Heippa, mulle tehtiin suunniteltu sectio marraskuussa ja hyvin olen toipunut. Pelkäsin alatiesynnytystä (tai pikemminkin käynnistystä joka olisi pitänyt tehdä) ihan sairaasti, ja sain ilokseni sitten lopulta section. En siis pelännyt yhtään, mitä nyt normaalin jännityksen puolelle vähän meni, mutta enemmän jännitti kyllä vauvani näkeminen kuin itse leikattavana oleminen. Olen tosin leikkaussalissa töissä, joten ehkä se seikka lievensi pelkoja, faktat kun oli jo tiedossa.
Leikkauspäivänä kävelin osastolta leikkaussaliin ja siihen leikkaustasolle, puudutuksen laitto kävi näppärästi istuen ja muutenkin koko operaatio oli helppo, lapsi ulkona alle viiden minuutin siitä kun viilto oli tehty. Heräämössä meni pari tuntia ja siellä laattasin kerran. Ei sattunut, koska puudutusta oli vielä jäljellä siinä vaiheessa.
Osastolla sitten uudet yrjöt, mutta kummasti sitä haavakipua ei siinä vaiheessa mieti kun ON SAATAVA oksennettua. Eli vähän se kirpaisee, mutta ei haava (tai haavaT, sieltä kun on ommeltu kohtu ja vatsanahka erikseen) mihinkään repeä. Pelkäsin vähän itsekin yskimistä ja aivastamista, mutta kun sikseen tulee, niin pakkohan sitä on antaa mennä. Haavan tukeminen (varovasti painaminen) esim. pienellä pyyhkeellä tai ihan vaan kämmenellä auttaa, mutta kyllä se kieltämättä vähän ilkeältä tuntuu. Jokainen päivä tuo kuitenkin helpotusta tilanteeseen, vaikka sitä ei ehkä siinä tilanteessa uskokaan. Niin, ja mulla oli ihan mahtava huonekaveri, jolla oli vielä mahtavampi huumorintaju, auttoi paranemisessa, mutta juuri molemmat section läpikäyneinä ei kyllä voitu kovasti nauraa, löysä vatsanahka ja vielä isohkona oleva kohtu hytkyi melkolailla.. ja se taas teki kipeää.
Ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä noustaan ylös sängystä (ensin kyljelleen ja siitä varovasti hivuttaudutaan), tekee aika kutaa, mutta kyllä sieltä kätilön avittamana melko kivasti lopulta kömpii. Ja lähtee kävelemäänkin. Kaikki vaan tapahtuu aluksi kuin hidastetussa filmissä. Kohdun painelu ei ole mukavaa, mutta se on välttämätöntä, jotta tiedetään supistuuko kohtu kunnolla, ja näin ennaltaehkäistään myös mahdollinen kohtutulehdus.
Erittäin epämiellyttävää (siis TODELLA) on suolilama ja sen myötä ilmavaivat, mutta ei sille mitään voi. Antavat kyllä sulle osastolla vatsantoimintaa edistävää troppia tai mikstuuraa vaivaan, muista vaan pyytää heti jos tuntuu siltä ettei sitä pierua saa väännettyä ilmoille. Ei kannata olla syömättä, se vaan vie voimat, mutta aloita nauttimalla ainoastaan nestemäistä (esim. mehukeittoa ja mahaystävällistä jogurttia) ja vähitellen varovasti soppaa ja sitten kiinteämpää, vältä leipää.
Kipulääkkeitä tarjotaan ja niitä kannattaa myös ottaa, itse yritin ensin pärjäillä ilman, mutta ei kannata siinä vaiheessa yrittää turhia reippailla, nappi huuleen vaan. Tärkeää ja toipumista nopeuttavaa on liikuskelu käytävillä, aluksi kyllä hammasta purren, mutta siitä vauvan metallisängystä saa kivasti tukea.
Leikkaushaava paranee nopeasti mikäli sitä jaksaa suihkutella ja hoitaa ohjeiden mukaan, tikitkin poistetaan jo kuudentena päivänä (älä huoli, ei se haava senkään jälkeen repeä!). Ympäröivä iho on itselläni vieläkin turta, tiedä sitten miten kauan tätä kestää, mutta eipä se juuri haittaa. Jälkivuotoa on normaalisti vähemmän kuin alateitse synnyttäneillä (kun kohtu on leikkauksen aikana ""putsattu ja kuivattu""), kokonaisuudessaan kesti vain pari-kolme viikkoa, veristä se oli vain muutaman päivän.
No jestas, tulipa sepostus, piti vaan kommentoida parilla lauseella.. Lähinnä haluan rohkaista sinua ap, älä pelkää turhia, jännittää saa ja pitääkin, mutta yletön pelko vie sulta kaiken ilon koko hommasta! Tässä olen kertonut omasta kokemuksestani rehellisesti, koska samanlaista tietoa olisin kaivannut itse ennen sectiotani. Eli kipuja tulee vähän olemaan, mutta kyllä ne lääkityksellä saadaan suht hyvin aisoihin.
Suunniteltu sectio on tosi hallittu kokonaisuus (leikkaussaliaika sisään-ulos on kaikkinensa n.1h), todellakin pääset helpommalla kuin alateitse synnyttämällä (siis nimenomaan synnytysvaiheessa), mutta kivut tulevatkin sitten vasta lapsen synnyttyä. Niistäkin selviät ihan varmasti, ja palkintona saat viereesi sen oman tuhisevan pikku nyytin
Tsemppiä sulle loppuraskauteen ja voimia toipumiseen!