Selviääkö tästä vielä?

Kun sitä usein on itse sokea... Niin kysyn kuulostaako tää jo ihan toivottomalle?

Meillä on kaksi lasta, toinen 3v ja toinen 2kk. Miehen kanssa on mennyt alamäkeä, raskausaika oli stressaavaa molemmille, lisäksi mies on paljon töissä. Myös seksi ja hellyys katosi raskauden lopulla kun olin kovin kipeä joka paikasta. Vauvan synnyttyä sekä minä että mies väsyimme, minä valvoin vauvan kanssa ja hoidin molempia käytännössä yksin, vauva valvoo myöhään ja esikko herää aikaisin. Mies tekee pitkää päivää ja illalla esikko vaatii hänen huomionsa ja hoitonsa, joten miehelle ei jää vapaa-aikaa kuin hetki illalla kun esikoinen nukahtaa. Yhteistä aikaa ei jää, mies menee pian nukkumaan ja minä jään valvomaan vauvan kanssa. Tiedän kyllä että mies on väsynyt, mutta kun välillä tuntuu ettei se halua viettää edes hetkeä illalla mun kanssa, vielä vähemmän vauvan kanssa. En todellakaan odota että mies vielä vauvaakin hoitaisi, mutta kun ei edes juttele vauvalle, eikä osoita juuri muutenkaan kiinnostusta vauvaa kohtaan. Tuntuu että mies katuu koko vauvaa ja raskautta, ja että elämämme on hänelle liian raskasta, ei enää jaksa minuakaan, olin jatkuvasti kiukkuinen raskausaikana, ja vaikka se asia onkin nyt muuttunut niin luulen miehen rakkauden kuolleen tuon takia.
Kuitenkin kuulema rakastaa mua... Me ei edes puhuta toisillemme enää oikein ollenkaan.ei tosin aikaakaan siihen juuri ole mutta harvoin jutustellaan edes miten päivä on mennyt jne... Ollaan kuin kämppikset joilla yhteiset lapset.

 

yhteistä aikaa jos saisitte jotenkin järkättyä, voisko joku sukulainen tms hoitaa lapsia illan tai päivän että saisitte olla hetken kahdestaan?

 

meillä on nyt aivan sama tilanne..sillä erolla että mies hoitaa vauvaa ja on hyvä isä sille

 

Miksi miehesi kostaa vauvalle teidän huonot välit?

 

ei kulosta jos molemmilla vaan on yhteinen päämäärä selvitä yhdessä tuosta,niin kyllä se siitä=). ja tosiaan aikaa yhdessä. mieskin on varmaan väsy. mutta miksi mies tekee niin pitkää päivää???? ei kait se pakollista voi joka päivä olla?

 

Kyllä tuo aika vie niin totaalisesti voimat, että ei edelleenkään ole virkeä vaan aina väsynyt. Vieläkin usein kaduttaa, että tuli toinenkin tehtyä, koska elämästä tuli pelkkää työtä sen myötä.
sitä ennen pelkkää ruusuilla tanssimista ja iloa ainokaisesta.

 

Kyllä tuo aika vie niin totaalisesti voimat, että ei edelleenkään ole virkeä vaan aina väsynyt. Vieläkin usein kaduttaa, että tuli toinenkin tehtyä, koska elämästä tuli pelkkää työtä sen myötä.
sitä ennen pelkkää ruusuilla tanssimista ja iloa ainokaisesta.

Lisäksi meillä tuohon aikaan vielä isovanhemmat esittivät vaatimuksia vaatimusten perään. Mitään apua ei saanut, vain työtehtäviä miehelle ja ei mitään kiinnostusta lapsia kohtaan.

 

Olisko teillä mahdollisuutta saada vapaailtaa? Voisi tehdä tosi hyvää teille olla ihan kaksin ja keskustella asioista.

Arki kahden pienen lapsen kanssa on varmasti todella raskasta ja sinäkin saatat olla vielä herkemmässä tilassa kuin normaalisti hormoonien ja univelan vuoksi. Mutta lapset kasvaa ja elämä helpottuu, niin se vaan menee.

Enpä usko että miehesi rakkaus on kuollut raskaudenaikaisten kiukuttelujen vuoksi. Kyllä normaali mies ymmärtää että kiukuttelu johtuu raskaudesta. Onhan se toki miehelle vaikeaa ja inhottavaa, mutta loppuuhan tuo aikanaan.

Tuosta ettei miehesi huomioi vauvaa. Voihan olla, että hän "satsaa" esikoiseen, joka hänkin on pieni. Miehesi voi ajatella että kun sinä olet nyt vahvasti vauvassa kiinni, niin hän on taas isomman kanssa.

Muistelin tässä samalla aikaa, jolloin meidän poika oli pieni vauva. Kyllä mieheni vauvaa hoisi (meillä on siis vain yksi lapsi) ja osallistui, mutta kuitenkin se pääpaino hoidossa oli minulla. Miehelläni oli myös pieniä vaikeuksia olla vauvan kanssa, kun hänestä tuntui hassulta ettei vauva puhunut tai kommunikoinut. Tottakai mieheni silti rakasti omaa lastaan valtavasti, mutta tunsi itsensä tavallaan avuttomaksi pienen vauvan kanssa.

Mielestäni tilanteenne ei tunnu lainkaan toivottomalta. Itse asiassa olisi outoa, jos kaikki olisi kahden pienen lapsen kanssa pelkkää onnea ja auvoa. Mutta puhua teidän täytyisi, jotta selvittäisitte nuo "musta tuntuu"-asiat. Niitä voi nimittäin olla myös miehelläsi, ei ainoastaan sinulla. Ja koittakaa tosiaan saada ilta toisillenne, käykää vaikka syömässä ja keskitytte toisiinne. Se piristää kummasti parisuhdetta.

 

Meillä oli just tollasta kans.Nyt pienimmät on jo pian 8kk ja asiat on lähteny parempaan suuntaan.Oikeestaan ekat 4kk oli sellasta "kämppismäistä"...Jaksuja :hug:

 

En ehtinyt kommentoimaan kun vauvaa täytyi kanniskella ym.
Ei mies vauvalle "kosta". Juttelee kyllä joskus hetken, on muutamia kertoja vaihtanut vaipan tai pitää sylissä jos käyn itse suihkussa tms. ja hyvin hoitaa vauvan. Mutta kun esikoista hän hoiti lähes yhtä paljon kuin minä, imetystä lukuunottamatta, ja sen näki kuinka rakastui vauvaan heti synnytyssalissa, ja kotona halusi olla vauvan kanssa vaikka myös hän oli hiukun epävarma vauvan kanssa alussa. Nyt tuntuu että hän ei tunne vauvaa kohtaan samallalailla, ja on ehkä niin väsynyt ettei jaksa yrittää hoitaa ja siten luoda sidettä vauvaan, uuteen ihmiseen jonka hoidosta ja tarpeista on ihan pihalla.(tai sitten tosiaan ei välitä vauvasta, eikä siksi huvita hoitaakaan, mutta tätä en jaksa uskoa). Mies jotenkin pakenee nukkumaan aikaisin(varmasti on myös väsynyt) kun vauva kitisee ja minulla on siinä kädet sidottuina koko ajan. Vauva on melko itkuinen etenkin iltaisin, ei siis mitenkään helppo hoidettavakaan...
Mies ei kyllä tuolloin esikoisen vauva-aikaan tehnyt noin rankkaa työtäkään tietysti, että ehti ollakin erilailla mukana kodin arjessa.

Jotenkin tuntuu että meidän väliltä kaikki on hautautunut vaikean raskauden, ajanpuutteen ja arjen alle... Mä tiedän että rakastan miestäni, ja uskon että se rakkaus sieltä vielä nousee esiin kun tää tästä helpottaa. Mutta onko miehen tunteet kuolleet, vai nekin vain hautautuneet?
JA musta myös tuntuu, että noita "musta tuntuu"-asioita on meillä molemmilla, eikä varmasti kaikki asiat ole ollenkaan niin kun meistä tuntuu, vaan puhumalla voisi huomata että sitä itse tulkitsee asiat väärin... Mutta kun ei enää osaa puhuakaan, kun niin kauan ollaan oltu hiljaa.

 

Te olette vain vsyneitä. Kun saisitte nukuttua kunnolla/tarpeeksi ja vähän yhteistä aikaa jolloin puhuisittekin asioistanne, niin varmasti helpottaisi.

Aloita sä. Kun saat vauvan nukkumaan ja menet sänkyynne, niin mene miehen lähelle ja halaa. Jää vaikka siihen nukkumaan. Älä ainakaan eka kerralla edes yritä enempää. Olet vain lähellä.
Muutenkin ala lisäämään hellyyttä aina, kun se on mahdollista. Eli ohi kulkiessasi sipaiset hellästi olkapäästä, niskasta, poskelta, mistä nyt luonnollisimmalta tuntuu. Halaat tai suukotat tms. Kun annat, niin saat jonkin ajan kuluttua takaisinkin.

 

Entä jos sinä alkaisit enemmän jutella niitä näitä miehellesi. Kysyt, miten päiväsi meni ja kerrot, mitä teillä on kotona päivän mittaan lasten kanssa touhuttu. Myös koskettelu, ikään kuin "ohimennen" hipaisu käsivarteen, läpsäisy pepulle, hiusten pörröttäminen jne. toivon mukaan rikkoisivat jäätä välillänne.

 

Varmaan on aika yleistäkin... muista, että kaikissa suhteissa tulee kriisejä ja vaikeuksia. Onneksi teillä ei ole sellainen tilanne, että se vaatisi kovin äkkinäisiä ratkaisuja.