Seuratkaa edes välillä mitä kullannuppunnne tekee yksin ollessa pihalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äitix4
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äitix4

Vieras
Odotan milloin ensimmäinen kuristuskuolema tulee pihaamme.
Lapset iältään 3-6v ovat laittaneet narun liukumäen ylhäältä kivasti roikkuun jotta pääsevät kiipeämään ylös mäkeä.
Mäki on iso .
Narun päässä on ämpäri painona.
Yksi lapsi sai jo köyden kaulaan kaatumalla nurin ja niinpä se kiepasahti tosi nätisti kireelle lapsen siinä killuessa ja huutaessa.
Toki autoin nopeasti ja irrotin narun ja kielsin laittamasta enään.
vastauskena 3 siskosta aukoivat päätä vain että saavat tehdä mitä lystää yms...

Naru on siellä taas poistuttuani paikalta.

Lasten hiekkalaatikolle on kerättä aika läjä sieniä.Punaisia ja valkoisiakärpässieniä yms muutama korvasienikin siellä oli muitten seassa.

Pienemmät taaperot menee hiekkalaatikolle ja nam nam kun maistuu niin hiekassa olevat sienet kuin niitten murskaamiseen käytetyt lapiot ja muut kipot-

Neuvokaa lapsianne edes vähän tuolla pihalla oloon ja älkää kuvitelko ettei teidän kullannuppu tee mitään typerää.
Omanikin on ollut tässä pöljyydessä mukana täyttämässä hiekkalaatikkoa sienillä ja nyt todellakin siivoa sen käsineitten kanssa.Ja olin neuvonut ja varoittanut mutta en näytettävästi tarpeeksi .
Siivoamassa on muitakin mutta muutama lähti kotiin ja vanhemmille käydessäni sanomassa oli tyyli ettei meidän lapset vaikka olin nähnyt heidät keräämässä metästä sieniä.

Kivaahan niitä on ketätä mutta pitää muistaa myrkyllisyyskin.
 
ihania nuo kaupungin vuokra lähiö talot pennut yksin ulos ja vanhemmat kotona ketään ei kiinnosta ja sitten huudetaan kun jotakin sattuu ja jos varotat niin sitten huudetaan että älä komenna meidän Nico-Petteriä
 
Meillä tehtiin vastaavia ja kävin ilmoittamassa että näin oli tehty. Heki sitä ettei meidän lapset niin minä sanoin että joko te kerrotte teidän lapsillenne mitä voi tapahtua kun tekee noin ja miksi ei saa tehdä ja jos tapahtuu vielä tätä niin he eivät pääse enää meille leikkimään. No Rouva sanoi etä hän ei aio kertoa niin minä sanoin että meidän lapset ei enää tule teille eikä teidän meille ja kävelin pois. Seuraavana päivänä rouva tuli anteeksi pyytelemään ja kertoneensa lapsille ettei noin saa enää tapahtua tai muuten ei olla enää tildan ja ainon kanssa. Lapsetkin pyysivät anteeksi ja pääsivät taas meille. ei tapahtunut enää tyhmyyksiä sen jälkeen :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja me:

asiaa! Just noin kannattaa sinunkin ap tehdä2
 
Itekin tyrmistyin ensin omani tekemisistä.Mutta näin oli tehnyt ja myönsikin.

on harmillista kun yhteinen puisto on usein lapsille se paikka missä saa tehdä mitä vaan sekä rikkoa ja sotkea ilman seuraamuksia.

Alkuperäinen kirjoittaja äitee:
ihania nuo kaupungin vuokra lähiö talot pennut yksin ulos ja vanhemmat kotona ketään ei kiinnosta ja sitten huudetaan kun jotakin sattuu ja jos varotat niin sitten huudetaan että älä komenna meidän Nico-Petteriä

Miks aina oletetaan, että kaikki uunot löytyy nimenomaan kaupungin vuokralähiöistä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja asiaa:
Alkuperäinen kirjoittaja me:
Meillä tehtiin vastaavia ja kävin ilmoittamassa että näin oli tehty. Heki sitä ettei meidän lapset niin minä sanoin että joko te kerrotte teidän lapsillenne mitä voi tapahtua kun tekee noin ja miksi ei saa tehdä ja jos tapahtuu vielä tätä niin he eivät pääse enää meille leikkimään. No Rouva sanoi etä hän ei aio kertoa niin minä sanoin että meidän lapset ei enää tule teille eikä teidän meille ja kävelin pois. Seuraavana päivänä rouva tuli anteeksi pyytelemään ja kertoneensa lapsille ettei noin saa enää tapahtua tai muuten ei olla enää tildan ja ainon kanssa. Lapsetkin pyysivät anteeksi ja pääsivät taas meille. ei tapahtunut enää tyhmyyksiä sen jälkeen :)

asiaa! Just noin kannattaa sinunkin ap tehdä2

Lapsemme ei yleensä leiki yhdessä vaan heillä on eri kaverit pihalla sillä lapsia täällä riittää.Mutta asian otan puheeksi vielä vanhempien kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katherine Wheel:
Alkuperäinen kirjoittaja äitee:
ihania nuo kaupungin vuokra lähiö talot pennut yksin ulos ja vanhemmat kotona ketään ei kiinnosta ja sitten huudetaan kun jotakin sattuu ja jos varotat niin sitten huudetaan että älä komenna meidän Nico-Petteriä

Miks aina oletetaan, että kaikki uunot löytyy nimenomaan kaupungin vuokralähiöistä?

Nooh tämä on vuokralähiö.Mutta samaa on muuallakin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Korvasienet ja kärpässienet ei kyllä kasva samaan aikaan että oliskohan ap:n jutussa vähän väritystä....

No eikös korvasieni ole ruttunen kiemurainen ruskea sieni?
Ja kärpässieni puaneinen valkopilkullinen?

Hyvä jos ei voi olla korvasieni!
 
jokainen huolehtii omat lapsensa ihan itse.Jos päästää 3-6 vuotiaat keskenään ulos ja olettaa että ne osaa ajatella kaikki asiat etukäteen kuten että voin hirttäytyä tohon naruun niin se on vanhemmissa vika.Ehkä sitten miettii kun yksi kuristuu että olisko kannattanut taas vähän katsoa perään.
 
mä en ole nähnyt ainuttakaan sientä tänä vuonna ja tuskin nnäkyykään kun on ollut niin kuumaa ja kuivaa.

mutta, meillä saavat tehdä sienisoppaakin, omilla välineillään.
kun kielsit narusta, selititkö myös miksi ei sitä kannata laittaa? ja oisithan voinu viedä narun pois, jos eivät usko.

mutta joo, kyl ne keksii kaikkea hölmöä. esim toisten posteja on täällä pennut lääppiny.. ja ei varmaan muuta kun ajattelemattomuuttaan, tai kun kukaan ei ole tajunnu sanoa et toisten postilaatikkoon ei saa koskea
 
täällä meidän yhtiössä on muutama perhe joiden tenavat ovat ulkoilleet yksin jo 2-v:stä lähtien, nyt kun ovat 3-5v. niin heitä saa oikeasti muut vahtia ihan koko ajan, kiusaavat muita lapsia, kulkevat putkiliukumäkeä ylöspäin pitkien keppien kanssa kun toiset laskevat mäkeä alas jne. eikä heidän vanhempiaan kiinnosta vaikka muut joutuvat miten komentamaan/käyvät sanomassa vaaratilanteista. ihan käsittämätöntä :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja gfhkj:
mä en ole nähnyt ainuttakaan sientä tänä vuonna ja tuskin nnäkyykään kun on ollut niin kuumaa ja kuivaa.

mutta, meillä saavat tehdä sienisoppaakin, omilla välineillään.
kun kielsit narusta, selititkö myös miksi ei sitä kannata laittaa? ja oisithan voinu viedä narun pois, jos eivät usko.

mutta joo, kyl ne keksii kaikkea hölmöä. esim toisten posteja on täällä pennut lääppiny.. ja ei varmaan muuta kun ajattelemattomuuttaan, tai kun kukaan ei ole tajunnu sanoa et toisten postilaatikkoon ei saa koskea

Toki kerroin miksi ei ja kokivatkin sen jo miksi ei .
Ja en vie toisten hyppynaruiksi tarkoitettuja naruja pois kun ovat heidän omiaan.

Mutta kerta asenne tämä tuntuu olevan kaikilla että jos jonkun muu tekee tyhmää hengenuhalla ollaan puuttumatta ollaan sitte itsekin puuttumatta.

Mitäpä sillä väliä jos joku hirttäytyy pyöräilykypärään tai hyppikseen. saatika jos juoksee auton alle vierestäsi.Jos syö myrkyllisiä aineksia pihalla syököön. Mit ei ole vanhempansa ruokkineet tarpeeksi.

asennetta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu ja:
jokainen huolehtii omat lapsensa ihan itse.Jos päästää 3-6 vuotiaat keskenään ulos ja olettaa että ne osaa ajatella kaikki asiat etukäteen kuten että voin hirttäytyä tohon naruun niin se on vanhemmissa vika.Ehkä sitten miettii kun yksi kuristuu että olisko kannattanut taas vähän katsoa perään.

Tässä on kyse myös siitä mitä nämä kullannuput voi aiheuttaa muille joitten perään katsotaan.

Hyvä ap, että olet ollut apuna :) Mitä vielä voisit tehdä: OTA se ämpäri tai naru pois, kun kerran olet nähnyt, että siinä noin vaarallisesti voi käydä!!!

Ei tietenkään ole sun velvollisuus valvoa kaiken aikaa toisten lasten tekemisiä. Mutta aikuisella on liikenteessäkin velvollisuus auttaa hädässä olevia, miksei siis pihalla? Ei siitä tarvitse tehdä niin suurta numeroa. Jos lasten vanhemmat ovat tuttuja tai muuten tiedossa, heille voi asiasta mainita.

Jossain vaiheessa ne lapset on uskallettava yksin ulos laskea. Meillä on tän kesän 5-vuotias harjoitellut yksin ulkoilua. Ihan siitä syystä, että aloittaa nyt myös eskarin, ja vähän tulisi jo osata itsekseen toimia.

Mitä tulee sieniin hiekkalaatikolla: ei ne tietenkään sinne kuulu ja lapsia saa ja pitää kieltää keräämästä myrkyllisiä sieniä, oli sit oma tai vieras lapsi. Mutta sitä en ymmärrä, miten ne vahingossa voisi päätyä taaperoikäisen suuhun. Sen ikäiset eivät kai sentään yksin ulkoile?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Katherine Wheel:
Alkuperäinen kirjoittaja äitee:
ihania nuo kaupungin vuokra lähiö talot pennut yksin ulos ja vanhemmat kotona ketään ei kiinnosta ja sitten huudetaan kun jotakin sattuu ja jos varotat niin sitten huudetaan että älä komenna meidän Nico-Petteriä

Miks aina oletetaan, että kaikki uunot löytyy nimenomaan kaupungin vuokralähiöistä?

Nooh tämä on vuokralähiö.Mutta samaa on muuallakin :)

me asutaan välikaikaisesti kans kaupungin vuokrakerrostalossa ja tässä on just tollast ap:n kertomaa hölmöilyä pihassa koko ajan. Nuorimmat, jotka on yksin pihassa, on 3vuotiaita. Itse en omaa 3vuotiastani ikinä päästäis yksin ulos kun ikkunasta ei pysty valvoa missä menee. Meidän 6v saa mennä yksin ulos, joskin käyn vähän väliä kyttäämässä mitä tekee ja pidän terassin ovea auki että kuulen vähä missä lapsiporukka menee ja mitä tekee. se on kyllä innolla mukana hölmöilyissä jos silmä ja korva välttää. sen takia kyttäänki sitä vielä aika lailla, vaikka on "jo" 6v. Ja saa rangaistuksen jos on ollu mukana hölmöyksissä. Että kyllä mä peesaan tuota, että kaupungin vuokrataloissa on enempi tällästä kuin esim omakotialueella, jossa aiemmin asuimme.
 
Yhteistyössä