Pelko on joskus ihan oikea este synnytyksen edistymiselle ja kaikesta huolimatta alatiesynnytys saattaa päättyä sectioon. Pelko voi alunperinkin olla niin suuri, että paras vaihtoehto onkin leikkaus.
Se mikä minua ihmetyttää, on halu päästä leikkauspöydälle vedoten pelkoon - tiedäntiedän, vaikea sitä on toisen ihmisen tuntemuksia alkaa luokittelemaan ns. oikeiksi tai tekosyiksi. Miksei asiasta siis kuitenkin voisi keskustella asiantuntijoiden kanssa vähän avoimemmalla mielin kuin tyyliin "en edes aio keskustella muusta kuin sectiosta"? (Tosin itse olisin varmasti yhtä vahvasti kieltäytynyt keskustelemasta sectiosta, jos sitä olisi joku minulle tyrkyttänyt ainoana vaihtoehtona.) Ei kai peloista puhuminen sittenkään voisi olla pahasta? Toki en myöskään ymmärrä ammatti-ihmisten tympeä suhtautumista tulevan äidin toiveisiin, sekään ei edistä asian etenemistä ollenkaan. Synnytys jos mikä pitäisi olla ihmisen elämän upein juttu kaikin osin, oli se sitten alateitse tai leikkauksella tapahtuva.
Toivottavasti en loukkaa ketään, ymmärrän kyllä synnytykseen liittyviä pelkoja oikein hyvin: itse pelkäsin kolmatta pusatessani joutuvani leikkaukseen jopa niin, että käväisin melkein tuonelan porteilla pelkoni kanssa siinä supistusten välillä. Onneksi takapäivystäjänä toiminut kokenut konkarilääkäri totesi vielä voitavan kokeilla imukupilla, kun vasta erikoistuva lääkäri oli jo määrännyt leikkausvalmistelut aloitettaviksi. Palasin sieltä mustista syövereistä vielä kerran pinnistämään ja niin vaan ihan kevyesti ohjaamalla imukupilla tuo kokenut lääkäri sai muutamassa minuutissa autettua kolmannen lapsemme tähän maalimaan pitkän ponnistusvaiheen päätteeksi. Jälkeen päin tuttu kätilö ihmetteli harrasta toivettani, melkein rukousta, että eikö mitään ole tehtävissä, ettei tarvitsisi leikata. Pelkoni oli vain niin suuri mörkö, en sitä osaa vieläkään se paremmin selittää. Suorastaan liitelin jossakin sfääreissä helpotuksesta, kun sain ryppyisen pikkuhepun syliin vihdoin.
Joten pelko on todella tuttua minulle, se vain kohdistuu päinvastaiseen asiaan kuin ap:lla. Mikään mahti - paitsi lapsella ilmennyt hätä - ei olisi minua saanut suostumaan sectioon. En siis varsinaisesti osaa auttaa tässä asiassa, vaan kertoa vain pelon voimasta toisinkin päin.
Ja onnea ihan jokaiselle synnytykseen valmistautuvalle - syntyy lapsi alateitse tai leikkauksella, tapa on varmasti oikea juuri sillä hetkellä sille vauvalle ja sille äidille!! Toivottavasti synnytyksistänne jää positiivinen kokemus myös hoitohenkilökunnan suhtautumisen puolesta.
Se mikä minua ihmetyttää, on halu päästä leikkauspöydälle vedoten pelkoon - tiedäntiedän, vaikea sitä on toisen ihmisen tuntemuksia alkaa luokittelemaan ns. oikeiksi tai tekosyiksi. Miksei asiasta siis kuitenkin voisi keskustella asiantuntijoiden kanssa vähän avoimemmalla mielin kuin tyyliin "en edes aio keskustella muusta kuin sectiosta"? (Tosin itse olisin varmasti yhtä vahvasti kieltäytynyt keskustelemasta sectiosta, jos sitä olisi joku minulle tyrkyttänyt ainoana vaihtoehtona.) Ei kai peloista puhuminen sittenkään voisi olla pahasta? Toki en myöskään ymmärrä ammatti-ihmisten tympeä suhtautumista tulevan äidin toiveisiin, sekään ei edistä asian etenemistä ollenkaan. Synnytys jos mikä pitäisi olla ihmisen elämän upein juttu kaikin osin, oli se sitten alateitse tai leikkauksella tapahtuva.
Toivottavasti en loukkaa ketään, ymmärrän kyllä synnytykseen liittyviä pelkoja oikein hyvin: itse pelkäsin kolmatta pusatessani joutuvani leikkaukseen jopa niin, että käväisin melkein tuonelan porteilla pelkoni kanssa siinä supistusten välillä. Onneksi takapäivystäjänä toiminut kokenut konkarilääkäri totesi vielä voitavan kokeilla imukupilla, kun vasta erikoistuva lääkäri oli jo määrännyt leikkausvalmistelut aloitettaviksi. Palasin sieltä mustista syövereistä vielä kerran pinnistämään ja niin vaan ihan kevyesti ohjaamalla imukupilla tuo kokenut lääkäri sai muutamassa minuutissa autettua kolmannen lapsemme tähän maalimaan pitkän ponnistusvaiheen päätteeksi. Jälkeen päin tuttu kätilö ihmetteli harrasta toivettani, melkein rukousta, että eikö mitään ole tehtävissä, ettei tarvitsisi leikata. Pelkoni oli vain niin suuri mörkö, en sitä osaa vieläkään se paremmin selittää. Suorastaan liitelin jossakin sfääreissä helpotuksesta, kun sain ryppyisen pikkuhepun syliin vihdoin.
Joten pelko on todella tuttua minulle, se vain kohdistuu päinvastaiseen asiaan kuin ap:lla. Mikään mahti - paitsi lapsella ilmennyt hätä - ei olisi minua saanut suostumaan sectioon. En siis varsinaisesti osaa auttaa tässä asiassa, vaan kertoa vain pelon voimasta toisinkin päin.
Ja onnea ihan jokaiselle synnytykseen valmistautuvalle - syntyy lapsi alateitse tai leikkauksella, tapa on varmasti oikea juuri sillä hetkellä sille vauvalle ja sille äidille!! Toivottavasti synnytyksistänne jää positiivinen kokemus myös hoitohenkilökunnan suhtautumisen puolesta.
en tiedä miten täällä tayssissa menetellään et suostuvatko käynnistään hyvissä ajoin vai pitääkö odotella tappiin saakka kun esikoisen synnytys oli porissa 2v.sitten ja vaikka mul tuli raskausmyrkytys ni ei ku lepoa vaan vaik olo oli ihan järkyttävä.en kyl ymmärrä miksei sitäkään voitu käynnistää heti ku noita oireita tuli, kuitenkin oli jo vko:ja 39 ..? ei tajua tätä touhua. eli siis mun pointti oli se että kun mulla on riskinä saada tod.iso vauva että otetaanko tämä huomioon jos raskaus menee yliaikaiseksi,eli että suostuuko ne sen takia käynnistämään ajoissa vai pitääkö mun pyytää sektiota?