sektiosta kysymyksiä.

Kiva kun on tullut kokemuksia ja vinkkejä! =)
Lisää vaan!
Te joilla on todettu ahdas lantio, kummoset on ollu mitat? ja mitkä olisi pitänyt olla?

 

Millon tulisi kertoa neuvolassa että haluaa sektioon?
Mitä sitten tapahtuu?

Kuinka nopeasti sektion jälkeen pääsee jaloilleen? Vauvaa hoitamaan ja suihkuun? Milloin saa harrastaa liikuntaa?

Mitä tapahtuu synnytystapa arvioinnissa? Milloin se on ja kuka sen tekee?

mm. semmosia miettii Ines rv15+5

Minulle lääkäri sanoi ensimmäisessä lääkärineuvolassa, että todennäköisesti syntyy sektiolla. Tieto ei ollut minulle yllätys, koska vuodesta 1926 tietojeni mukaan kaikki sukuni naiset ovat synnyttäneet sektiolla. Lähete äitiyspolille asiasta lähti toisen neuvolalääkärin jälkeen.

Pääsin jaloilleni 12 tuntia sektion jälkeen. Kävin suihkussa ja vessassa. Vauvaa sain hoitaa 1,5 vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Liikuntaa saa harrastaa varovaisesti kävelyn muodossa kotiinpääsyn jälkeen. Vauva syntyi talvella joten kahden viikon jälkeen olin ensimmäisellä kävelylenkillä.

Synnytystapa-arvio tehtiin minulle kuukautta ennen laskettua aikaa äitiyspolilla. Lääkäri katsoi ultralla, että vauvalla on kaikki hyvin. Sen jälkeen hän kokeili sormella kuinka leveä on lantioni. Tämän jälkeen kävin röntgenkuvassa. Muutama päivä tämän jälkeen lääkäri, kätilö ja synnytyslääkäri pitivät palaverin asiasta. Olivat sitä mieltä, että olisi saattanut mahtunut syntymään alakautta, mutta eivät halunneet ottaa riskiä.

Siinä kokemukseni omalta kohdaltani.

 

Tieto ei ollut minulle yllätys, koska vuodesta 1926 tietojeni mukaan kaikki sukuni naiset ovat synnyttäneet sektiolla. Muutama päivä tämän jälkeen lääkäri, kätilö ja synnytyslääkäri pitivät palaverin asiasta. Olivat sitä mieltä, että olisi saattanut mahtunut syntymään alakautta, mutta eivät halunneet ottaa riskiä.

Ihan uteliaisuusdesta kysyn, että miten tuo historia vaikuttaa asiaan? Ei meillä ole tullut neuvolassa edes puheeksi äitini, mummoni tai isomummoni synnytykset, synnytystapa tai lantion koko. Periytyykö teillä sitten suvussa niin ahdas lantio vai mistä on kyse? Kun kuitenkin ammattilaiset olivat sitä mieltä, että olisi voinut mahtua syntymään alakauttakin. Kyllähän se yleensä on ensisijainen vaihtoehto ja sitä edes yritetään jos se näyttää mahdolliselta.

 

Kyllähän se luusto on perinnöllinen eli vaikuttaa kyllä asiaan jos äidillä esim. todettu ahdas lantio. Ei välttämättä sinulla sillä olet voinut periä isäsikin luuston mutta jos epäilyjä niin synnytystapa-arvioon voi pyytää lähetteen.
Minulta kysyttiin asiasta neuvolassa. Ja neuvolassa myös todettiin että suunniteltu sektio parempi vaihtoehto kuin hätäsektio. Ja niinhän se onkin.

 

Minulle tehtiin kiireellinen sektio (mikä on käsittääkseni eri asia kuin hätäsektio?) ja jaloilleni ja suihkuun pääsin seuraavana päivänä. Toipunut olen hyvin, kipuja ei juurikaan tuntunut vahvojen kipulääkkeiden ansiosta.

Se mikä harmittaa, on että tuota liikuntaa pitää kai rajoittaa aika pitkään. Tai saahan sitä käydä kävelyllä, mutta ei vielä pitkiä lenkkejä. Haava on alkanu parantua hyvin, välillä vähän kiristää mutta eipä muuta ongelmaa.

 

Ihan uteliaisuusdesta kysyn, että miten tuo historia vaikuttaa asiaan? Ei meillä ole tullut neuvolassa edes puheeksi äitini, mummoni tai isomummoni synnytykset, synnytystapa tai lantion koko. Periytyykö teillä sitten suvussa niin ahdas lantio vai mistä on kyse? Kun kuitenkin ammattilaiset olivat sitä mieltä, että olisi voinut mahtua syntymään alakauttakin. Kyllähän se yleensä on ensisijainen vaihtoehto ja sitä edes yritetään jos se näyttää mahdolliselta.

Suvussa ahdas lantio periytyvänä. Ollaan myös lyhytkasvuisia joten synnytystapa-arvio tehdään aina. Asia tuli puheeksi jo ensimmäisessä neuvolassa.

 

Minulle tehtiin kiireellinen sektio (mikä on käsittääkseni eri asia kuin hätäsektio?) ja jaloilleni ja suihkuun pääsin seuraavana päivänä. Toipunut olen hyvin, kipuja ei juurikaan tuntunut vahvojen kipulääkkeiden ansiosta.

Se mikä harmittaa, on että tuota liikuntaa pitää kai rajoittaa aika pitkään. Tai saahan sitä käydä kävelyllä, mutta ei vielä pitkiä lenkkejä. Haava on alkanu parantua hyvin, välillä vähän kiristää mutta eipä muuta ongelmaa.

Minulle on myös tehty kiireellinen sektio. Se toipuminen ottaa oman aikansa, toisilla se on nopeampaa. Itse koin olevani hyvin toipunut vuoden päästä sektiosta, jolloin aloin odottaa meidän toista. Mutta liikkeelle kannattaa lähteä mahdollisimman ajoissa, tietenkin rajoitukset huomioon ottaen. Ja käsittääkseni se ero siinä, että kiireellisessä ei välttämättä nukuteta kun taas hätäsektiossa aina. Ja leikkaus viilto tehdään eri tavalla, jotta vauva saadaan ulos nopeasti.

 

Meille tehtiin myös sektio, ja jo seuraavana päivänä mua autettiin nousemaan ja kävelemään. Aluks hoitajan kans vessaan poistamaan katedri ym. Illalla eka "oma" veissareissu päätyi heikotukseen ja mut tuotiin pyörätuolilla takas huoneeseen. Yöllä reissu onnistui hyvin ja seuraavana aamuna sitten pyörryin vessaan, eli silmissä siis pimeni. Onneks olin painanu hätänappia ajoissa, ja havahduin siihen kun mua kammettiin sänkyyn, eli paluu vessasta tapahtui sängyllä B) en siis ONNEKS ollu kerenny lyhistyä lattialle asti.

Poika oli ekan yön hoitajilla, koska olin itse hieman sekaisin vielä lääkityksestä, enkä tosiaan olis pystyny pojalle tekemään mitään kun en edes kylkeäni kyenny kääntään. Seuraavana yöna annoin pojan hoitsuille myös, sen (pyörätuoli)vessareissun takia, mutta sen onnistuneen vessareissun jälkeen toin pojan mukanani huoneeseen.
Sänky-vessareissun jälkeen sitten skarppasin ja aloin tosissani harjotella sängystä nousua ja pikku lenkkejä(huoneessa), ja siitä se toipuminen sitten lähti... Tikit poistettiin viidentenä päivänä ja me lähdettiin sit sen jälkeen kotiin.

Eli hoisin poikaa kunnolla(nostelin ja vaihdoin vaippaa) vasta kolmantena päivänä, samoin suihkuun uskaltauduin vasta silloin. Silloinkin hoitajat kävi välillä tarkistamas kuinka onnistuin, kun se aamun pyörtyminen oli kaikkien muistis.
Mutta kaikki toipuu yksilöllisesti. Alun hankaluuden jälkeen kaikki lähti sujuun tosi hyvin, ja kuukauden jälkeen haava ei enää edes kummitellu...