Seinät kaatuu ja taivas putoo...

[suru]

Mä en jaksa enää ajatella.Mä en jaksais enää itkeä,en auttaa,en mitään. Mun lapsen isä vaan uppoo syvemmälle ja syvemmälle ongelmiin.Ei se ymmärrä asioita,tärkeysjärjestys on kallellaan,ei se kuule enää.Mä en voi sanoa mitään mikä auttais sitä näkemään asioita selkeesti.Mä en voi enää mitään. Niin kauan mä olen taistellu sen puolesta,vaikka ollaan erottuki ajat sitte.Lapsen takia,et sillä joskus olis kelvollinen isä. Mut en mä pysty,ei kukkaan pysty.Mä en haluis kattoo vierestä ku toinen tuhoo ittensä loppuun. Mut mun on pakko

 

[yhäippä]

Samassa jamassa Sitä luulis että kaikesta pääsee eroon kun erotaan mutta ei. Yritetty on, avioliiton aikana, eron jälkeen, oon kuluttanut itteni ja rahani loppuun yrittämällä auttaa sitä. Ja joka kerta kun jotain järjestyy se onnistuu taas sekoittamaan koko pakan. Ja on ihan pohjalla taas. Meillä ei lapset edes kuulu sen tärkeysjärjestyksen top10... Nyt yritän kerätä voimia, että pääsisin oikeasti irti ja saisin oman elämän kuntoon edes.

Voimia!

 

[Potslojo]

Joskus vain täytyy päästää irti.
Valintana on yrittää pelastaa se yksi, samalla tuhoten monta, tai pelastaa monta ( = itsensä, lapset, jopa sukulaiset) ja antaa sen yhden mennä.

 

[ap]

Ihana kuulla etten ainakaan ole ainoa joka tälläisessä painiskelee. Mulla ei oo ketään kenelle näitä purkaisin,ja joskus asiat tuntuu niiiiin painavilta.Se tästä vaikeinta tekee et se haluaa tavata lastaan aina sillon tällön,mut mihinkään pitävään järjestelelyyn ei pysty. Taas kyseli et koska vois tulla kattoon ja sanoin vaan et sit ku asias on kunnossa-pysyvästi.Tekee hirmu kipeetä olla tässä joku kusipää ja estää lasta näkemästä isäänsä mutta sit taas ku näkevät ni lapselle tullee suru ja ikävä ku seuraavaan tapaamiseen voiki mennä kuukausia.