M
"Mymmeli"
Vieras
Meillä km 2006. Poika syntyi 2007 sectiolla. Ei mitään ehkäisyä sen jälkeen. Ei tärpin tärppiä. Ikä tulee jo kohta vastaan. Syytä ei löydetty. Hoidot ei houkuta, jotenkin sitä vain kuvittelee (vieläkin), että kyllä se sieltä tulee. Onko ketään muita kohtalotovereita?
Mymmeli Meillä vähän samanoloinen tilanne, km 2009, poika syntyi 2010 sectiolla myös. Meillä tosin molemmat näistä raskauksista saatiin hoidoilla alkuun, syytä ei löytynyt mutta ilman hoitoja ei raskauksia kuulunut vuosien yrittämisestä huolimatta. Esikko kohta 2v, ehkäisyä ei ole ollut käytössä. Hoitoihin kait se on palattava... Te ootte aikas pitkään jaksaneet odottaa ja toivoa, itsellä alkaa nyt jo pettää hermo... Millä keinolla jaksat?
t. tähtis
t. tähtis
E
"ellah"
Vieras
Voi se mennä toisinkin päin. Ensimmäistä yritettiin 1,5v ja sektiolla synnytin. Toinen tärppäsi ihmeeksemme ensimmäisestä kierrosta.
ellah Kiva kuulla että voi mennä noinkin 
. Oliko teillä mitään hoitoja apuna ensimmäisen kohdalla?
. Oliko teillä mitään hoitoja apuna ensimmäisen kohdalla?
E
"ellah"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tähtitaimi;25637532:ellah Kiva kuulla että voi mennä noinkin
Ei ollut hoitoja, luomuna mentiin. Aiottiin kyllä jo hakeutua tutkimuksiin, kun esikoinen odotti itseään niin kauan, mutta sitten tärppäsi.
M
"Mymmeli"
Vieras
Hienoa löytää kohtalotovereita. Tosin ei tätä toivoisi kenellekään. Kysyit, että kuinka jaksan asian kanssa, no kaikkeen tottuu ja turtuu. Yritän ajatella paljon muita asioita, mutta silti samat ajatukset toistuu kierrosta toiseen. Pikkuhiljaa alan kallistua oikeisiin hoitoihin. Meillä ei ole löydetty mitää vikaa mistään, eli selittämätön sekundäärinen lapsettomuus. Ahdistavana koen sen, kun on jo lapsi, niin ei saisi surra "lapsettomuutta". Kuka voi päättää, mitä saa tuntea? Kuinka itse olet asiaa työstänyt?
M
"Mummeli"
Vieras
Kun esikko täytti 6.5 vuotta, niin tulin yllättäen raskaaksi. Lapsilla ikäeroa reilut 7 vuotta. Eli kohtalotoverit, toivoa on.
Y
yksilapsinen
Vieras
Minä jäin yhden lapsen äidiksi. Aikoinaan yritettiin vuosia toista lasta. Ainokaisemme sai alkunsa 10 kuukauden yrittämisen jälkeen, toinen ei ottanut alulle sitten millään. Söin hormoneja, stressasin ja itkin. Sitten aloitettiin tutkimukset. Mies tutkittiin ensin ja siinä se sitten olikin.. PAM! Oikea ihme, että meillä oli se yksi lapsi. Miehen siittiöt olivat niin surkeat. Jäimme siis yksilapsiseksi perheeksi. Kasvoimme ainoan lapsen vanhemmiksi. Minä varsinkin sellaiseksi tiikeriemoksi, joka puolustaa pentuaan kynsin ja hampain. Asiasta on myöhemmin ollut hyötyä kun lapsemme on sairastunut. Nykyään tyttäreni on jo teini-ikäinen.