Seksistä (miestä ei kiinnosta)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Osaisiko vaikka joku palstan miehistä valottaa miesten ajatusmaailmaa seksin suhteen? Meillä on sellainen tilanne, ettei miestä kiinnosta seksi kuin hyvin harvoin. Lisäksi yhdyntä onnistuu vielä harvemmin, erektio ei riitä siihen. Vastikään olimme 1, 5 vuotta ilman, mies ei tuona aikana tehnyt ainuttakaan aloitetta. Lopulta kyllästyin itse ja kysyin, missä vika.

Seksi on kuulemma tylsää. Ok, niinhän se oli ollutkin. Päätimme parantaa asioita ja kokeilla uutta. Muutaman kerran harrastimme seksiä, se oli mukavaa molemmista. Sovimme ettei tuollaisia taukoja enää tule.

No, sen jälkeen mies ei ole taaskaan ollut yhtään kiinnostunut. Joko väsyttää, lapset on kotona tai nyt ei vaan huvita. Ok, ei aina huvitakaan. Mutta luulisi edes kerran kuukaudessa huvittavan.

Meillä on takana pitkä parisuhde (18 vuotta) joten onkohan mies kyllästynyt minuun? Ei kuulemma haluaisi olla muiden kanssa, mutta tuskin sanoisi jos haluaisi. Vai? Mutta eikö erektio-ongelmat ja tuo ettei huvita, viittaa siihen että on kyllästynyt? Mä olen pahoilla mielin, kun en kelpaa. Ja kaipaan seksiä, mieheni kanssa. Mitä tässä voi tehdä?
 
[QUOTE="vieras";28871763]Uusia leikkejä pitää keksiä. Jotain villiä ehkäpä. Nyt veikkaan että pelkän kaalimadon mukaanottaminen ei taida riittää. Kokeilkaa SM seksiä.[/QUOTE]

Miestä ei kiinnosta sellainen, eikä kyllä muakaan. Kysyin viimeksi kun asiasta keskusteltiin. Ei kiinnosta myöskään seksi muiden kanssa.
 
Jos haluat että seksielämä piristyy, on vaihdettava miestä. Ikävä sanoa mutta nykyinen ei ole sinusta sillä tavalla kiinnostunut. Voi olla kiinnostunat muista naisista tai miehistä.
 
[QUOTE="vieras";28871776]Jos haluat että seksielämä piristyy, on vaihdettava miestä. Ikävä sanoa mutta nykyinen ei ole sinusta sillä tavalla kiinnostunut. Voi olla kiinnostunat muista naisista tai miehistä.[/QUOTE]

Tähän tulokseen mäkin alan päätyä. Mies tosin sanoi, ettei halua erota, meidän elämä on mukavaa ja hän nauttii mun kanssa olemisesta. Mutta seksiä ei näköjään halua mun kanssa :(
 
En mä halua erota, eikä halua mieskään. Muilta osin elämä onkin hyvää, mutta mua kaihertaa tuo olematon seksielämä. Miestä ei niinkään tunnu haittaavan.

Terapiaa voisi kokeilla, vaikka eipä sekään auta saamaan mua kiinnostavammaksi miehen silmissä.
 
[QUOTE="ap";28871846]En mä halua erota, eikä halua mieskään. Muilta osin elämä onkin hyvää, mutta mua kaihertaa tuo olematon seksielämä. Miestä ei niinkään tunnu haittaavan.

Terapiaa voisi kokeilla, vaikka eipä sekään auta saamaan mua kiinnostavammaksi miehen silmissä.[/QUOTE]

Oliskohan tuossa omassa asenteessasikin vikaa? Jos olet jo valmiiksi varma, että mikään ei voi auttaa, niin ei se sinua ainakaan haluttavammaksi tee...
 
[QUOTE="noo";28871859]Oliskohan tuossa omassa asenteessasikin vikaa? Jos olet jo valmiiksi varma, että mikään ei voi auttaa, niin ei se sinua ainakaan haluttavammaksi tee...[/QUOTE]

Ei kun mä en oikeesti ymmärrä, miten terapia auttaa jos mies ei ole kiinnostunut musta enää siinä mielessä?

Ja kyllähän tämä surettaa, siitä ei pääse mihinkään. Yritän olla näyttämättä sitä miehelle, en koskaan nalkuta asiasta tai syyllistä häntä.
 
[QUOTE="ap";28871877]Ei kun mä en oikeesti ymmärrä, miten terapia auttaa jos mies ei ole kiinnostunut musta enää siinä mielessä?

Ja kyllähän tämä surettaa, siitä ei pääse mihinkään. Yritän olla näyttämättä sitä miehelle, en koskaan nalkuta asiasta tai syyllistä häntä.[/QUOTE]

Haluttomuudessa on aika harvoin kyse siitä, että toinen olisi mystisesti muuttunut täysin ei-haluttavaksi toisen mielestä. Haluttomuus ei ole se ongelman ydin, vaan pinnalle näkyvä oire. Parisuhteenne dynamiikassa on jokin pielessä, jolloin teidän molempien käytös vaikuttaa miehen haluttomuuteen. Teillä voi olla joku toimintamalli, mikä yksinkertaisesti estää miehen seksihalut sinua kohtaan.

Niitä toimintamalleja siellä terapiassa voidaan löytää ja muuttaa. Ja se taas voi hyvällä tuurilla muuttaa sen haluttomuuden.

Tietysti miehesi voi olla myös masentunut tms. Mutta silloinkin terapia on ihan hyvä aloituspaikka.
 
  • Tykkää
Reactions: Cassyput
Onko mies joskus aiemmin ollut kiinnostuneempi seksistä? Onko kiinnostus siis hiipunut hiljalleen vai onko hän aina ollut enemmän tai vähemmän samanlainen?

Minun mielestäni tämä on olennaista. On olemassa ihmisiä, joita seksi ei juurikaan kiinnosta ja toisaalta sitten ihmisiä, joille se on liiankin keskeistä elämässä.

Jos aikaisemmin hyvin seksuaalisen ihmisen kiinnostus hiipuu olemattomiin, niin jossain on todennäköisesti vikaa. Joko fyysistä tai psyykkistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28871894:
Onko mies joskus aiemmin ollut kiinnostuneempi seksistä? Onko kiinnostus siis hiipunut hiljalleen vai onko hän aina ollut enemmän tai vähemmän samanlainen?

Minun mielestäni tämä on olennaista. On olemassa ihmisiä, joita seksi ei juurikaan kiinnosta ja toisaalta sitten ihmisiä, joille se on liiankin keskeistä elämässä.

Jos aikaisemmin hyvin seksuaalisen ihmisen kiinnostus hiipuu olemattomiin, niin jossain on todennäköisesti vikaa. Joko fyysistä tai psyykkistä.

Tämä on todella tärkeä pointti.
 
Et kerro ollenkaan omasta ulkonäöstäsi. Voihan olla että miehesi pitää sinua yksinkertaisesi liian rumana ja ei siksi kiinnosta, tai sitten se vaan on haluton. Data varmasti osaa kertoa asiasta tarkemmin kun niiden suhteessaanhan ei seksiä ole nimeksikään, vaimonsa ja itse ovat kuulemma haluttomia. Laita hänelle vaikka YV. :)
 
Mä tais jäin ajattelemaan sitä, että mainitsit erektion riittämättömyydesta. Voisiko seksielämänne olla hiipunut sen takia, että mies kokee häpeää siitä erektion riittämättömyydestä? Jopa niin paljon, että on parempi olla edes yrittämättä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28871894:
Onko mies joskus aiemmin ollut kiinnostuneempi seksistä? Onko kiinnostus siis hiipunut hiljalleen vai onko hän aina ollut enemmän tai vähemmän samanlainen?

Minun mielestäni tämä on olennaista. On olemassa ihmisiä, joita seksi ei juurikaan kiinnosta ja toisaalta sitten ihmisiä, joille se on liiankin keskeistä elämässä.

Jos aikaisemmin hyvin seksuaalisen ihmisen kiinnostus hiipuu olemattomiin, niin jossain on todennäköisesti vikaa. Joko fyysistä tai psyykkistä.

Tämä on oleellista.


Lisäksi erektio-ongelmat aiheuttaa myös haluttomuutta, se on ikäänkuin semmoinen noidankehä, mitä vaikeammin mies kokee oman ongelmansa, sitä todennäköisempää on että hän välttelee seksiä.

Oli kiinnostunut seksistä tai ei, erektiohäiriöt on aina iso asia.

Siinä ei välttämättä toisen osaaottavuus sinänsä muuta ongelmaa helpommaksi.

Kykenemättömyys lapsen saamiseen ja erektiohäiriö ei sinänsä tietenkään ole ihan sama asia, vakavia ongelmia molemmat, mutta tuota kautta voi yrittää vähän miettiä asiaa.

Molemmissa tilanteissa ihminen alkaa epäilemään omaa naiseuttaan / miehuuttaan perinpohjaisesti ja saa päänsä sisällä taistella ettei "napsahda" kun tuntee olevansa voimaton asian kanssa.
 
Mies on 36-vuotias. On ollut aiemmin kiinnostuneempi seksistä, ei koskaan ole tosin ollut "monta kertaa viikossa"-tyyppiä. Mutta kyllä nyt kerran viikossa tai kahdessa olisi musta ihan mukavaa. Ennen olikin näin, ei enää.

Katsoo kyllä pornoa, siksiköhän mä en enää kiinnosta. Tosin katsoi kyllä jo nuorempanakin, ei mitenkään häiritsevästi koskaan vaan silloin tällöin. Yleensä silloin kun mä en ole kotona.
 
[QUOTE="vieras";28871938]Et kerro ollenkaan omasta ulkonäöstäsi. Voihan olla että miehesi pitää sinua yksinkertaisesi liian rumana ja ei siksi kiinnosta, tai sitten se vaan on haluton. Data varmasti osaa kertoa asiasta tarkemmin kun niiden suhteessaanhan ei seksiä ole nimeksikään, vaimonsa ja itse ovat kuulemma haluttomia. Laita hänelle vaikka YV. :)[/QUOTE]

YV:n sijaan tällaisesta kommentista voisi todeta, että HV.
 
Mistä sinä tiedät että katsoo pornoa, ei kukaan parisuhteessa oleva kerro toiselle että hei katsoin muuten tänään pornoa kun olit siellä jossain. Koko homma haiskahtaa ihan jallitukselta.
 
[QUOTE="ap";28871949]Mies on 36-vuotias. On ollut aiemmin kiinnostuneempi seksistä, ei koskaan ole tosin ollut "monta kertaa viikossa"-tyyppiä. Mutta kyllä nyt kerran viikossa tai kahdessa olisi musta ihan mukavaa. Ennen olikin näin, ei enää.

Katsoo kyllä pornoa, siksiköhän mä en enää kiinnosta. Tosin katsoi kyllä jo nuorempanakin, ei mitenkään häiritsevästi koskaan vaan silloin tällöin. Yleensä silloin kun mä en ole kotona.[/QUOTE]

Enpä oikein usko, että porno seksihaluja vähentää. Oma mies katsoo toisinaan pornoa, mutta on innokas myös harrastamaan seksiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isämies;28871954:
YV:n sijaan tällaisesta kommentista voisi todeta, että HV.

Vais niin. Olethan itsekin lukenut niiden päivityksiä ja ovat kertoneet aika avoimesti haluttomuudestaan. Eikö se ole aika oleellinen asia vinkki.
 

Yhteistyössä