Se on sitten avioeron paikka.

Mun mielstä se on kaikessa naurettavuudessaan surullista, että on ihmisiä jotka ratkovat omia ongelmiaan ryntäämällä suhteesta toiseen

siks varmaan ryntää nimenomaan suhteesta toiseen kun ei ymmärrä mikä meni pieleen. tai sitten ei oo vaan löytäny sitä oikeaa vielä.

Mä ymmärrän sen, ettei kaikki löydä sitä elämänkumppania vielä parikymppisenä, mutta pitääkö jokaisen kokelaan kanssa tosiaan muuttaa yhteen, solmie kihlat ja vielä mahdollisesti jopa lisääntyä?

Eikö olisi itselleen helpompaa tehdä tuo kaikki vain kerran, ehkä kahdesti jos elämä niikseen menee. Meinaan että eikö ero kuitenkin ole AINA kova paikka ja mitä enemmän siihen liittyy sitoutumisia (sormukset, koti, lapset) niin sen hankalammaksi asian vielä näkisin.

 

Mun mielstä se on kaikessa naurettavuudessaan surullista, että on ihmisiä jotka ratkovat omia ongelmiaan ryntäämällä suhteesta toiseen

Mä olen tästä koittanut noin sataan kertaan äidille puhua, mutta ei mene perille. Jos ihminen ei itse ole ehjä, niin miten hän voi kuvitella että saisi ehjän ja toimivan suhteen ylläpidettyä?

Valitettavasti tämä vaan on asia mikä pitää itse josakin vaiheessa vaan ymmärtää ja käsittää, ei siinä paljon se auta että muut siitä toitottavat.

Tämä on niin totta!
Kummallista, miten yleensä kaikki ihmisen ongelmat kulminoituu nimenomaan parisuhteeseen, joko niin, että ei tajua erota, vaikka sokeakin näkee että pitäs tai sitten niin, että ryntää epätoivoisesta ja toimimattomasta suhteesta toiseen eikä tajua yhtään, että itsessäkin voi olla syytä kun aina menee mönkään.

 

mikä mielestäsi aiheuttaa sen, että äitisi suhteet menee pieleen?

Hän ei osaa elää edes itsensä kanssa, saati sitten jonkun muun kanssa.

Hän on valitettavasti käytökseltään usein kuin 16-vuotiaat ja hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia. Hän juonii, käyttää hyväksi eikä muutoinkaan siis osaa elää normaalia elämää.

On häntä lapsena ja nuorena elämä aikalailla paiskonut, jotta kaikki tuo juontanee juurensa pitkälti sieltä, mutta kyllä se lopulta on pitkälti silti omassa päätäntävallassa että mitä sitä elämällään tekee ja mitä jättää tekemättä aikuisiällä.

 

Hän on valitettavasti käytökseltään usein kuin 16-vuotiaat ja hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia. Hän juonii, käyttää hyväksi eikä muutoinkaan siis osaa elää normaalia elämää.

Miten sä olet onnistunu tiedostamaan, että joku sun äidin elämässä on pielessä?
Mä tarkotan sitä, kun ihminen oppii eläessään perhesalaisuuksien, läheisriippuvuuden, narsismin, alkohololimin yms. ilmiuden keskellä pitämään epänormaaleja asioita normaalina ja normaaleja asioita epänormaalina ja aika harvoin sieltä löytää tietä ulos, jos jotain herättävää ei tapahu.

 

Mun mielstä se on kaikessa naurettavuudessaan surullista, että on ihmisiä jotka ratkovat omia ongelmiaan ryntäämällä suhteesta toiseen

Mä olen tästä koittanut noin sataan kertaan äidille puhua, mutta ei mene perille. Jos ihminen ei itse ole ehjä, niin miten hän voi kuvitella että saisi ehjän ja toimivan suhteen ylläpidettyä?

Valitettavasti tämä vaan on asia mikä pitää itse josakin vaiheessa vaan ymmärtää ja käsittää, ei siinä paljon se auta että muut siitä toitottavat.

Tämä on niin totta!
Kummallista, miten yleensä kaikki ihmisen ongelmat kulminoituu nimenomaan parisuhteeseen, joko niin, että ei tajua erota, vaikka sokeakin näkee että pitäs tai sitten niin, että ryntää epätoivoisesta ja toimimattomasta suhteesta toiseen eikä tajua yhtään, että itsessäkin voi olla syytä kun aina menee mönkään.

Mä luulen että mein äiti pitää aina kynsin hampain kiinni sittä suhteestaan kunnes tulee se ihan lopullinen loppu.

Tässä nykyisessä, nyt jo hiipuvassa liitossa on ollut puolin ja toisin alkoholin liikakäyttöä, fyysistä väkivaltaa, pettämistä, henkistä väkivaltaa jne. mutta siltikin on jokin pakkomielle pitää ne ns. kulissit pystyssä. Lisäksi liiton yllpidon motiivina on ollut raha.

Nyt kun koko pakka lakoaa, niin äiti valuu taas pohjalle, jossa sitten räpiköi, kunne sieltä jollakin ihmeen konstilla nousee...ja aloittaa taas kaiken alusta.

 

Mä luulen että mein äiti pitää aina kynsin hampain kiinni sittä suhteestaan kunnes tulee se ihan lopullinen loppu.

Tässä nykyisessä, nyt jo hiipuvassa liitossa on ollut puolin ja toisin alkoholin liikakäyttöä, fyysistä väkivaltaa, pettämistä, henkistä väkivaltaa jne. mutta siltikin on jokin pakkomielle pitää ne ns. kulissit pystyssä. Lisäksi liiton yllpidon motiivina on ollut raha.

Nyt kun koko pakka lakoaa, niin äiti valuu taas pohjalle, jossa sitten räpiköi, kunne sieltä jollakin ihmeen konstilla nousee...ja aloittaa taas kaiken alusta.

Tyypillinen läheisriippuvaine suhde ja yleensä jos läheisriippuvainen jostain syystä joutuu pästämään irti se etsii mitä pikimin uuden vastaavan suhteen, koska se on riippuvainen siitä ihmeellisestä pelistä missä hallitaan alistumalla ja keskitytään olettamaan ja arvaamaan mitä toinen ajattelee, tiedetään mitä toinen tahtoo, mutta itse ollaan ihan hukassa
:|

 

Hän on valitettavasti käytökseltään usein kuin 16-vuotiaat ja hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia. Hän juonii, käyttää hyväksi eikä muutoinkaan siis osaa elää normaalia elämää.

Miten sä olet onnistunu tiedostamaan, että joku sun äidin elämässä on pielessä?
Mä tarkotan sitä, kun ihminen oppii eläessään perhesalaisuuksien, läheisriippuvuuden, narsismin, alkohololimin yms. ilmiuden keskellä pitämään epänormaaleja asioita normaalina ja normaaleja asioita epänormaalina ja aika harvoin sieltä löytää tietä ulos, jos jotain herättävää ei tapahu.

En mä tiedä. Siis ehkä siten, että kun vertasin elämäämme kaveriperheiden elämään niin huomasin sen olevan aikalailla erilaista. Ja jos yhdeksässä perheessä toimitaan keskenään samalla tavalla joka siis poikkeaa siitä meidän elämästämme aika huimasti niin todennäköisyys sille, että me elimme kummallista elämää oli aika suuri.

Ja veikkaan että aikalailla tähän vaikutti myös persoonani. Ollaan siskon kanssa pohdittu jälkikäteen, että jos hän olisi joutunut elämään meillä lapsuutensa ja nuoruutensa (hän muutti isälleen 4v iässä ) niin hän olisi varmaan nykyään narkkina kadulla.

 

Oho! vieläköhän saa uutta seuraa kun on 5 kertaa eronnu..

 

Onko pitkiäkin avioliittoja takana? Meidän äidillä on kans ollu useampi miesystävä, mut naimisiin ei ole mennyt kuin yhdesti.

Ensimmäinen liitto oli varmaan maksimissaan 2 vuotta, toinen taisi olla samanmittainen. Kolmas oli alta sen 2v ja neljäs oli varmaan alle vuoden. Tää neljäs oli muutenkin täysin naurettava (joskin kyllä nuo muutkin sitä ovat tainneet olla) sillä avioliiton auvoiseen satamaan taidettiin tuolloin purjehtia noin 3kk ensitapaamisen jälkeen.

Tämä viimeinen on ollut pisin...taitaa olla jo nimittäin yli 2 vuotta kestänyt. Ei kuitenkaan kolmea.

juurikin se kaava mikä joillakin on, ihastuminen kestää sen pari vuotta ja sitten kun se loppuu lopetetaan suhde. huoh

 

Pakko kysyä: Millaiset suhteet sulla on ollut näihin äidin aviopuolisoihin, oletko jaksanut aina uskoa tulevaan?