Siirrän toisesta ketjusta, koulukiusaamisesta... ehkäpä saan vertaistukea kaikkien näiden vuosien jälkeen...

[takkuinen ameeba]

Mua siis kiusattiin ihan tolkuttomalla tavalla luokat 5-9 (vitosella muutettiin ja siirryin täysin uuteen kouluun ja uudelle alueelle). Syynä alunperin oli se, että olin supertumma (hiukset ja silmät) eli kiusaajien silmissä "manne", ja lisäksi kehityin tosi varhain, mulla oli tosi isot rinnat jo 12v ja siitäkös revittiin aiheita. Mua revittiin vaatteista, tukistettiin, painettiin maahan, mun tavaroita tuhottiin ja varastettiin, mua haukuttiin koko ajan... Siihen eivät opettajat puuttuneet muuten, kuin sellaisella "noh noh" asenteella jos paikalle osuivat. Mun vanhemmille yritin kertoa, mutta ne eivät oikein tainneet haluta ymmärtää tilanteen vakavuutta. Ja aikakausi oli ennen, kuin tajuttiin kuinka isosta ilmiöstä koulukiusaamisessa oli kyse. Mun rinnakkaisluokilta 3 ja toisesta koulusta kai 2 kiusattua lopulta tappoivat itsensä ja keskustelu alkoi nostaa päätään. Mua se ei auttanut.

Vieläkin pahin kiusaaja (ja muutkin) aiheuttaa mussa paniikin. Jokunen vuosi sitten törmäsin baarissa tähän silloin pahimpaan kiusaajapoikaan, ekaa kertaa ysin jälkeen. Menin paniikkiin, vapisin ja lähdin äkkiä kotiin ja vietin unettoman yön. En minä oikeastaan ajattele häntä pahana ihmisenä, ketään siitä pienestä jengistä jotka teki mun elämästä helvettiä silloin. Tai no helvettikin on lievä ilmaus. Hän vaikuttaa (meillä on nykyään yhteisiä kavereita) ihan kelpo miekkoselta, kuten ne muutkin. Sillä on ihanat kaksoset ja kivan tuntuinen vaimo. Anteeksikin olen antanut, pyytämättä. Mutta mun ruumis ja mieli eivät voi unohtaa, en voi päästää irti. Mun paino-ongelmatkin alkoivat niitä aikoja, kun en vaan enää välittänyt mistään enkä pitänyt itseäni minkään arvoisena. Vain ruoka lohdutti, kun kukaan ihminen ei sitä edes yrittäny. Edelleen siis jopa kiusaajien nimen kuuleminen sillai pienesti hätkäyttää.

Miten voin varmistaa, että omalle lapselle ei käy noin? Edelleen olen katkera vanhemmilleni siitä, etteivät auttaneet tai edes lohduttaneet, sanoivat tosiaan vaan että älä ole huomaavinasi, kyllä ne lopettaa... no vaikea esittää välinpitämätöntä kun kolme poikaa hieroo esim jäätä mun kasvoihin niin että veri vuotaa...

 

[Silmukka-]

Miten voin varmistaa, että omalle lapselle ei käy noin? ...

Voi miten pahalta tuntui lukea tarinaasi.

Oma poika on nyt viidennellä, häntä kiusattiin kolmosella ja nyt uudestaan toinen porukka tällä lukukaudella. Tilanne kärjistyi todella vakavaan välikohtaukseen jossa harkittiin rikosilmoitusta.
Opettajien mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ovat rajalliset joten olen itse tehnyt kaikkeni lapsen eteen.
Ja mikä järjettömintä niin se mikä lopulta auttoi ei ollut vanhempien ja opettajien kanssa keskustelut ja muu rakentava&kypsä toiminta vaan totaalinen raivari jolloin kiusaajaporukka kyllä tajusi että tämän raivohullun mutsin lapselle ei enää vittuilla.

Lapsen raaka kiusaaminen on jotain niin hirveää, sydämeni särkyi.
Pojan pelastus on ollut samalla luokalla oleva sisko jolla on iso kaveripiiri ja joka on ottanut veikan siipiensä suojiin sekä se että kiusaajat ovat muilta luokilta ja saa edes tunneilla olla porukassa jossa ei pelkää.
Mutta nyt tosiaan kiusaaminen on totaalisen loppu ja nämä kiusaajat ovat olleet hänelle jopa ihan o.k kun pöly laskeutunut. Se että johtuuko siitä että pelkäävät minua vai siitä että tulivat järkiinsä niin en tiedä.

 

[kamalaa]

huh huh, lapset on kyllä julmia!

 

["Leena"]

Kamalalta kuulostaa. Silmukalle nostan hattua, kun puolustanut lastaan. Valitettavasti mikään hyssyttely ja rauhalliset keskustelut eivät useinkaan auta. Varmasti kävisin itsekin raivoamassa ja ojentamassa kiusaajia henkilökohtaisesti ja piinaisin heitä, kunnes kiusaaminen loppuu. Se on ainoa tehokas tapa. Kiusaajat huomaavat pian, että on helpompiakin kiusattavia, kun ei joudu itse 'kiusatuksi'.

Aikoinani sanoin luokkakaverilleni, etten sinua passaa, kun tämä pyysi minua viemään jotain puolestaan. Hän oli kertonut tämän äidille ja äiti tuli kovistelemaan minua, mitä olenkaan mennyt tekemään. Säikähdin pahanpäiväisesti, mutta oli hyvä opetus minulle. Eipä tullut mieleenkäänt tämän jälkeen kiusata tätä luokkatoveria.

 

[Glorinha]

Voi ei mitä olet joutuntu kokemaan! Tiedän tasantarkkaan tuon tunteen. Anteeksi on annettu, mutta tosiaan kroppa ja mieli ei unohda.

Mua kiusattiin lähes koko peruskoulun ajan 3-9lk, koska olin erilaisen näköinen. Minulla oli/ on edelleen suuret silmät, iso aatelisnenä ja suuret huulet.. Olin siis noita-akka ja pullosilmä. Ala-asteella se oli nimittelyä ja syrjintää. Ylä-asteella se muuttui tönimiseksi käytävillä. Mulle naurettiin päin naamaa ja huudeltiin tyyliin "V**un ruma noita-akka! Sä olet niin ruma, ettet koskaan elämässäs edes miestä voi löytää. Kukaan ei voi sua katsoa näkemättä painajaisia"

Kaikki onneksi muutttui, kun peruskoulu loppui ja muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Löytyi uudet ystävät ja koulukaverit. Sen jälkeen ei ole kiusattu. Silti, vieläkin yli 30-vuotiaana, jos joku jossain esim. nauraa ajattelen ensimmäisenä, että nauravat mun ulkonäölle. Moni entisistä kiusaajista on pyytänyt anteeksi törmätessään minuun esimerkiksi baarissa ja anteeksi olen minäkin antanut, mutta se ei vaan unohdu...

 

[Glorinha]

Lisään vielä: Ainoa tapa jolla koulu tuohon puuttui, oli ehdotus mun koulun vaihdosta. Muuten ongelmaan ei pureuduttu mitenkään.

 

["vieras"]

Lisään vielä: Ainoa tapa jolla koulu tuohon puuttui, oli ehdotus mun koulun vaihdosta. Muuten ongelmaan ei pureuduttu mitenkään.

argh, ennemmin ne kiusatut pitäisi siirtää toiseen kouluun, jos ei osaa olla ihmisiksi.

 

["vieras"]

siis tarkoitin tietysti KIUSAAJIA.

 

["vieras"]

siis tarkoitin tietenkin kiusaajia, en kiusattuja. Ja harmittaa, etteivät opettajat osaa puuttua aina kiusaamiseen.

 

[Glorinha]

[QUOTE="vieras";23537202]siis tarkoitin tietenkin kiusaajia, en kiusattuja. Ja harmittaa, etteivät opettajat osaa puuttua aina kiusaamiseen. [/QUOTE]

Mä en edes huomannut virhettä ennen tätä sun korjausta. Ymmärsin siis mitä tarkoitit.
Onneksi nykyään puhutaan enemmän kiusaamisesta, kun tuohon aikaan se oli lähes tabu ja tuolla mullekin ehdoitetulla ratkaisulla vain yritettiin lakaista ongelmat maton alle.

 

[takkuinen ameeba]

Kyllä tuota muistellessa tulee ihan epätodellinen olo, että tosiaanko minä selvisin tuosta läpi! Ja tosiaan, lapset on julmia. Toivottavasti olen onnistunut kasvattamaan omani niin, etteivät tunne tarvetta kiusata. En tiedä kumpi olisi minulla pahempi isku, se että lapseni on kiusattu vai se että kiusaa.

Kyllä minäkin taistelen kuin leijona, jos lapsiani joskus kiusataan. Etenkin, jos vanhemmat vähät siitä välittävät niinkuin liian usein käy (eihän omat koskaan VOI tehdä pahaa toisille!)! Toivotaan, ettei koskaan tarvitse!

 

[Glorinha]

Kyllä tuota muistellessa tulee ihan epätodellinen olo, että tosiaanko minä selvisin tuosta läpi! Ja tosiaan, lapset on julmia. Toivottavasti olen onnistunut kasvattamaan omani niin, etteivät tunne tarvetta kiusata. En tiedä kumpi olisi minulla pahempi isku, se että lapseni on kiusattu vai se että kiusaa.

Kyllä minäkin taistelen kuin leijona, jos lapsiani joskus kiusataan. Etenkin, jos vanhemmat vähät siitä välittävät niinkuin liian usein käy (eihän omat koskaan VOI tehdä pahaa toisille!)! Toivotaan, ettei koskaan tarvitse!

Täysin samanlaiset aatokset täällä. Meillä yksi lapsi, joka on vasta 1v4kk ja siitä huolimatta murehdin jo tulevaa tuon kiusaamisen suhteen.

 

["Vilukissa"]

:hug: - olen pahoillani sinun puolesta, ap, sekä teidän kaikkien, jotka olette joutuneet kiusatuiksi. Mä niin myös tiedän tuon tunteen...ja toivoisin jollain tapaa pystyväni poispyyhkimään niin monet kouluvuodet ja ne nöyryytyksen tilanteet, jolloin ylitseni poljettiin - usein myös kirjaimellisesti...

Lapset oavt julmia. Yhä. Viimeksi tällä viikolla jouduin keskustelemaan eskarin opettajan kanssa poikani orastavasta ahdingosta; ryhmässä on lapsi, joka käytöksellään nujertaa poikaani harva se päivä - haukkuu todella pahasti ja saa kaveriporukan hyväksynnän naururemakoiden johdosta... Mikä oli vastaanotto? Asiahan kiellettiin totaalisesti. Loppujen lopuksi oma poikani leimattiin epäsosiaaliseksi, kun omalla tavallaan poikani hoitaa tilannetta vetäytymällä ko.lapsen läheisyydestä pois...ja mä voin todellakin allekirjoittaa ihan objektiivisesti poikani olevan erittäin sosiaalinen . Lähetä tässä sitten lasta syksyllä kouluun...

Huolettaa kyllä aikuisten väliinpitämättömyys asiaan. musta on aivan käsittämätöntä, että yhä edelleen koulukiusaamiseen puuttuminen on lapsen kengissä. Luulisi tietoa ja taitoja olevan asiaan puuttumiseen, mutta se onkin se halu ja vastuunottaminen, joka tässä mättää - koulun puolelta. Mun on vaikea uskoa tuohon koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön, yhtä paskanjauhantaa koko juttu. Kehenkä muuhun pieni koululainen uskoo ja luottaa kuin koulussa oleviin aikuisiin, joilta hakee ja kysyy apua ko. kiusaamistilanteissa? Ja miten käykään sen luoton, kun lapsi saa huomata, että aikuinenkin kävelee hänen ylitseen... Toivon todellakin, ettei lapseni koulutie ole yhtä painajaismainen kuin omani oli...Toisaalta hänellä on äiti, joka on valmis puolustamaan lastansa ja tekemään kaikkensa koulukiusaamisen ehkäisyssä.

 

[takkuinen ameeba]

Voi ei mitä olet joutuntu kokemaan! Tiedän tasantarkkaan tuon tunteen. Anteeksi on annettu, mutta tosiaan kroppa ja mieli ei unohda.

Mua kiusattiin lähes koko peruskoulun ajan 3-9lk, koska olin erilaisen näköinen. Minulla oli/ on edelleen suuret silmät, iso aatelisnenä ja suuret huulet.. Olin siis noita-akka ja pullosilmä. Ala-asteella se oli nimittelyä ja syrjintää. Ylä-asteella se muuttui tönimiseksi käytävillä. Mulle naurettiin päin naamaa ja huudeltiin tyyliin "V**un ruma noita-akka! Sä olet niin ruma, ettet koskaan elämässäs edes miestä voi löytää. Kukaan ei voi sua katsoa näkemättä painajaisia"

Kaikki onneksi muutttui, kun peruskoulu loppui ja muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Löytyi uudet ystävät ja koulukaverit. Sen jälkeen ei ole kiusattu. Silti, vieläkin yli 30-vuotiaana, jos joku jossain esim. nauraa ajattelen ensimmäisenä, että nauravat mun ulkonäölle. Moni entisistä kiusaajista on pyytänyt anteeksi törmätessään minuun esimerkiksi baarissa ja anteeksi olen minäkin antanut, mutta se ei vaan unohdu...

:hug:
Minä olin vi*un manne (itse en häpeä hetkeäkään että näytän romanilta tai ulkomaalaiselta, olen ylpeä erikoisesta tummuudestani!), mua ei voinut koskea koska olin saastunut, olin oksettava, tyhmä... ja tosiaan fyysinen väkivalta päälle. Lukioon ei jostain syystä päätynyt yhtään mun kiusaajista (kertooko sitten älystä jotain, en tiedä) joten siellä sain koottua itseni ja kuuluinkin sitten suosituimpiin. Puolustin ja puolustan edelleen apinan raivolla heikompiani, yksilö- ja yhteiskunnallisella tasolla. Mutta arvet on aina vähän vereslihalla!

 

["Horuksen silmä"]

Mä muistan omasta kouluajasta sen että kiusaamiseen puututtiin vasta kun se meni liian fyysiseksi. Ja silloinkin lopputuloksena oli se että kiusattu jäi kotiopetukseen.
Se jatkuva nälviminen ja töniminenkin katsottiin selvästi sormien läpi.
Itse inhosin koulua, ala-asteella oli omat verbaaliset haukkujat ja ylä-asteella uudet.

 

["vieras"]

Täällä myös yksi saman kokenut. Jälkeenpäin törmäsin kiusaaja poikaan (mieheen) baarissa, en edes muistanut heti kuka oli. Tutustui ystävääni ja oli itse hänelle avautunut, että ystäväsi ei taida ihan häntä hyvällä muistaa. Poika oli koulussa tosi agressiivinen ja kiusasi myös muita, muistaakseni vaihtoi koulua jossain vaiheessa. Eli uskon, että itsestäni kasvoi jollain tapaa vahvempi ihminen, mutta tätä kiusaajaa näytti vielä vaivaavan tekonsa ja hyvä niin. Ja voin kyllä sanoa, että ikinä en anteeksi anna. Oli se sitten kuinka epäkypsää jonkun mielestä.

 

[Glorinha]

:hug:
Minä olin vi*un manne (itse en häpeä hetkeäkään että näytän romanilta tai ulkomaalaiselta, olen ylpeä erikoisesta tummuudestani!), mua ei voinut koskea koska olin saastunut, olin oksettava, tyhmä... ja tosiaan fyysinen väkivalta päälle. Lukioon ei jostain syystä päätynyt yhtään mun kiusaajista (kertooko sitten älystä jotain, en tiedä) joten siellä sain koottua itseni ja kuuluinkin sitten suosituimpiin. Puolustin ja puolustan edelleen apinan raivolla heikompiani, yksilö- ja yhteiskunnallisella tasolla. Mutta arvet on aina vähän vereslihalla!

Mulla nousee myös aina karvat pystyyn, kun kuulen jotain kiusattavan tai haukuttavan. Ja tosiaan se on ihme että näinkin "pienillä" arvilla tuosta kaikesta on selvinnyt. Näin aikuisena osaa hyväksyä oman erilaisen ulkonäön ja minä en ois minä, jos mulla ois vaikka pieni nykerönenä. =) Yksi suurimmista asioista, mitä tuohon kiusaamiseen tulee oli kerran baarissa, kun yksi mun pahimmista kiusaajista tuli hakemaan hitaille. Kehui silmiä yms. Se ei siis tunnistanut mua! Ihmetteli ja tivasi miksi en lähtenyt tanssimaan.