Seksuaaliterapia?

Olen 21-vuotias. Olen seurustellut muutaman kerran lyhyesti elämäni aikana ja aina olen suhtautunut itseeni arastellen. Monet jutut ovat päättyneet siihen, etten ole halunnut harrastaa seksiä ja poikaystäväni on hylännyt minut etsiäkseen itselleen tytön joka haluaa. N. vuosi sitten tapasin ikäiseni pojan joka käytti minua seksuaalisesti hyväkseen. Nyt tuntuu siltä, että jos joskus tulen tapaamaan jonkun joka oikeasti rakastaa ja arvostaa minua, en pysty harrastamaan seksiä. Yksinkertaisesti häpeän itseäni, vaikka pidänkin itseäni fyysisesti ihan kauniina. Aina silloin kun olen ollut siinä tilanteessa, menen paniikkiin, joskus jopa pienelle kerälle kuin lapsi, ja olen aivan lukossa ja peloissani. En kuitenkaan haluaisi platonista suhdetta, jos se edes nyky-yhteiskunnassa olisi mahdollinenkaan. En ole harrastanut seksiä vuoteen, eikä sellaista tilaisuutta ole kyllä tarjoutunutkaan ( karsastan yhdenillanjuttuja.) Viimeinen suhteentapaiseni oli se hyväksikäyttäjä.
Nyt kun muistelen mitä minulle tapahtui vuosi sitten, suorastaan vapisen ja tunnen fyysistä pahoinvointia. Häpeän itseäni ja käytöstäni. Hän on tahrannut minut.
Olen kuullut seksuaaliterapiasta, mutta kannattaako sinne mennä vaikka ei olisi suhteessakaan? Voihan se olla, ettei kukaan enää koskaan kiinnostu minusta ( en ole mikään perinteinen bailaaja tai Tiina Tavallinen) ja elän vanhanapiikana selibaatissa koko loppuelämäni ajan. En tiedä tulenko ikinä haluamaan lapsia, mutta epäilen sitä vahvasti, sillä raskaus ja synnytys kuvottavat ja pelottavat minua. Jos olisin raskaana, luulen, että olisin niin kauhusta kankeana, että sairastuisin mielenterveydeltäni.
Maksaako seksuaaliterapia jotain, vai korvaako yhteiskunta? Tarvitseeko sinne lähetteen?

 

Paljon on mielessäsi kysymyksiä ja ajatuksia.
Opiskeletko? Pääsetkö sitä kautta keskustelemaan psykylogin kanssa?
Pari ilmaista vaihtoehtoa on. Terveyskeskuksessa on psykologi, jonka vastaanolle pääsee ihan ajan varaamalla. Siellä voit keskustella ongelmistasi. Toinen vaihtoehto on joko omassa kunnassasi tai lähimmässä kaupungissa oleva Perheasiainneuvottelukeskus ja sen psykologi. Perheasiainneuvottelukeskukset ovat seurakuntien ylläpitämiä, mutta niissä ei kysytä, kuulutko kirkkoon tai uskotko Jumalaan. Sinnekin voit mennä yksin nimenomaan selvittelemään seurusteluongelmia eli ei vaadita olemassa olevaa parisuhdetta.

Se, miten nopeasti tai hitaasti pääset kyseisten asiantuntijoiden puheille, riippuu paikkakunnastasi.

Tekstisi perusteella sinulla on keskusteltavaa muustakin kuin seksistä. Ne seksiasiat voi selvitä siinä sivussa.

Seksuaaliterapeutteja on kai vielä harvassa, mutta ottavat vastaan yksinkin olevan ihmisen.

Et kertonut, harrastatko itsetyydytystä ja pystytkö itsetyydytyksessä saamaan orgasmin. Itsetyydytyksestä on hyvä aloittaa seksi. Sitten osaa helpommin sen kumppaninkin kanssa olla, kun tuntee omaa kehoaan. Tutkistele rauhassa.

Aloita opettelemalla rakastamaan itseäsi. Sinulla ei ole syytä häpeään, kun sinulle on tehty pahaa.

 

Itse olen käynyt alapään ongelmien takia fysioterapeutilla, joka on myös seksuaaliterapeutti. Siinä vaiheessa fyysiset ongelmat on tietysti olleet myös henkisiä ja täytyy sanoa, että terapeutilla käymisellä olen aina saanut itselleni tasapainoisemman olon. Joka kerta on olo helpottunut ja alemmuuskompleksit lievittyneet. Tämän perusteella sanoisin, että terapiasta on apua. Tsemppiä sulle.

 

Kuulostaa siltä, että ongelmat tulevat esiin seksiongelmina, vaikka todellisuudessa ongelmat on muualla, syvemmällä. Se, ettet halua seksiä, voi johtua jostakin, mitä olet kokenut lapsena (esim. isän ja äidin välinen vaikea liitto esim. pettämistä tai väkivaltaa) tai ihan siitäkin, ettet ole vielä valmis seksiin. Ehkäpä poikaystäväsi eivät ole kohdelleet sinua kunnioittavasti ja rakastavasti, vaan ensisijassa halunneet sinusta seksiä.

Olen itse jo lähellä neljääkymmentä ja tunnistan käytöksestäsi omia piirteitäni. Uskoisin, että naiseuden kehitys vie aikaa paljon kauemmin kuin miehellä mieheksi kehittyminen seksuaalisuuden suhteen. Se, että olet täyttänyt jo 18-v ei tarkoita sitä, että psyykkisestikin olisi täysin valmis naisena.

Ylipäätään kannattaa miettiä sitä, onko sinusta seksi ihan OK? Oletko sinut sen kanssa, että ihmisellä on seksuaalisia tarpeita? Masturboitko nolostelematta? Jos jo noiden kysymysten perusteella vastaat EI, niin et olet sinut seksin suhteen. Seksuaalisuus nimittäin pitäisi olla ihan yhtä luonnollinen osa elämääsi kuin syöminen, nukkuminen tai vaikka pissalla käynti.

Et tykkää satunnaisseksistä, eikä sitä kannatakaan harrastaa. Muista parisuhteessa, että rohkenet tuoda oman mielipiteesi myös julki. Jos et ole valmis seksiin, sano siitä. Miehillä on usein seksitiedot ja -taidot pornofilmeistä opittuna, joten se seksi ei tosiaankaan ole sitä seksiä, mitä nainen haluaa. Jos kukaan nainen ei kehtaa sanoa, että haluaa halauksia ja suukkoja eikä vain tunteetonta yhdyntää, niin eipä miehetkään sitä opi.

Suosittelen, että hakeudut opiskeluterveydenhuoltoon tai terveyskeskukseen ja kerrot, että tarvitset keskusteluapua, koska parisuhteet kariutuvat siihen, ettet halua etkä kykene seksiin. Sieltä sitten saat lähetteen psykologille. Hän sitten kyllä selvittää, onko kyse masennuksesta vai jostakin sellaisesta, joka vaatii pidempää terapiaa.

 

Olen oireillut masennuksen kanssa useita kertoja elämässäni 13-vuotiaasta asti. Minulla on menneisyydessäni koulukiusatuksi tulemista, syrjimistä ja syvää yksinäisyyttä. Sairastuin yo-keväänä masennukseen jonka johdosta söin lääkkeitä reilun vuoden. Lääkkeen lopettamisen jälkeen mielialani on ollut ok.
En myöskään tunnista itsessäni niitä masennuksen merkkejä joita minulla aikaisemmilla kerroilla oli. Selviydyn opinnoissani, ajattelen tulevaisuutta jne.

En muista lapsuuteeni liittyvän vanhempieni välistä väkivaltaa tai mitään seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavaa, mutta sitähän sanotaan, ettei sitä aina muista, että mieli ikäänkuin sulkeutuu ja suojaa ihmistä.
Isäni on tosin ollut kaappijuoppo niin kauan kuin muistan, mutta hänkään ei ollut väkivaltainen. Lähinnä hän rikkoi lupauksia ja henkisellä tasolla laiminlöi meitä lapsia.
Äitini taas muistan sanoneen minua lapsena poikkeavaksi ja kömpelöksi (hän mm. veti minut 6-vuotiaana pois jumpparyhmästä kun sanoi että poikkean muista kömpelyydelläni.) Olen aina ollut pienikokoinen ja siro ja mielestäni kaikkea muuta kuin kömpelö( harrastin mm. teatteria monta vuotta!)
Arastelen oikeastaan kaikkea; jo pelkkä gynekologilla käynti on yhtä helvettiä (no, kukapa nainen siitä nauttisi!) ja masturbaatioon en ole ikinä tuntenut tarvetta joten en ole sitä ikinä harrastanut (olen pistänyt tämän hyvän mielikuvitukseni piikkiin.)

 

... että haet keskusteluapua.
Perhetaustasi perusteella sinulla on monia asioita, jotka eivät ole tukeneet hyvän itsetunnon kasvua. Seksuaalisuus on myös sitä, että tuntee itsensä kauniiksi ja haluttavaksi ja kokee, että minulla on jotain annettavaa tuolle ihanalle ihmiselle.

Isäsi on pettänyt luottamuksesi. Et pysty luottamaan muihinkaan miehiin ja seksi vaatii luottamusta. Terapiassa voi alkaa rakentaa tuota yleistä luottamusta ihmisiin.

Masennuskin usein heikentää seksuaalista halua.

Hae rohkeasti apua itsellesi ja lue vaikka kirja Virtahepo olohuoneessa. Tämä Tommy Helstenin teos löytyy vaikka kirjastosta.

 

Kerrot, että koet itsesi ihan kauniiksi, mutta silti häpeät itseäsi. Toisaalta kerrot, että et haluaisi platonista suhdetta, mutta että et tunne tarvetta masturbointiin. Voisiko olla niin, että kuvittelet, että rakastelun pitäisi olla tietynlaista, mutta käytännön kuvitelmasi ja todellisuus eivät kohtaa?

Jos et halua satunnaisia miessuhteita etkä toisaalta halua masturboidakaan, niin tukehdutatko seksuaaliset tunteesi? Yksi keino nautintoon on se, että opettelee tekemään omalle keholleen niitä asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Esimerkiksi minä itse en naisena kykene orgasmiin pelkkien sormieni avulla ja sen vuoksi koin itseni epänaiselliseksi ja vialliseksi, kun en kyennyt orgasmiin 0-3 minuutissa kuten ensimmäinen pitkäaikainen poikaystäväni.

Kannattaa tulevilta seurustelusuhteilta yrittää saada sitä, mitä niistä haluat. Usein naiset haluavat halailua, suukottelua, sylikkäin istumista ja muuta hellyyttä, jotka eivät saa automaattisesti johtaa siihen, että mies haluaa seksiä. Voisiko olla niin, että et oikein itsekään tiedä, mitä seurustelusuhteilta haluat? Ehkä jotain ristiriitoja?

Vaikka lapsuutesi vaikuttaa suhteellisen normaalilta, niin on silti mahdollista, että itsetuntosi ja luottamuksesi eivät ole silti niissä olosuhteissa kehittyneet sellaisiksi, että pärjäisit hyvin aikuisena. Joskus on vain niin, että jos vanhemmat ovat niissä asioissa epäonnistuneet, niin sitten niitä asioita pitää vain itse alkaa tietoisesti työstämään, jotta niistä ikävistä asioista pääsee yli eikä anna niiden vaivata elämää.

Omasta kokemuksestani tiedän, että huono itsetunto aiheuttaa mm. alisuorittamista eli kun kokee itsensä huonommaksi kuin todellisuudessa on, niin se vaikuttaa opiskelupaikan, ammatin ja työpaikan valintaan. Myös miessuhteissa ehkä tyytyy vähempään eli valitsee hieman huonompia miehiä, kuin mihin oma ulkonäkö ja älykkyys mahdollistaisi.

Varaa aika lääkäriin ja lähde sitä kautta selvittämään asiaa. Haittaa ei myöskään ole siitä, että lainaat kirjastosta psykologisia kirjoja, kunhan niitä lukee kriittisesti. Usein nimittäin seksikäyttäytyminen liittyy muuhun psykologiseen juttuun eikä ole mikään irrallinen osa ihmisyyttä.

 

Onko alkoholistiperheessä vietetty lapsuus "suhteellisen normaali?" Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta kun olen kenenkään koskaan kuullut sanovan niin.
Ei pitäisi verrata itseään muihin, mutta yhdelläkään kavereistani ei ole samanlaista taustaa kuin minulla, ts. heidän vanhempansa eivät ole alkoholisteja, ja heillä ei ole myöskään samanlaisia ongelmia kuin minulla. Vaikka vanhemmat ovat eronneet ja menneet uudelleen naimisiin ym.( toisin kuin omat vanhempani,) kavereillani ei kuitenkaan ole kokemuksia hylätyksi tulemisesta ym. kuten minulla. Heillä ei myöskään ole itsetunto-, tai ihmissuhdeongelmia. Moni elää pitkässä, alle 20-vuotiaana aloitetussa parisuhteessa.

Olenko siis epänormaali kun en tunne tarvetta harrastaa masturbaatioita?
Tottakai olen kokeillut sitä, mutta en yksinkertaisesti tuntenut yhtään mitään. Se tuntui aivan samalta kuin lääkärin tekemä tutkimus; yhtä kliiniseltä koskettelulta.
Näen silti hyvinkin seksuaalisia unia aina joskus, ja koen nämä unet huomattavasti tyydyttävämpinä kuin itsetyydytyksen. Kuten sanoin, minulla on vilkas mielikuvitus ja saan kuvitelmistani paljon enemmän tyydytystä kuin toiminnasta.
Silti kuvitelmani ovat ikäänkuin toteutumattomia toiveita jotka saavat minut katkeraksi. Kuvitelmani kun käsittelevät useimmiten enemmän läheisyyttä kuin suoraa toimintaa.

Huono itsetunto ei ole vaikuttanut elämääni koulumaailmassa tai ammatinvalinnassa. Olen aina tiennyt mitä haluan työelämän suhteen ja opiskelen tällä hetkellä oppilaitoksessa jonne on erittäin korkea sisäänpääsykynnys.
Kaksi kolmesta entisestä poikaystävästäni opiskelee tällä hetkellä yliopistossa ja kumpikin jätti minut toisen naisen vuoksi, eli kyllä heillä sivistystä ja vientiä riitti. Se onkin sitten eriasia onko heillä tunneälyä ja empatiaa.

Minun ongelmani siis ovat puhtaasti ihmissuhteiden alueella.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään ennakkokäsityksiä rakastelun suhteen. Ainoastaan se, että sen pitäisi olla tunteiden ilmaus, ei kylmää ja lihallista himojen tyydyttämistä.

 

Vaikka seksi onkin parhaimmillaan rakkauden ilmaus, niin kyllä se on myös lihallista himon tyydyttämistä. Ne eivät ole toisensa pois sulkevia asioita.

 

Alkoholismi on niin tavallista KAIKISSA ikä- ja ammattiryhmittymissä, että vaikka kukaan kaveripiiristäsi ei myönnäkään olevansa alkoholistivanhempien lapsi, niin on enemmän kuin todennäköistä, että ainakin joillakin vanhemmilla on ollut satunnaisjuopottelua tai lähisukulaisia, joille juominen on ongelma. Toisaalta elämä ei ole koskaan oikeudenmukaista: jollakulla on alkoholistivanhemmat, toinen syntyy vammaisena, kolmas on koulukiusattu, neljäs on loppuunpalanut pienipalkkaisessa perushoitajatyössään jne. Ihan jokaisella meistä on omat taakkamme ja harva niitä alkaa paljastamaan välttämättä hyvillekään ystäville, varsinkaan, jos niistä ei ole päässyt henkisesti yli.

Minusta sinun on hyvin vaikea edetä asiassa, jos vertaat sitä, mitä seksi on tosielämässä kuin jos tavoitteenasi on sinulle normaali tapa harrastaa seksiä. Tällä hetkellähän sinulle seksi on unensekaista haaveilua, joka ei perustu todelliseen kosketteluun, vaan on ehkä enemmänkin henkisellä tasolla tapahtuvaa. Minusta on hyvin tavallista, että nuoret naiset haaveilevat "unelmien prinssistä" joka osaa tehdä kaiken oikein (myös seksissä) ja löytävät oikeat sanat. Se unelmien prinssi ei ole kuitenkaan todellinen hahmo, vaan mielikuvitushenkilö. Jokainen parisuhde perustuu kommunikaatioon ja harva pari on niin samalla aaltopituudella, että osaa sanatta lukea toista kuin avointa kirjaa. En minä ainakaan tiedä aina edes itsekään mitä haluan, joten miten ihmeessä toinen voisi tietää ristiriitaisesta minästä, että mitä pitää tehdä ja sanoa.

Tosielämässä tilanne on se, että muutaman kymmenen seksipartnerin kokemuksella sanoisin, että hyviä rakastelijoita on harvassa. Osa miehistä ei halua tulla hyviksi rakastelijoiksi, koska heitä ei kiinnosta naisen nautinto, osa ei opi vaikka haluaisi ja osa ei halua samaa kuin minä. Ainakin minulle nuorena oli kauhistus se, miten eläimellistä seksi on. Halusin rakastelua, en naimista ja himoa. Valitettavasti vain rakastelu ei ole tuulessa hulmuavia hiuksia ja häivähdyksen vilahtavaa kaunista povea, vaan se nimenomaan on sitä hajuja, naimisen litinää, hikeä, eritteitä ja miehen orgasmista vääristyneitä kasvoja. Nuorelle naiselle se oli järkytys. Onko mahdollista, että sinullakin ehkä todellisuus ja toiveet eivät kohtaa?

 

Satunnaisjuopottelua tai ei-samassa perheessä asuvan lähisukulaisen juopottelua ei voi verrata vanhemman lähes päivittäin tapahtuvaan, vuosia jatkuvaan juomiseen.

Niin, tällähetkellä seksi on minulle pelkkää haaveilua. Mitäs muutakaan se olisi, kun en seurustele enkä harrasta yhdenillanjuttuja?


Minä en ole neitsyt, joten tiedän kyllä millaista seksi oikeasti on. Minulla ei ole mitään harhakuvitelmia asian suhteen.
Minä kuitenkin kunnioitan itseäni, enkä näinollen suostu olemaan kenellekään pano.
Miksi seksi ei voisi olla romanttista? Kuka sanoo että sen on pakko olla kylmää toimintaa, nekö ihmiset joilla ei ole koskaan muuta ollutkaan? Eivätkö näinollen muutkaan saisi vaatia mitään toisenlaista? Miksei kahden rakastuneen ihmisen välillä voisi olla jotakin kaunista?

En sanonut missään vaiheessa haaveilevani unelmien prinssistä. En kertonut myöskään unistani mitään. Kerrottakoon siis, että uneni ovat hyvinkin realistisia ja nämä "unelmien prinssit" todentuntuisia hahmoja, ei mitään sokerilla kuorrutettuja ritareita.


Minun ongelmani ei ole rakastajien laadussa vaan seksissä yleensä. Vaikka minulla olisi itse Casanova rakastajanani, se ei poistaisi ongelmaani.

 

Joku selviää lapsuudenkodin alkoholismista paremmin kuin joku toinen. Kuten sanoin, jos lapsuudenkodista ei saa tarpeeksi hyviä eväitä aikuiselämää varten, niin sitten vain täytyy aikuisena alkaa tietoisesti rakentamaan minuutta eheämmäksi. Jos siihen ei itse pysty, niin sitä vartenhan on psykiatrista apua tarjolla julkisella sekä yksityisellä sektorilla.

Seksi voi olla romanttista. Jos sellaista seksiä haluat, sinun tehtävänäsi on miesystävällesi silloin sanoa siitä. Sinun pitää kertoa, mitkä ovat sinun ehtosi seksin harrastamiselle. Jos joku haluaa valtavirrasta poikkeavaa seksiä, niin luonnollisesti voi olla hankalaa löytää sellaista kumppania, koska tietysti muitakin kriteereitä pitäisi täyttää kuin pelkkä seksisoveltuvuus.

Joku haluaa extremeä, sinä taas toista ääripäätä. En ole kyllä itse koskaan tavannut miestä, joka esim. sytyttäisi kynttilöitä romanttista tunnelmaa luomaan. Varmasti sellaisiakin on, en vain itse ole koskaan sellaista tavannut. Myöskään nyky-yhteiskunta ei panosta kovasti sosiaalisiin taitoihin ja mielikuvituksen käyttöön. Jos mietit itse sitä, että moni ikäisesi nuorimies pitää konsolipelien taistelupeleistä, nettipornon ääressä runkkaamisesta ja ehkä jostakin urheilulajista, niin niistä on vaikea löytää mitään, mikä kannustaisi miehiä hellyyteen ja romanttiseen erotiikkaan. En suinkaan väitä, etteikö sellaisiakin miehiä olisi, jotka ovat kyllästyneitä naisen esineellistämiseen (vrt. seksilehtien pyllistyskuvat ja pornoelokuvien kaikkien reikien rassaaminen), mutta luulenpa, että monikaan mies ei yksinkertaisesti tiedä naisen haluamasta seksistä yhtään mitään.

Nainen haluaa yleensä hellyyttä ja hyväksyntää, jotta hän kykenee seksiin. Mies taas haluaa pikemminkin päinvastoin eli hän haluaa ensiksi seksiä, jotta hän kokee olevansa hyväksytty. Sama on riitatilanteissa: nainen haluaa sopia ja sen jälkeen seksiä, mutta mies haluaa ensiksi seksiä, joka sovittaa riidan. Miehen ja naisen välisiä eroja on vaikka kuinka paljon. Aiheesta on myös kirjallisuutta. Esim. paljon kritiikkiä herättävä kirja on John Grayn "Miehet marsista, naiset Venuksesta" ja seksiaiheesta tarkemmin "Mars ja Venus vuoteessa". Kirjoissa on paljon hyvää ja ajatuksia herättävää, vaikkei niitä kannata ihan kritiikittä lukea. Kun ymmärtää miehen ajattelutapaa ja näkee, että muutkin naiset ajattelevat samoin kuin itse ajattelee, niin on helpompaa asettaa asioita oikeaan mittasuhteeseen.

Jotenkin tekstistäsi paistaa se, että et ole nauttinut itse seksikokemuksista. Jos unet ovat sinulle sitä, jolloin laukeat ja näet unta nautinnollisesta seksistä, niin minusta on aika iso haaste siirtää se unimaailman ihana seksi osaksi käytännön elämää. Kannattaa myös muistaa se, että miehet menettävät neitsyytensä myöhemmin kuin naiset. Esimerkiksi sinun ikäiselläsi 21-vuotiaalla miehellä harvemmin on monia sukupuolisuhteita. Lisäksi moni nainen arastelee ohjailla miestä paremmaksi rakastelijaksi, vaan tyytyy siihen "sisäänulos" työntelyyn. Muutoinkaan välttämättä kumpikaan ei uskalla sanoa, mitä seksiltä haluaa. Yleensähän mies laukeaa jokaisessa yhdynnässä, nainen ei välttämättä yhdessäkään. Mies siis saattaa olla täysin tyytyväinen seksielämäänsä ja jos nainen ei valita, hän kuvittelee, että nainenkin on tyytyväinen.

Tiedät kai, mikä on ihmisen tärkein sukupuolielin? Se on aivot. Et ole oikeastaan juurikaan kertonut, mitä tarkalleen ottaen seksiltä haluat. Et myöskään ole kertonut, laukeatko yleensä yhdynnässä tai uskallatko miehelle sanoa, mitä sinä haluat tai jos sanot, meneekö viestisi perille.

Joskus mies ei kunnioita tarpeeksi naista, jotta hän ottaisi naisen sanomiset todesta. Tällöin naisen velvollisuus on sanoa tarpeeksi kauan ja sitkeästi asiasta yhä uudelleen, jotta mies ottaa asian todesta. Jos et nauti seksistä tai se ei ole sitä mitä haluat, niin sitten siitä pitää keskustella ja kehittää seksiä siihen suuntaan kuin haluat.

Pitkän parisuhteen hyvässä seksielämässä kyse on monipuolisuudesta. Välillä voidaan olla pikaisesti, välillä taas pidemmän kaavan mukaan. Silloin kummallakin on tilaa saada tyydytystä ja seksielämäkin ei ole kaavoihin kangistunutta, kun kumpikin saa vaihtelua. Miehenkään ei tarvitse hakea uutta intoa vieraasta sängystä, kun hän haluaa nähdä vaivaa olemassaolevan suhteen paremman seksin eteen.

Luulen, että iso osa itseinhostasi johtuu alkoholistiperhetaustastasi. Et ehkä pysty rakentamaan sisimpääsi hyvää itsetuntoa, jotta voisit ajatella, että olet arvokas ja että pystyt myös vaatimaan hyvää, tasa-arvoista kumppanuutta ja sitä kautta hyvää seksiä. Ehkäpä et vielä ole valmis siihen, että pystyisit siirtämään haaveitasi hellyydestä ja rakastelusta tosielämään? Minusta ei kyllä olisi mitään haittaakaan, että hakeutuisit esim. opiskelupaikkasi terveydenhoitajan kautta lääkäriin ja sitä kautta psykologille. Vaikket ole parisuhteessa, niin nimenomaan se on ongelma, ettet tällä hetkellä kykene parisuhteeseen.

 

Olen muutenkin sitä tyyppiä josta pojat eivät kiinnostu. En saa selvinpäin olevilta sopivanikäisiltä miehiltä minkäänlaista huomiota osakseni. Ainoastaan humalaiset keski-ikäiset örisevät minulle jotain bussipysäkeillä. Se hyväksikäyttäjä oli poikkeus.
Kuten sanoin, en ole mikään ihan tavallisen oloinen tapaus. Ulkonäöltäni kallistun enemmän sinne alakulttuurien puolelle ja opiskelemani ala ja sen ihmiset poikkeavat aika paljon perus-ammattikorkeakouluväestä (opiskelen kulttuurialaa.) Alallani olevat miespuolisetkin poikkeavat paljon siitä pornoa harrastavasta, tietokonetta hakkaavasta stereotypiasta.
Jotenkin kummasti tuntuu myös siltä, että kaikki vähänkään varteenotettavat tapaukset ovat jo tässä iässä varattuja. Aina kun tapaan jonkun tyypin jonka kanssa minulla on paljon yhteistä, saan myöskin kuulla että hänellä on tyttöystävä. Monella ikäiselläni on kova kiire sitoutua, kihlatkin on ostettu jo hyvän aikaa ennen 20. ikävuotta.

Kyse ei mielestäni ole siitä ettenkö pystyisi elämään parisuhteessa. Seksin ei mielestäni tarvitse muodostaa suurinta osaa parisuhteen sisällöstä. Kyllä suurin osa on kuitenkin sitä arkea ja yhdessäoloa.
Kukaan entisistä seurustelukumppaneistani ei ole arvostanut minua tarpeeksi nähdäkseen vaivaa suhteen jatkon eteen. Minä en myöskään ole ollut niin tärkeä että olisin mennyt heitä tietoisesti liehakoivien naikkosten edelle.
Usein olen suostunut seksiin vain siksi että olen pelännyt tulevani hylätyksi. Oikeastaan 99% kaikista minulle jossain elämänvaiheessa tärkeistä ihmisistä on hylännyt minut ainakin kerran elämäni aikana. Isäni, äitini sanoi jo varhain että veljeni on kaikin puolin "onnistuneempi" lapsi kuin minä, kaikki ystäväni yhtä lukuunottamatta ovat jotenkin unohtaneet minut lähdettyään opiskelemaan tai perustettuaan parisuhteen jne. Viimeisen seurustelusuhteen päättymisestä on kuitenkin aikaa jo 1.5 v. Tapauksen jälkeen olen mm. asunut lyhyen aikaa ulkomailla, ja muutenkin elänyt hyvin itsenäistä elämää, joten luulen, että enää en olisi samalla tavalla toisista riippuvainen. Päinvastoin, tunnen itseni välillä jopa liian itsenäiseksi.

 

Puhutaan paljon iloisesta opiskelijaelämästä ja huolettomasta bailaavasta nuoruudesta, mutta tosiasiassa parikymppisen elämä on yhtä suurta ahdistusta ihan normaalillekin ihmiselle (vaikka olisi siis normaalista ongelmattomasta perheestä lähtöisin), sillä parikymppisellä on paineta opiskelun suhteen, usein on rahahuolia, ehkä asuntohuolia, pitäisi löytää elämänkumppani ("se oikea"), pitäisi saada hyvä kesätyöpaikka, pitäisi päästä uraputkeen, pitäisi hankkia lapsia jne jne.

Se, että olet huolestunut asioista, kuvastaa ehkä osaltaan myös sitä, että kykenet tuntemaan syvällisestikin. Herkkyyden huonona puolena on usein se, että myös ne negatiiviset asiat tuntuvat hirmuisen painavilta.

Olen itsekin ollut joskus se kakskymppinen, jolla oli kova kiire sitoutua. Ei se ollut elämäni mies, mutta halusin niin kovasti itsenäistyä (muutin lapsuudenkodista suoraan avoliittoon). Halusin lapsia, halusin prinsessahäät, halusin jotakin sellaista elämää, johon kuului kunnollinen aviomies, kaksi lasta, koira, omakotitalo ja farmariauto. Ei siinä sinällään ole mitään vikaa haluta turvallista keskivertoelämää, mutta ongelma tulee siinä vaiheessa, jos se kaiken ydin eli parisuhde ei perustukaan rakkaudelle, kunnioitukselle, hyvälle vuorovaikutukselle, arvostukselle ja sille, että kumpikin haluaa olla toiselle se ainoa oikea. Rakastaminen kun on nimenomaan sitä, että tahtoo saada suhteen toimimaan. Minä yritin väkisin, epäonnistuin, masennuin, erosin ja opettelin itsenäisen naisen elämää vasta sitten, kun sitä omilla jaloilla seisomista olisi pitänyt yrittää jo kymmenen vuotta aiemmin.

Se, että peruskoulun ja lukion (tai ammattikoulun) ystävyyssuhteet kariutuvat, on täysin normaalia. Pitkät välimatkat, panostaminen parisuhteeseen ja opiskelu/työ vie aikaa. Tunnustan itsekin, että ystävinä ovat edelleen vain ne, jotka ovat jaksaneet sietää sitä, että tapaamme vain kerran vuodessa ja meilailemme satunnaisesti. Nyt, kun lapset ovat isompia, tapaamiset ovat hieman lisääntyneet.

Hylätyksi tulemisen pelko on pienen lapsen pahin pelko. Sen vuoksi ei saisi vanhemmatkaan käyttää kiristyskeinona sitä, että jos et nyt tottele, niin saat jäädä siihen kiukuttelemaan, koska minä lähden pois ja jätän sinut. Koska ihmiset eivät tajua sitä, niin siitä voi tulla lapselle aikamoisia traumoja. Kun siihen vielä lisää sen, että hylätyksi ja torjutuksi voi joutua aikuisenakin, niin vaatii hirmuisesti itseltä uskoa siihen, että olen hyvä eikä minun tarvitse tehdä ikäviä asioita vain siksi että toinen haluaa. Naisilla on muutenkin tyypillistä kova halu miellyttää miestä, joten jos mies hyväksikäyttää naisen hyväntahtoisuutta (ja vielä jos lisäksi nainen pelkää jättämistä), lopputulos ei ole naiselle hyväksi. Se, että sinut on hylätty lapsena monta kertaa, ei voi olla vaikuttamatta sinuun, mutta kuten aiemmin totesin, paljon on merkitystä sillä, millaiseksi haluat itse kasvaa henkisesti. Jos päätät vähä vähältä luottaa itseesi enemmän ja arvostaa itseäsi enemmän, huomaat, ettei se ole ihan helppoa muuttaa vanhoja ajatusmalleja, mutta pystyt siihen, sillä sen avulla elämästäsi tulee iloisempaa ja nautinnollisempaa. Jos et arvosta itse itseäsi, et todennäköisesti myöskään pysty ottamaan vastaan miehen arvostusta sinua kohtaan. Jos arvostat itseäsi, et anna kenenkään kohdella sinua kynnysmattona, vaan pystyt pitämään puolesi ja kykenet tasa-arvoiseen suhteeseen, jossa sinulla on tilaa olla nainen ja miehellä tilaa olla mies.

Hyvistä miehistä ollaan aina kiinnostuneita. Hyvä esimerkki on kummipoikani, joka on todella söpön näköinen ja jo nyt vähän päälle 10-vuotiaana parikin tyttöä kiistelee siitä, kumpi saa olla hänen tyttöystävänsä!!! Minusta sinulla ei tosiaankaan ole mikään kiire sitoutua. Eikö olekin parempi keskittyä opiskeluun kuin että väkisin yrittäisit tehdä itsesi tyrkylle jollekulle, josta et välitä? Kyllä niitä parisuhteita päättyy aina ja vastaavasti on niitä nuoria miehiä, jotka eivät halua sitoutua, mutta aika tekee tehtävänsä ja he kypsyvät ja jossakin vaiheessa haluavatkin perustaa perhettä. Ei siis ole mitään tiettyä ikää, johon mennessä nainen ei enää olisikaan kiinnostava. Itse asiassa paljon suurempi riski on miehellä päätyä ikisinkuksi kuin naisella. Tosin naiset ehkä ovat nirsompia ja valitsevat mieluummin sinkkuuden kuin huonon parisuhteen...

Minusta osoitat harvinaista kypsyyttä, että tiedät jo aika hyvin mitä parisuhteelta haluat. Myös se on hienoa, että osaat olla itsenäinen etkä todennäköisesti parisuhteessa liikaa takertuisi epätoivon vimmalla mieheen. Minusta hyvä parisuhde on sitä, että vaikeina hetkinä ollaan toisen tukena ja hyvinä hetkinä jaetaan iloa. Hyvässä parisuhteessa on tilaa vanhoille ja uusille ystäville, omille harrastuksille yms ilman, että heti pitää epäillä toista ihmistä.

On olemassa eräs vitsi, jossa on lista, mitä nainen haluaa mieheltä. TUo lista on kymmeniä kohtia käsittävä (esim. miehen pitää olla huomaavainen, hellä rakastaja, muistaa syntymäpäivät jne). Miehen vaatimuslista sisältää kolme kohtaa: ole alasti, tuo kaljaa ja ole hiljaa. Siinä on hitunen totuutta. Yksi tärkeä syy, miksi moni mies haluaa parisuhteen on se, että mies saa siinä säännöllisesti seksiä. En väitä, etteikö nainenkin seksiä halua. Kyllä minä ainakin ajattelen, että seksi on paitsi tapa purkaa seksuaalisia paineita niin myöskin oiva keino osoittaa, miten rakastaa toista. Silloinhan nimenomaan puhutaankin RAKASTELUSTA jossa on tunteet mukana erona pelkkään panoon.

Joskus ei vain ole hyvää tuuria ihmissuhteissa. Hyvä ystäväni oli lähes kolmekymppiseksi asti sinkkuna, vaikka ulkonäkö oli ihan tavallinen ja luonne aivan ihana. Hän ei yrittänyt parisuhdetta saada aikaiseksi väkisin, vaan keskittyi sitten enemmän opiskeluun ja työhön. Kun sitten vihdoin oikea mies löytyi, hän pääsi kiinni haaveilemiinsa asioihin kuten perheeseen ja rakkauteen.

Olen ainakin itse pyrkinyt kehittämään itseäni paremmaksi ihmiseksi. Ei siksi, että olisin parempi tyttöystävä jollekin miehelle vaan ihan oman itseni takia. Huomaan, että olen saanut lisää itsetuntoa, surkeasta seksielämästä ilman mitään nautintoa on tullut kohtuullista (onneksi on yhä aikaa vuosi toisensa jälkeen kehittyä sillä saralla...), pystyn pitämään puoliani esim. työpaikalla jne.

Ulkonäön osalta sanoisin sen, että mitä nuorempi ihminen on kyseessä, sitä enemmän hän arvostaa ulkonäköä. Kun ikää tulee lisää, sitä ymmärtää, että ulkonäkö on kuorta, jota on kiva katsoa, mutta esimerkiksi hyvän parisuhteen kannalta ulkonäkö on toissijaista. Minusta kuitenkin itseluottamus, iloinen olemus ja sen vaikutelman antaminen, että viihdyt kehossasi on tärkeintä. Et pysty saamaan pidempiä sääriä tai toisenmallisia kasvoja, joten ei kannata tuhlata energiaa sellaisiin asioihin, joita ei voi muuttaa. Oman kokemukseni mukaan ystäväpiirissäni eniten miesseuraa ovat saaneet iloiset, herkästi hymyilevät naiset!!! Kyse ei siis ole kauniista ulkonäöstä, vaan siitä, että mies mieluummin hakeutuu sellaisen naisen seuraan, joka näyttää viihtyvän kuin että nainen näyttää siltä kuin suunnittelisi itsaria.

En ole mikään psykologi, joten en osaa antaa mitään niksejä siihen, mitä tarkalleen ottaen sinun tulisi tehdä. Tiedän vain itse sen, mitä MINÄ olen tehnyt ja mistä asioista omassa elämässäni on ollut apua, jotta olen saanut muokattua elämästäni minulle parempaa ja mielekkäämpää. Onneksi vaikka on aikuinen, niin on koko loppuikä aikaa kehittyä ja kasvaa henkisesti.