Selviänkö..?

Tuo kysymys pyörii jatkuvasti mielessä...selviänkö tästä? Tämän ajan pitäisi olla sitä elämän parasta, ajan jolloin nautitaan äitiydestä ja seurataan ihanan vauvan kasvua. Elämän parasta aikaa...? Tuntuu, että minusta ei ole jäljellä kuin tyhjä kuori. Olen vain varjo siitä minästä, jonka ennen tunsin. Kaikkeni olen antanut, kaikkeni olen yrittänyt saada vauvani nukkumaan huvin, voimaan hyvin, antanut virikkeitä ja rakkautta, ohjannut hyvän elämän alkuun.

Mikään ei riitä. Jatkuvaa kitinää, kiukuttelua, raivokohtauksia. Yöt heräillään, pahimmillaan tunnin välein. Päivällä ei nukuta kuin pätkissä. Kohta vuoden olen heräillyt, kantanut, paijannut, itkenyt vauvan kanssa, raivonnut, tiuskinut...Olenko se oikeasti minä? En, se on joku hirviö, joka on vallannut minut, se sama hirviö puristaa vannetta pääni ympärillä joka ikinen aamu kun herään. Se hirviö ei anna minun enää edes nauttia niistä muutamista hyvistä hetkistä vauvani kanssa, muutamasta huymystä päivässä.

Miten käy parisuhteeni? Niin, mikä parisuhde? Tuntuu kuin se olisi ollut joskus kauan, kauan sitten. Tämä toivottu , kaivattu vauvani imee minut tyhjiin joka päivä ja joka yö, niin ettei minulla ole muille enää mitään annettavaa..en jaksa.

 

Ota yhteyttä neuvolaan, he osaavat oikeasti auttaa. Tee palvelus koko perheellesi ja varsinkin itsellesi. Kyllä se tuttu minäsi sieltä vielä paljastuu mutta tarvit siihen hiukan ulkopuolisten apua.

 

Vauva yöhoitoon, sinä ja kumppanisi rentoutumaan! mikä tapa ikinä teille rentoutumiseen sitten sopiikaan!
Pian.

PS. Tunteesi ovat aivan luonnollisia.

 

Toi älytön nimimerkki tuli vain siksi kun kaikki nimimerkit ovat jo varattuja...

 

Unta, unta, unta.

Kuulostaa siltä, että olet yliväsynyt ja siksi tunnet olevasi hukassa. Sinun täytyy järjestää itsellesi mahdollisuus nukkua. Ehkä voisitte vuorotella miehesi kanssa yöhoitoja? Saisitko lapsen välillä yöksi hoitoon? Et mitenkään voi jaksaa päivällä hoitaa lastasi, jos et koskaan saa nukkua yhtään yötä rauhassa.

Ota yhteyttä neuvolaan ja kysele, missä paikkakunnallasi järjestetään unikoulua. Omalla paikkakunnallani se on ensi- ja turvakoti ja antavat sieltä myös puhelinneuvontaa.

 

Kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta,hae ihmeessä heti apua.

 

Tsemppiä sinulle. Kuulostaa ihan smalta kuin minulla vasta pari kuukautta sitten. Ensiksikin sun pitäisi puhua tunteistasi miehesi (tai ystävän) kanssa ja on olemassa myös äidit irti masennuksesta (ÄIMÄ - http://www.aima.fi/)-puhelinpalvelu johon voi soittaa milloin vain. Yritä sopia miehesi kanssa niin että saisit levättyä useammin/enemmän. Ota yhteyttä neuvolaan, koska siellä sinua osataan auttaa. Näin tein itse ja se auttoi jo todella paljon. Voit myös hakeutua mukaan sosialielämään lapsesi kanssa jos siitä on apua. Itse olen käynyt MLL perhekahvilassa ja tapaan muita äitejä ja lapsia siellä (tosi hyvä juttu). Pari kuukautta sitten uskoin että elämä on ohi, olen huono äiti ja kaikkea muuta kamalaa, mutta kas kummaa puhuminen ja muiden tuki auttoi paljon ja nyt on paljon parempi.

 

Ei pidä ajatella että vauva-arki olisi elämän parasta aikaa, yhtä ruusuilla tanssimista. Minulla mielestäni oli ajasta realistiset aavistukset. Raskaana ollessa loppumetreillä tulikin yhtäkkiä ikävä, sillä tiesin että pian alkaa aikamoinen myllerrys, ja parisuhde joutuu koetukselle, ja itse pinnistelen väsyneenä päivästä toiseen. Mutta jos lapsia haluaa, on tämäkin vaihe koettava. Ei pidä heti ajatella että kyse on masennuksesta, jos ei vauva-arjesta nauti. Se on rankkaa piste. Voimia sinulle, ja muista; tästä ajasta selvitään eteenpäin - on ne muutkin selvinneet - ja yleensä unohtaneet millaista se olikaan!

 

Vähän samaa mieltä edellisen kanssa. Nykyään aika helposti puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta - ja hyvä, että masennuksesta uskalletaan puhua - mutta voihan joskus olla kyse myös epärealistisista odotuksista, pettymyksestä ja väsymyksestä. Siis luonnollisista asioista, diagnosoitavan sairauden sijaan. Pelkkä väsymys voi saada aikaan kauheita, kun jatkuu liian pitkään.

Niin tai näin, tartu tilanteeseen. Puhu miehesi kanssa avoimesti, vuorotelkaa ja yrittäkää napata edes vähän yhteistä aikaa. Käväise itse välillä jossain, vaikka vaan yksin kaupassa, kampaajalla, uimassa, kirjastossa. Hanki lähipiiristä hoitoapua jos mahdollista tai vaikka MSL:sta. Neuvolasta ja ÄIMÄ:stä lisätukea jos ei kotikonstit riitä. Terapiaakin kannattaa määrätietoisesti vaatia jos tilanne sitä vaatii.

Tsemppiä!

 

No onhan selviö, ettei vauva-aika usienkaan ole "elämän parasta aikaa2. jollei siihen kuulu jatkuva varuillaan olo, yöheräämiset, univelat, uuset asiat, jne.

Suosittelen ehdottomasti unikoulua. Eli käytännössä tarkaa rytmitystä ja vauvan/taaperon nukkumaan opettamista. On taaperollekkin parempi että oppii nukkumaan ja nukahtamaan.

Eihän tuota "kukaan" jaksa vuositolkulla olemaan nukkumatta ja olemaan ilman kunnon mahdollisuutta rentoutumiseen. Kyllä elämä on elämää myös vauvan kanssa (tai siis pitäisi olla). Lapsetkin ovat niin yksilöllisiä, jotkut nukkuvat heti laitokselta lähtien lähes yöt läpeensä, toiset eivät nuku tosiaan vuosikkanakaan. sama koskee syömisiä ja muita. Kaikessa ei mennä vauvan tahtisesti. muutkin perheen jäsenet on oetettava huomioon. Tämä siis normaalin järjen puitteissa.

Mutta samaa mieletä kuin muut, ehdottomasti ensin kunnon yöunet, vauva hoitoon ja rentoutumaan. Ja sitten unikoulu, (molempien vahnempien totetuttamana) ja unokoulun rytmien opettelu.

 

Unikoulua olemme pitäneet oikeastaan jo 6kk ikäisestä asti. Sairaalassa sekä kotona, mikään ei ole auttanut. Vauva vain heräilee, vaikka ei saakaan siitä mitään "palkintoa". Miestä en voi yöllä valvottaa, hän herää niin aikaisin töihin ja työ on erityistä tarkkuutta vaativaa.

 

Tutustu ÄIMÄ:n sivuihin, soita ja juttele asiantuntijoiden kanssa. Ei tarvitse olla diagnosoitua masennusta saadakseen apua ja tukea. Pelkkä puhuminen voi jo auttaa. Puhelimessa saa vaikka itkeä Ja jo se voi helpottaa oloa.

Älä turhaan kiusaa itseäsi, kokemasi on ihan normaalia, mutta siitä on turhaa kärsiä yksin!

 

Eikö miehesi koskaan voi hoitaa öitä? Edes viikonloppuisin? Jos saisit edes kaksi yötä viikossa nukkua rauhassa, elämä voisi näyttää jo ihan toiselta.

Meillä on myös huonosti nukkuva lapsi. Kotiunikoulut on kokeiltu, sairaalaa tosin ei. Tiedän kuinka kamalaa se heräily on. En olisi ikinä jaksanut, jos mieheni ei hoitaisi välillä öitä.

 

Omalla kohdallani unen puute sai aikaiseksi vastaavia tunteita. Jo muutamakin hyvin nukuttu yö muuttaa jo ääntä kellossa. Asioista alkaa nähdä niitä kolikon toisia puolia.

Eiköhän useampi jo isomman lapsen äiti muistele vauva-arkea erityisen rankkana aikana. Kyllä aurinko vielä risukasaankin paistaa!