Sekundäärinen lapsettomuus

  • Viestiketjun aloittaja Tyttö 24v
  • Ensimmäinen viesti
Tyttö 24v
Hei. Jo kaksi vuotta on ollut toinen lapsi yrityksessä. Turhaan. Kierrot olivat yli 1,5v noin 45-50 päivää. Ilman järkeviä syitä eikä primokaan sitä tasannut lopulta.

Nyt 2v kohta täynnä yritystä ja 4 vikaa kiertoa on lyhentyneet jokainen. Ensin 42, sitten 40, 37 ja nyt tämä kierto vaikuttaisi olevan n.31 päivää.

Mielestäni ovuloin. Saan plussan ovistikkuun aina 2vkoa ennen menkkoja ja siihen liittyy kovia oireita. Kipuja, nippailua, turvotusta ja oviksen jälkeen tulee omat oireensa.

Silti ei tärppää. Sairastan myös diabetes 1, jonka takia evättiin pääsy hoitoihin. Mitä voin tehdä? Millä voin edesauttaa raskautumista? Missä voisi olla vika? Yksi lapsi jo ennestään kuitenkin..

Kohtu/munasarjat olivat normaalit ultrassa sekä TT-kuvassa viime kuussa. Menkat ovat normaaleja ja lyhyehköjä.

Haluaisin vaan saada jotakin järkevää vastausta tähän asiaan. Miten jatkaa? Olen hukassa :/ Eikä kukaan auta.
 
Moi!

Minulla myös sama vaiva. Olemme mieheni kanssa 35v. 3 ihanan lapsen vanhempia. Olemme olleet ilman ehkäisyä 07/13 lähtien eikä tärppiä ole tullut. Ovuloin mielestäni kun oireet on limoista kolotuksiin. Olen testannut myös cb digitaalisella ovulaatiotestillä ja aina saanut hymiön ja ajoittaneet sutinat siihen. Mitään ei tapahdu?!!

Aikaisemmat ovat lähteneet kierroista 3-5 eli suht pian.
 
hei,

kiitos kysymyksestä.

Joskus on vaikea löytää syytä miksi raskaus ei ala vaikka kaikki vaikuttaisikin olevan kunnossa. Molemmille kysyjille vielä varmistukseksi, onhan miehen puoli myös tutkittu? Siemennesteessä voi tapahtua isojakin muutoksia, joten tämä puolikin on hyvä tutkia.

Pitkässä kuukautiskierrossa voi olla jotain ongelmia munarakkulan kehityksen kanssa, mutta toisaalta ovulaatio vaikuttaisi tapahtuvan ihan nyvään aikaan ennen kuukautisten alkamista.
Sen sijaan diabeteksellä voi olla vaikutusta munasolujen kehitykseen ja laatuunkin. Sillä voi myös olla erilaisia vaikutuksia munasarjojen toiminnan kanssa. Jo raskautta suunnitellessa diateteksen tulisi olla hyvässä hoitotasapainossa ja yleensä suositellaankin käyntiä sairaalassa/poliklinikalla jo raskautta suunnitellessa. Miksi sinulta olisi hoidot evätty tuon diabeteksen takia? Käsittääkseni se ei ole mikään syy evätä hoitoja!

Kannattaa kääntyä tässäkin asiassa mahdollisuuksien mukaan suoraan lapsettomuuslääkärin luo. Hormoniarvot on syytä tutkia ennenkuin voidaan suoranaisesti sanoa löytyykö sieltä jotain syytä miksi raskaus ei ole alkanut. Myös munatorvien aukiolotutkimus kuuluu perustutkimuksiin lapsettomuutta selvitellessä.

Toivottavasti saatte apuja. Onnea matkaan!
 
Missä2.?
Meilläkin näyttäisi olevan sekundäärinen lapsettomuus ongelmana. Ainokaisemme sai alkunsa yllätyksenä itsellenikin, mutta tätä toista on ihan yritetty, nyt yli 6kk. Hankin vasta viimeisiin pariin kiertoon ovulaatiotestit ja hämmästyksekseni olen havainnut, että 27 päivän kierrossani ovulaatio on vasta kp 18 tai 19! Tuo taitaa olla aivan liian lyhyt aika mahdollisesti hedelmöittyneelle munasolulle pärjätä ohentuvan kohdun limakalvon kanssa ja kiinnittyä. Olen menossa ensi viikolla juttelemaan gynekologini kanssa, mutta ajattelin kirjoittaa tännekin. Mitähän asialle voidaan tehdä? Ikää meillä on jo yli 30v ja olisi mukavaa saada toinenkin lapsi lähivuosina.
 
Hei vaan,

tosiaan näyttäisi, että tuo luteaalivaiheesi on liian lyhyt. Tällöin toisaan kohdun limakalvolle ei jää välttämättä aikaa kehittyä tarpeeksi paksuksi, jotta alkoi voisi siihen kiinnittyä, ainakaan kunnolla.
Usein luteeaalivaiheen ongelmat on melko helposti korjattavasissa keltarauhashormonin avulla. Toki ensin on kuitenkin hyvä selvittää syy tarkemmin mistä lyhyt luteaalivaihe mahdollsesti johtuisi.

Onnea yritykselle!
 
Missä2.?
Kiitos vastauksesta Heli! Ovulaationi ajankohta näyttää heittelevän, sillä meneillään olevassa kierrossa se oli testin mukaan kp 16, joten nyt toivomme että tämä tasaantuu. 10 päivää pitäisi ilmeisesti olla "normaalimpi" ja mahdollistaisi kiinnittymisen paremmin? Kiitos jos ehdit vielä vastata :).
 

Yhteistyössä