Sektiokeskustelua täälläkin: Onko se "lapsen pihalle ponnistaminen" jokin aivan ylittämätön kokemus?

Sama kai se on miten lapsensa saa, yhtä hieno hetki varmaan jokaiselle äidille/isälle kun näkee lapsensa ensikertaa. Oli sitten sektiolla, synnyttämällä tai adoptiolla saatu lapsi.

Mutta oon kyllä salaa tyytyväinen, että sain ponnistettua muksuni luonnollista reittiä maailmaan. Tunnen itseni enemmän naiseksi. Kroppa teki sen mitä pitikin.

Minä en ole edes salaa vaan olen tyytyväinen että kaikki meni niin kuin pitikin

Se oli kyllä jotain alkukantaista...

 

Olen kokenut molemmat synnytystavat enkä pidä kumpaakaan toista "parempana" tapana. Lopputulos ratkaisee ja molemmissa on puolensa. Molemmissa synnytyksissä oli kuitenkin draamansa - koin hiipivän paniikin (eri syistä) mutta myös valtavan onnen (lopputuloksesta).

 

[QUOTE="vieras";26251609]
Ja anatolian tavoin olen heti istunut. Minä en järkännyt lakanoita mutta pesin suihkussa vessan seiniä

[/QUOTE]
Jes , muitakin yhtä hulluja (tai siis synnytyksen jälkeisen valtavan adrenaliiniryöpyn kokeneita) siis on!

 

Jes , muitakin yhtä hulluja (tai siis synnytyksen jälkeisen valtavan adrenaliiniryöpyn kokeneita) siis on!

Koettu on

 

No eipä se niin kummoinenkaan KOKEMUS ole ollut. Mieluummin olisin joka kerta ollut sektioitavana. Enkä todellakaan innolla odota tulevaakaan synnytystä.
Pääasia kai kuitenkin on että vauva saatetaan maailmaan, mitä kautta tahansa.

 

[QUOTE="vieras";26251609]Väitätkö siis että sektiosta toipuu nopeammin? En ole kokenut leikkausta mutta jo maalaisjärki kertoo että sektiosta ei voi toipua nopeammin kuin hyvin menneestä synnytyksestä. Siinä kuitenkin leikataan maha auki, montakohan kerrosta siinä olikaan. Hyi helvetti, puistattaa pelkkä ajatus. Minä olen ollut nopea ponnistaja ja ilman repeämiä + vielä luomuna koska mä nyt vaan oon niin hyvä. Sori :xmas:
[/QUOTE]

Mikä lie ajatuskatko iski :saint: Piti tarkoittaa että kerrankin ponnistelijat jäis pätemisellään toiseksi. Sektiosta ei toivuta päivässä, ponnistelusta hyvinkin saattaa toipua samana päivänä. Mulla ei ole kokemusta sektiosta, mutta en vähättele muiden sektioita. En myöskään pidä papukaijamerkin arvoisena suorituksena synnyttämistä alakautta, vaikka se onkin rankkaa hommaa. Toki joku voi senkin kumota pelkkänä löhölomana, samoin kun kotiäitejä on helppoa dissata.

 

Ponnistamisessa hienointa oli se, että sen jälkeen synnytys oli ohitse! Ja itselläni kivut loppuivat siihen paikkaan, oli ihan normaali olo. Hassua sinänsä, miten elimistö osaakin toimia niin. Minulla ei ollut mitään puudutuksia tms, jotka olisivat vaikuttaneet mihinkään ja juuri siksi en niitä ottanut, että halusin selvitä synnytyksestä ja etenkin sen jälkeisestä ajasta kaikinpuolin helpolla. Minä koin kivana siinä juuri sen osuuden, että vaikka ensin tuntuu siltä kuin kuolisi niin ponnistamisen jälkeen se tunne on täysin kadoksissa sillä samalla sekunnilla, kun lapset plumpsahti ulos. Se oli jotenkin siistiä

 

Esikoinen syntyi sektiolla ja olisin tehnyt mitä vaan että olisin saanut kokea "tavallisen" synnytyksen toisen kohdalla.Mutta kun vauvan sydänäänet nousi 230 niin siinä ei paljoa enää odoteltu vaan tehtiin kiireellinen sektio,toinen lääkäri olisi halunnut kokeilla imukuppia mutta kun olin auki 8cm niin vauva oli vielä niin korkealla ettei lääkäri meinannut sormillaan ylettyä siihen.

Olen molemmista sektioista ollut todella kipeä ja kuopus joutui sitten teholle pariksi päivää.Olisi ollut ihanaa saada vauva heti viereen mutta kun ei niin ei.

 

17 tunnin (kovien) supistelujen jälkeen oli mielessä ainoastaan yksi asia, olin kateellinen siitä jotkut saavat suunnitellun sektion. En pidä heitä yhtään huonompina siis, kadehdin positiivisessa mielessä.

 

Meidän esikoinen leikattiin ulos heikkojen sydänäänien vuoksi ennen kun olin ainuttakaan "oikeaa" supistusta kokenut. Lapsi joutui vielä 4 päiväksi lasten osastolle eli en tosissaan saanut vierihoitoon. Olisin onnellinen jos saisin seuraavan alakautta synnyttää ja ilman lapsen ongelmia. En koe synnyttäneeni vaan lapsi vain tuotiin jostain

 

No mä oisin ihan mielelläni jättänyt väliin jos sen vauvan vaan olis saanut jotenkin muuten pois.. Sektiota en tietenkään "turhaan" halua ja toipuminen siitä on kuitenkin hitaampaa. Mutta en todellakaan kokenut sitä mitenkään hienona, sattu vaan perkeleesti eikä se kipu tosiaan siihen punnaukseen loppunut, sitten piti vielä päästää istukka ja muut röhnät arkojen paikkojen läpi ja ne hoitajat paineli mahaa kokoajan. Hyi kauhea, miten mä oon taas tässä tilanteessa et rv17 menossa.

 

Synnytin alateitse ja olisin kyllä ollut pettynyt, jos olisin sektioon joutunut. Synnytys oli upea kokemus ja suorastaan helppo, vaikka tyttö olikin perätilassa. En silti väheksy sektiota, tietysti se tehdään, jos tarve vaatii.

 

Moni kommentoi tuolla toisessa ketjussa että on hienoa kun on ponnistanut lapsensa pihalle. Itsellä kokemusta vain sektiosta, ja minusta oli ihan hieno hetki sekin kun lääkäri nosti vauvan verhon takaa (ja hetkeä aiemmin oli sanonut että nyt syntyy). Ja mies varmasti koki samoin että elämän hienoin hetki! Joten eiköhän se ole ihan sama millä tyylillä tulee, vai?

Ja jos on nukutettu sektion ajaksi niin varmasti on hienoa nähdä lapsi ensimmäistä kertaa silloinkin. Vai voiko sitä kokemusta väheksyä.

Onhan se erilaista, synnytyskivut ja lopulta se helpotus ja ponnistamisessakin oma taikansa, siinä helpottuu tuskat.
Neljä luomusti alakautta, viides sektiolla, Vedet meni, eikä alkanut syntyä, kuume nousi.
Sektiokin oli tavallaan hieno elämys. Joulunalus ja joululaulut soivat leikkaussalissa, lapsi syntyi 04.25 ja itse hereillä, vaikkakin niin väsynyt.
Sektiossa on kipeempi jälkeenpäin, todella kipeä. Niin pitkältä tuntui matka keskolaan, kun seuraavana aamuna sinne kävelin, että väliin täytyi seiniin nojailla.

 

Ihania kommentteja. <3

Itselläni:
Eka synnytys hätäsektio, jotta vauva ei olisi kuollut. Pikanukutus. Toivuin nopeasti. Kaikki jees.
Toinen synnytys. Pidemmälle edennys raskaus, ja kuollut vauva. Ei puudutuksia, mutta kaikki synnytyskivut. Pakotettu käynnistys johti siihen, että lääkkeet nostivat minulle lähes 40 asteen kuumeen. Kuume, avautumistuskat ja ponnistus - ei mitenkään mieltä ylentävää, kun lopputuloksena on kuollut lapsukainen.
Kolmas synnytys. Lapsi väärässä tarjonnassa. Puuduksia ei ehditty antaa, vaan lääkärin päätöksellä vauva vedettiin ulos imukupilla. Lopputuloksena lapsen henki säilyi. Onneksi. Minua kursittiin kasaan tuntitolkulla, ja vältyttiin nippanappa leikkkurilta. Toipuminen vei minulta lähes vuoden, sillä repesin koko matkalta, eikä kroppa ehtinyt synnytykseen mukaan lainkaan. Hätäsektion olisin itse valinnut, jos joku olisi minulta kysynyt...

 

Suomessa tuskin tehdään kovinkaan paljon turhia sektioita, jokaisella sektiolla on varmasti oikein hyvä peruste. Henkilökohtaisesti en ymmärrä näitä vauvan maailmantulotapojan arvottamista, tärkeintähän on se että lapsi saadaan mahdollisimman turvallisesti kaikkien kannalta kohdusta ulos tähän maailmaan.

Mulla on takana kaksi alatiesynnytystä ja siinä välissä sektio. Jokainen peilaa varmasti näitä asioita oman kokemuksensa kautta. Eka alatiesynnytys oli ilman muuta kivulias, mutta ihana kokemus. Sektio oli alatiesynnytystä huomattavasti kivuliaampi ja kliinisempi toimenpide, siitä jäi huono maku suuhun ja toipuminen oli vaivalloisempaa. Viimeisin alatiesynnytys oli samanlainen kuin ensimmäinen synnytys ja siitä jäi mukavat muistot. MULLE siis alatie on ollut mieluisampi kokemus kuin sektio. Viimeksimainitun olisin mieluusti jättänyt kokematta. Mutta uskon että ne joilla alatiesynnytys on sujunut ei-niin-kovin-helposti vannovat sektion nimeen .

 

Henk.kohtasesti en tuntenut mitään hienoa tuossa tilanteessa. Olin niin kipeä ja poikki. uheet siitä että kipu loppuu kun lapsi on pihalla, on täytää p...aa. Mä ainakin olin niin kipeä, etten mitään lasta kyennyt edes ajattelemaan. Sektiossa oli ihan toinen meininki.
Varmaan monelle voikin olla elämän heinoin hetki mutta ei kyllä mulle. Kaukana siitä.

Sama täällä, ja sitten vielä alkavat painella kohtua että jälkeiset syntyisivät :x

 

En vaihtaisi mistään hinnasta pois sitä kokemusta kun lapsi ponnistaessa tosiaan syntyy. Sen TUNTEE Enkä ihan usko, että leikkauksessa sitä tunnetta voi kokea. Mutta tottakai sitten lapsen näkeminen on yhtä ihanaa tuli hän kumpaa kautta tahansa.

Usko pois, kyllä sen leikkauksessakin TUNTEE oikein Pohjanmaan kautta kun se lapsi sieltä kohdusta kaivetaan, jos ei siis ole nukutettuna

 

Molemmista kokemusta ja ihan yhtä hyviä syntymätapoja ovat.

 

[QUOTE="vieras";26254348]Usko pois, kyllä sen leikkauksessakin TUNTEE oikein Pohjanmaan kautta kun se lapsi sieltä kohdusta kaivetaan, jos ei siis ole nukutettuna [/QUOTE]

Juu, sen todellakin TUNTEE. :x Muistan edelleenkin sen tunteen kun pienestä vatsaantehdystä aukosta myllätään ja tongitaan sisuskaluja selkärankaa myöten. Vielä viiden vuoden jälkeenkin meinaa oksu lentää kun palaan niihin tuntemuksiin. Se kipu ja pahoinvointi oli jotain ihan järkyttävää. Ja kivut jatkuivat vielä haavan muodossa toimenpiteen jälkeenkin. Ja edelleen painotan että tää oli MUN kokemus. Ymmärrän että sektio voidaan kokea myös ihan positiivisenakin asiana.

 

pirun kivuliasta ja ihan yliarvostettua.
pääasia että lapsi saadaan turvallisesti ulos, tuli se kumpaa kautta tahansa.

en käsitä mikä ihme tarve joillain on päteä alatiesynnytyksellä, hohhoijaa.

Näin näinhän se menee. Mä en myöskään ymmärrä, mikä tarve joillakin on päteä sektiolla sen paremmin kuin alatiesynnytykselläkään.

 

Juu, sen todellakin TUNTEE. :x Muistan edelleenkin sen tunteen kun pienestä vatsaantehdystä aukosta myllätään ja tongitaan sisuskalujua selkärankaa myöten. Vielä viiden vuoden jälkeenkin meinaa oksu lentää kun palaan niihin tuntemuksiin. Se kipu ja pahoinvointi oli jotain ihan järkyttävää. Ja kivut jatkuivat vielä haavan muodossa toimenpiteen jälkeenkin. Ja edelleen painotan että tää oli MUN kokemus. Ymmärrän että sektio voidaan kokea myös ihan positiivisenakin asiana.

Hah, mä oon vähän sairas mutta musta se oli melkein huvittavaa: niin kuin joku tonkisi oikein antaumuksella käsilaukkua, mutta se käsilaukku olikin sit mun maha (Illan ja seuraavan päivän tuntemukset oli sit vähemmän huvittavia pelkän Panadolin voimalla.)

 

[QUOTE="aloittaja";26248841]Tätä just ajoin takaa, että parastahan on se tulos, lapsi. Tulipa se tosiaan vaikka nukutuksessa. Mutta kun moni hehkuttaa just sitä ponnistamista.[/QUOTE]

Itse ponnistaneena voin sanoo, että siihen on syynsä, miks sitä hehkutetaan. Mulla se on ollu kaikkein rankin teko, mitä oon ikän tehny, enkä olis uskonu, että pystyn siihen ja oon siitä tottakai myös ylpee. Ei mul oo kyl tapana sitä missään huudella, mutta kysyttäessä vastaan. Yhtään en silti väheksy sektion kokeneitakaan, koska mun mielestä sit taas vaikka hätäsektio tilanteena tulee oleen mahdollisesti paljon raskaampi henkisesti kun alatie synnytys ja se ponnistaminen.

 

[QUOTE="sairas";26254467]Hah, mä oon vähän sairas mutta musta se oli melkein huvittavaa: niin kuin joku tonkisi oikein antaumuksella käsilaukkua, mutta se käsilaukku olikin sit mun maha (Illan ja seuraavan päivän tuntemukset oli sit vähemmän huvittavia pelkän Panadolin voimalla.)[/QUOTE]

Sulla oli hyvät lääkkeet

 

Sulla oli hyvät lääkkeet

Spinaali, mutta ei rauhoittavia tai muita vastaavia. Kuulemma pelkän spinaalin sivuvaikutuksena voi olla letkeä fiilis

 

Alakautta "luomuna" 3 lasta ponnistanut (en kuitenkaan luomuna omasta tahdosta,ei vaan yksinkertaisesti kerennyt)..
Maailman kivuliainta hommaa, mutta silti maailman ihaninta. Sitä vaan ei voi sanoin kuvailla miten hieno kokemus se on. Voisin synnyttää vaikka joka ikinen päivä, on se niin ainutlaatuista.
Kaikkien niiden kipujen ja kärsimysten, tuskan ja työn jälkeen saada se maailman ihanin asa, lapsi, syliin. Onnen ja helpotuksen tunteet, kun se on vihdoin ohi! Se tunne että minä tein sen, ja pystyin siihen!
Voi kyynel

Alkuperäiseen kysymykseen vastaten, sektiöäitejä silti väheksymättä