T
Turhautunut.
Vieras
Meillä on parisuhteessa ollut kauan, useamman vuoden, ollut ongelmana erilaiset seksihalut. Toista ei vain kiinnosta, ei oikeastaan lainkaan ja itseäni tilanne vaivaa todella paljon. Itselleni ihanne olisi 2-4 kertaa viikossa, ja puolisolle kerran 2-4 kuukaudessa jos nyt silloinkaan. Hän ei ymmärrä miksi teen asiasta niin suuren numeron, minun on vain hyväksyttävä ettei seksi kiinnosta enää. Hän ei ymmärrä että minua loukkaa, kun en ole haluttava puolisoni silmissä, ettei kosketus, läheisyys tai seksi kiinnosta. Touhuaa mielellään omia juttujaan, eikä halua muutenkaan enää oikeastaan panostaa suhteeseen kun kaipaa omaa tilaa.
Olen yrittänyt puhua asiasta, selittää miten kaipaan intohimoa, haluttuna olemisen tunnetta, seksiä ja kaikkea mitä siihen liittyy. Haluan olla haluttava puolisoni silmissä, ja haluan saada luvan näyttää että hän on mielestäni haluttava. Häntä ei kiinnosta, ongelma on minun omani, seksiä ei tipu jos ei satu haluttamaan, muttei anna halulle tilaisuutta kun ei halua fyysistä läheisyyttä. Kun harvoin on vierellä ja suudellaan, oletan, että hän haluaisi, mutta nöksähtää vain, etten ajattele kuin seksiä.
Puolisoni mielestä kaikki on hyvin, kaverisuhde riittää avioliittoon. Tähän minun tulisi hänen mukaansa tyytyä, sillä vieraissa en saa tai haluaisikaan käydä, sillä häntähän minä rakastan ja haluan. Tuntuu hullulta joutua tuntemaan syyllisyyttä siitä että haluaa aviopuolisoaan.
Mietin, teenkö asiasta liian suuren, pitääkö minun vain unohtaa oma seksuaalisuus, seksielämä jne. Aiemmin meillä oli seksiä, hyvää sellaista, huomattavasti nykyistä useammin, mutta nyt kun lapset on tehty ei enää kiinnosta. Olen yrittänyt keksiä miten olisin houkuttelevampi, pyytää viettämään kanssani aikaa, mutta hän haluaa mieluummin puuhastella asioita joista tulee hänelle hyvä mieli kuin olla kanssani, eikä ymmärrä että tämä loukkaa.
Menin naimisiin uskoen, että liittoon kuuluu rakkaus, ystävyys, kumppanuus, läheisyys, yhteinen elämä ja myös se seksielämä, ja näiden kaikken eteen tulee tehdä töitä. Nyt tilanne on se, että olemme äiti ja isä ja kämppikset, siinä kaikki. Itselleni tuo ei riitä, mutta puolisoni ei omien sanojensa mukaan tule muuttumaan ja syyttää minua itsekkääksi. Pahimmillaan käskee runkata tai ottaa eroon ja panna muita kun asiasta yritän keskustella, hän ei halua tulla lainkaan vastaan tai yrittää herättää kipinää välillemme. Ei ymmärrä, miksi tunnen itseni turhaksi, mitättömäksi ja laiminlyödyksi. Varsinkin, kun hän nykyisin flirttailee muille esimerkiksi fb: välityksellä, vaikka tietää etten tykkää ja loukkaannun varmasti.
Tässäkö se oli? Ei enää koskaan halua, intohimoa tai rakastelua oman rakkaan kanssa? Olen vasta 32-vuotias, joten tuntuu masentavalta, että se osa elämästä on jo takanapäin. Muksi minun tarpeitani ei oteta huomioon, miksi ne eivät ole yhtä tärkeät kuin toisen tunteet? Miksi minun tulee hyväksyä puolison välinpitämättömyys, mutta hänen ei tarvitse hyväksyä minun turhautumistani ja torjutuksi tulemisen tunnettani? Miksi hän yksinään saa päättää, että minunkin seksielämäni on ohi? Hän kuittaa asian sanomalla, että tämmöinen minä vain olen, hyväksy asia, sillä se ei tule muuttumaan. Hänestä minulla on asian suhteen ongelma, ei hänellä, joten hänen ei tarvitse asialla päätään vaivata.
Olen yrittänyt puhua asiasta, selittää miten kaipaan intohimoa, haluttuna olemisen tunnetta, seksiä ja kaikkea mitä siihen liittyy. Haluan olla haluttava puolisoni silmissä, ja haluan saada luvan näyttää että hän on mielestäni haluttava. Häntä ei kiinnosta, ongelma on minun omani, seksiä ei tipu jos ei satu haluttamaan, muttei anna halulle tilaisuutta kun ei halua fyysistä läheisyyttä. Kun harvoin on vierellä ja suudellaan, oletan, että hän haluaisi, mutta nöksähtää vain, etten ajattele kuin seksiä.
Puolisoni mielestä kaikki on hyvin, kaverisuhde riittää avioliittoon. Tähän minun tulisi hänen mukaansa tyytyä, sillä vieraissa en saa tai haluaisikaan käydä, sillä häntähän minä rakastan ja haluan. Tuntuu hullulta joutua tuntemaan syyllisyyttä siitä että haluaa aviopuolisoaan.
Mietin, teenkö asiasta liian suuren, pitääkö minun vain unohtaa oma seksuaalisuus, seksielämä jne. Aiemmin meillä oli seksiä, hyvää sellaista, huomattavasti nykyistä useammin, mutta nyt kun lapset on tehty ei enää kiinnosta. Olen yrittänyt keksiä miten olisin houkuttelevampi, pyytää viettämään kanssani aikaa, mutta hän haluaa mieluummin puuhastella asioita joista tulee hänelle hyvä mieli kuin olla kanssani, eikä ymmärrä että tämä loukkaa.
Menin naimisiin uskoen, että liittoon kuuluu rakkaus, ystävyys, kumppanuus, läheisyys, yhteinen elämä ja myös se seksielämä, ja näiden kaikken eteen tulee tehdä töitä. Nyt tilanne on se, että olemme äiti ja isä ja kämppikset, siinä kaikki. Itselleni tuo ei riitä, mutta puolisoni ei omien sanojensa mukaan tule muuttumaan ja syyttää minua itsekkääksi. Pahimmillaan käskee runkata tai ottaa eroon ja panna muita kun asiasta yritän keskustella, hän ei halua tulla lainkaan vastaan tai yrittää herättää kipinää välillemme. Ei ymmärrä, miksi tunnen itseni turhaksi, mitättömäksi ja laiminlyödyksi. Varsinkin, kun hän nykyisin flirttailee muille esimerkiksi fb: välityksellä, vaikka tietää etten tykkää ja loukkaannun varmasti.
Tässäkö se oli? Ei enää koskaan halua, intohimoa tai rakastelua oman rakkaan kanssa? Olen vasta 32-vuotias, joten tuntuu masentavalta, että se osa elämästä on jo takanapäin. Muksi minun tarpeitani ei oteta huomioon, miksi ne eivät ole yhtä tärkeät kuin toisen tunteet? Miksi minun tulee hyväksyä puolison välinpitämättömyys, mutta hänen ei tarvitse hyväksyä minun turhautumistani ja torjutuksi tulemisen tunnettani? Miksi hän yksinään saa päättää, että minunkin seksielämäni on ohi? Hän kuittaa asian sanomalla, että tämmöinen minä vain olen, hyväksy asia, sillä se ei tule muuttumaan. Hänestä minulla on asian suhteen ongelma, ei hänellä, joten hänen ei tarvitse asialla päätään vaivata.
Sähän hoitelet sen asiat ja se (häneksi ei tuollaista toinna sanoa) on hyvä homma, miehen kannalta. Jos mies olisi puhtaasti aseseksuaali niin ei flirttailisi muille. Loukkaavaa varsinkin silloin jos ei huomioi lainkaan enää omaa puolisoaan.
