SF-mitta käyrien yläpuolella

Hei!

Onko muita (ja onhan teitä!), joiden masu kasvaa valtavana! Olisi kiva kuulla, että onko iso SF-mitta tarkoittanut isoa lasta tai jotain muita ongelmia.

Oma mittani on ollut koko ajan käyrien yläpuolella, mutta "linjassaan", mutta nyt mitta hyppäsi vielä valtavasti siltäkin linjalta ylöspäin (30+0 ja sf 34). Kolme viikkoa sitten lääkäri ultrasi ja vauvan painoarvio oli silloin ihan keskikäyrillä. Lapsiveden määrästä ei ollut puhetta, mutta korttiin on merkannut normaali.

Piia-Liisa
 
Mulla meni sf-mitta edellisessä raskaudessa koko ajan käyrien yläpuolella ja jossain kohtaa pompsahtikin. Paino-arviossakin kävin, mutta sanoivat, että ihan on keskikärillä vauvan koko. Syntymäpaino oli sitten 4380g, eli siitähän tuo johtui. Kaikki kuitenkin kunnossa eli mitään häikkää ei ollut, vaikka iso vauva olikin :) Nyt puolessa välissä uutta raskautta ja maha edellistäkin isompi, että mitähän tästä tulee...
 
Sinuna en olisi huolissaan jos koko arvo ollut ihan normaali ultrassa, vaikka toki heittää sekin :) Onhan se mahan koko yksilöllinen ja omassa tapauksessa suuri sf-mitta tarkoittanut isoja lapsia. Oma sf-mitta oli nyt 24+9 27cm ja kaikkien käyrien yläpuolella ja 25+1 painoarvio ultralla oli 880g ja keskikäyrän yläpuolella. Pikkuisen vatsan koko kun vastasi jo tuolloin 26+2. Esikoinen oli syntyessään 4400g ja kuopus joka kasvoi pienellä istukalla oli kuitenkin 3620g jopa. Eli molemmat suhteellisen isoja ja nyt kolmas tulossa ja varmasti on esikoisen koko luokkaa. :)

Itsellä iso maha nyt vaan aiheuttanut aikamoisia selkäkipuja joten niiden kanssa pitää pärjätä täällä :) Toivon mukaan sielä paremmin ;)

mam ja risbe 25+4
 
Täällä yksi isomaha ilmottautuu! Minulla ei siis ole kokemusta, mutta tilanne päällä.

Esikoista odotan ja eilen neuvolassa käyrä meni kyllä reippaasti ylös, eli rv 25+6 aikaa sf-mitta oli 30. Aiemmin se on ollut noin 2-3 cm yläkäyrän yläpuolella, mutta nyt tuo lukema oli siis jo 5cm yli yläkäyrän. Keskikäyrän mukaan siis pitäisi olla viikkoja noin 34. Paino on noussut maltillisesti, mutta tuon käyrän takia neuvolatäti käski sokerirasitukseen... Ensi viikon torstaina on 4D-ultra, joten kiva päästä nyt varmistamaan vauvan kokoa ja lapsiveden määrää, vaikka alunperin tahdottiin vaan selvittää sukupuoli kun ei se rakenneultrassa näkynyt. Ja tosiaan itse olen melko pieni nainen ja mieheni minua vain hieman pidempi, joten hullulta tuntuisi ihan jättiläisvauvakaan. Neuvolatädin veikkaus oli minun rakenteessa, eli maha tulee vaan heti tähän eteen.

Hankalalta tuntuu kun maha on jo samankokoinen kuin jollain minun kokoisella loppuraskaudesta ja vielä pitäisi töissä olla kuitenkin 1,5kk ennen äippälomaa. Silti olen luottavainen, että kaikki on hyvin enkä siitä murehdi, mutta onhan tämä vähän hankalaa.
 
Itellä menny sf-mitta koko ajan käyrien yläpuolella ja välillä pompsahtikin, mut tänpäiväsessä neuvolassa tasottunu taas "omalle" käyrälleen..
Ultrattu on 2-3 viikon välein ja lapsi kuitenkin kasvaa keskikäyrällä ja lapsivettä on normaalisti! Lääkäri äitipolilla sanoikin että ei tota sf-mittaa kannata niin tarkasti kytätä, on kuitenkin vain suuntaa antava.

YP & Fantti 34+1 :heart:
 
Kiitos vastauksista! Googlailinkin vähän tuota asiaa ja ilmeisesti sf-mitta on aika heikko mittari löytämään "liian" isoja/pieniä vauvoja, vaikka voikin toki korreloida lapsen koon mukaan. Ja toisinaan tietysti painoarviotkin heittelevät vaikka kuinka paljon.

Ja ehkä tässä on turha alkaa itseään lietsomaan millään liian suurella lapsivesimäärälläkään. :whistle:

Mullekin lääkäri sanoi, että ruumiinrakenne vaikuttaa, että millainen häpyluu on (en tiedä, millä tavalla ne voivat olla erilaisia, mutta ilmeisesti voivat). Ja tosiaan koko maha on tuossa edessä, oikein sellainen "klassinen poikamaha". Tänäänkin kun peilistä itseäni katselin, niin edelleen näkyy vyötärön kaaret.

Onhan tuo maha tosiaan vähän tiellä, kun toimistohommia teen. Pitäisi leikata työpöydästä puoliympyrän muotoinen kaari pois. :D Mutta onneksi enää reilu kolme viikkoa!

Toivottavasti Lauwralla ei paljastu mitään sokeriongelmia, ne ovat kurjia. Mulla on onneksi sokerit olleet hyvät eikä painoakaan ole tullut liikaa tai liian nopeasti.
 
Täällä myös jättimaha ilmoittautuu! Sf-mitta on ollut selvästi yläkäyrän yläpuolella koko ajan, mutta ultrassa vauva kooltaan vain hiukan keskikäyrän yläpuolella. Mullakin kyllä sitten viikon 30 tienoilla pompsahti sf-mitta viikossa useita senttejä ylöspäin, ja sen jälkeen ultrassa todettiinkin uutena asiana liikaa lapsivettä. Lapsiveden runsaus voi siis kehittyä noilla viikoilla ja se näkyy kyllä ultrassa. Siihen ei yleensä (60%) ole mitään syytä ja sekä äiti että lapsi ovat terveitä, mutta 20% johtuu äidin sairauksista (lähinnä raskausdiabetes) ja loput 20% sikiön sairauksista kuten ruokatorvipuutoksesta joka estää lasta nielemästä lapsivettä. Sikiön rakenneviat voidaan todeta ultrassa ja äidin sairaudet verikokeissa. Mulla mitään syytä ei ole löytynyt eli kaiken pitäisi olla ihan kunnossa.

Sf-mitta siis ei tosiaan kerro juuri mitään lapsen koosta, mutta sen äkilliset muutokset on syytä huomioida.
 
mulla mennyt aina niin että mitä isompi sf sitä isompi lapsi..esikoisesta korkeimmillaan sf oli 35 cm ja painoi 3110g, toisesta oli 37cm ja poika oli 3810g ja kolmas oli 41cm sf ja poika oli 4250g..ja tosta neljännestä lapsesta käyrä meni KOKO ajan yläkäyrän yläpuolella reippaasti! mulla oli myös iso istukka melkein kilon painava sekä runsaasti lapsivettä!
 

Yhteistyössä