigel:
Arvaan, että sukulaisesi, joka noin kommentoi, on vanhempaa ikäluokkaa.
Click to expand...

Viiskymppinen.
Vanhin lapsensa on mun ikäinen, toinen muutaman vuoden nuorempi
Click to expand...

Olen sinun kanssasi samoilla linjoilla, kehuminen vahvistaa itsetuntoa. Mutta ei ole kovinkaan kauan siitä, kun se taisi olla yleistäkin, että pelättiin lapsen siitä ylpistyvän... On se varmaan vieläkin joidenkin mielestä noin.
Click to expand...

Siis ihan kamalaa jos ei saisi mitään positiivista sanoa! Koko ajanko sitten pitäisi olla noteeraamatta ja olla hälläväliä-meiningillä?

Kyllä mä tahdon, että lapseni tietää kuinka innoissani olen hänen tekemisistään ja taidoistaan.
 
Lasta saa ja täytyy kehua, sille rakentuu hyvä itsetunto. Toisaalta jos käy kehumaan AIVAN kaikkea mitä lapsi tekee/sanoo jne, se ei oikeesti ole hyvä asia. jOKAISEN ON KUITENKIN YMMÄRRETTÄVÄ SE, ETTEI KAIKESSA OLE TÄYDELLINEN JA ETTÄ SE ON SALLITTUA :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Siis ihan kamalaa jos ei saisi mitään positiivista sanoa! Koko ajanko sitten pitäisi olla noteeraamatta ja olla hälläväliä-meiningillä?

Kyllä mä tahdon, että lapseni tietää kuinka innoissani olen hänen tekemisistään ja taidoistaan.
Click to expand...
No ei kun vielä mieluummin pitää painaa alaspäin ja tölväistä ihan vaikka vain ohimennen.

Minut on kasvatettu likipitäen noin. Äiti kehui, kun koulu meni hyvin, muuten ei koskaan. Tavallisesti haukkui arjessa, mutta monet minun tärkeät asiani olivat sille kuin ilmaa. Ulkonäköäni haukkui monesti lapsena. Paksut jalat nääs.

Ei liene yllätys, ettei oikein olla läheisiä... Eikä sekään, että minusta tuli suorittaja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä:
Tuollainen kasvatustyyli oli vallalla joskus 80-luvulla. Äitini on monta kertaa harmitellut, kun silloin neuvottiin ettei lasta saa kehua ettei se ylpisty.
Click to expand...

Muistan että oma äitini on joskus sanonut samaa, tosin hän ei neuvoa onneksi noudattanut :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rigel:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Siis ihan kamalaa jos ei saisi mitään positiivista sanoa! Koko ajanko sitten pitäisi olla noteeraamatta ja olla hälläväliä-meiningillä?

Kyllä mä tahdon, että lapseni tietää kuinka innoissani olen hänen tekemisistään ja taidoistaan.
Click to expand...
No ei kun vielä mieluummin pitää painaa alaspäin ja tölväistä ihan vaikka vain ohimennen.

Minut on kasvatettu likipitäen noin. Äiti kehui, kun koulu meni hyvin, muuten ei koskaan. Tavallisesti haukkui arjessa, mutta monet minun tärkeät asiani olivat sille kuin ilmaa. Ulkonäköäni haukkui monesti lapsena. Paksut jalat nääs.

Ei liene yllätys, ettei oikein olla läheisiä... Eikä sekään, että minusta tuli suorittaja.
Click to expand...

meillä taas mikään ei ollut tarpeeksi hyvää :) jos sain esim 8 kokeesta, sain kuulla miten pystyisin parempaan, jos.. Sain myös kuulla että en osaa sitä tätä tota, esim. ompelua. Yläasteella kässän numero oli 7, mutta aikuisiällä pukuompelupuolella yllättäen sainkin kiitettäviä. Siinä vaiheessa ei enää äidin ennakkoluulot vaikuttaneet henkisesti mitenkään, joten ehkä suorituspaineet katosi :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Harhaanjohtaja:
Lasta saa ja täytyy kehua, sille rakentuu hyvä itsetunto. Toisaalta jos käy kehumaan AIVAN kaikkea mitä lapsi tekee/sanoo jne, se ei oikeesti ole hyvä asia. jOKAISEN ON KUITENKIN YMMÄRRETTÄVÄ SE, ETTEI KAIKESSA OLE TÄYDELLINEN JA ETTÄ SE ON SALLITTUA :)
Click to expand...

No en mäkään tietysti kaikkea kehu.
Esim. huonoa käytöstä ei voi mitenkään sallia.

Mutta jos lapsi onnistuu jossakin, tai vaikka syö lautasensa tyhjäksi, niin todellakin annan hyvää palautetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Harhaanjohtaja:
Lasta saa ja täytyy kehua, sille rakentuu hyvä itsetunto. Toisaalta jos käy kehumaan AIVAN kaikkea mitä lapsi tekee/sanoo jne, se ei oikeesti ole hyvä asia. jOKAISEN ON KUITENKIN YMMÄRRETTÄVÄ SE, ETTEI KAIKESSA OLE TÄYDELLINEN JA ETTÄ SE ON SALLITTUA :)
Click to expand...

No en mäkään tietysti kaikkea kehu.
Esim. huonoa käytöstä ei voi mitenkään sallia.

Mutta jos lapsi onnistuu jossakin, tai vaikka syö lautasensa tyhjäksi, niin todellakin annan hyvää palautetta.
Click to expand...

samoilla linjoilla :) olen vaan nähnyt ääripään, jossa lapselle taputetaan tyyliin kun hyppii haara-perusta naapureiden edessä ja huutelee paskajuttuja samalla (okei, hiukan kärjistettynä, mutta..)
 
Mua ei pahemmin kehuttu pienenä, vaan lähinnä jätettiin oman onnen nojaan. Olen joutunut jo ihan pikkulikasta asti huolehtimaan itsestäni ja myöhemmin myös nuoremmista sisaruksistani.

Mulla on kuitenkin rautainen itsetunto (jos ei lasketa ulkonäköjuttuja mukaan) ja mä luulen että just siksi että olen todellakin monta kertaa todistanut itselleni käytännössä että pärjään missä tahansa tilanteessa.

Ei siis tarkoita aina automaattisesti että huono itsetunto johtuisi siitä ettei oltaisi kehuttu. Enkä todellakaan toivo enkä halua että lapsia jätetään kehumatta.
 
Tuollainen käsitys oli ilmeisesti vallalla 40-50-luvuilla syntyneillä vanhemmilla. Itse ole syntynyt 70-luvun alussa ja siskoni loppupuolella. Kun esikoiseseni oli pieni, kehuin usein miten suloinen ja nätti poika hän on, muistan äitini kerran sanoneen, ettei saa kehua, tulee ylpeäksi. Nyt tajuan, että tuota ajatusmaailmaa on ainakin minuun käytetty :(
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa