Se olin minä, joka sitä lasta retuutti niin, että mummelin piti tulla huomauttamaan...

["plop"]

Ulkopuolisin silmin tilanne varmaan näytti tältä: Elämäänsä kyrpiintynyt 30-v äiti, kolmen lapsen kanssa kaupungilla. 3v ja 1½v kaksoset. Isoin lapsista kulkee nätisti hiljaa, selvästi itkettynein silmin, kumaraan painuneena. Toinen kaksosista äidin sylissä ja toinen maassa kävelemässä. Tätä maassa kävelevää äiti kiskoo kädestä niin, että lapsi kaatuu jatkuvasti eikä pysy äidin vauhdissa. Äiti komentaa kiukkuisesti lasta nousemaan ylös ja kävelemään.

Ainakin yksi mummeli huolestui nin kovin, että tuli huomauttelemaan, ettei lapsia saa retuuttaa kädestä niin, etteivät edes pystyssä pysy.

Minun näkökulmastani tilanne meni näin: Olitiin juuri oltu kenkäostoksilla. Kaikille oli tarkoitus ostaa kevyemmät kesäkengät. Kaksosille kengät löytyikin. Isoimmalle ei kelvannut mikään, mitään ei halunnut sovittaa. Potki vain minua ja myjää, jos jotain yritettiin sovittaa. Lopulta päätin, että antaa olla, tullaan toiste. Maksettuani kaksosten kengät, isoin keksii, että haluaa ne vilkkuvat kengät (joita oli muutamaan kertaan yritetty turhaan sovittaa). Minä ilmoitin, että tullaan toiste, nyt meidän täytyy jo lähteä, koska kaksosilla on kohta päiväuniaika. Tästähän 3v sai kamalan murjotus, huuto, uhma-mikälie-kohtauksen. Lähti kuitenkin kiltisti perässä kävelemään autolle, mutta murjottavana.
Auto oli kymmenen metrin päässä, joten uskoin kaikki saavani sinne kunnialla... Toisen kaksosista otin syliini, koska hänellä on taipumusta juosta karkuun sekä säntäillä varoittamatta ja vieressä meni vilkas autotie.
Tällä jota 'retuutin' on ihastuttava tapa välillä lähteä erisuuntaan kuin muut. Ei kuitenkaan juoksentele varsinaisesti. Hän on myös keksinyt, että aina kun äiti yrittää ottaa kädestä kiinni, kannattaa kaatua lähes suorilta jaloilta -> äiti ei saa otetta. Aina kun hän yritti lähteä erisuuntaan kuin piti, yritin ottaa kädestä kiinni. Yritän opettaa, että kädestä tulee pitää kiinni, jos ei kävele muuten nätisti muiden mukana. Ja joka kerta lapsi vetää maahan pitkin pituuttaan..

Oikeastaan olen itseeni melkoisen tyytyväinen, että en hermojani menettänyt (vaikka kauheasti ei naurattanut), lapset sain lopulta autoon, kukaan ei jäänyt auton alle tai loukannut itseään, mutta vähään aikaan en taas koko jengin kanssa lähde mihinkään. Grrrr....

 

["vieras"]

Aika hyvin, meillä 3v olisi pistänyt aikamoisen konsertin kun ei saanutkaan muuttaa mieltään kenkien sovituksessa. Mä taidan antaa sille aika paljon liikaa periksi.

 

["madame"]

tuttua. meillä jostain syystä tuo alle 3vuotias on keksinyt huutaa sattuu sattuu kun hänet kaapaa syliin vastoin hänen tahtoaan. kiva sitten siinä ihmisten tuijotettavana olla. kun lasta ei oikeasti voi millään tvalla mihinkään sattua.

mä nostan hattua sulle,mä en lähtisi kenkä ostoksille edes kahden kanssa, en ikinä.

 

["vieras"]

:hug: Älä välitä. Se on joskus just tommosta. Kunnon säätöä ja kahinaa.

 

[jill]

okei. Tuotakin varten näemmä pitäisi olla kursseja. Näitä kun näkee niiiiiin paljon, liian usein.

 

["irina"]

Minulle tulee aina tällaisista tilanteista mieleen, että miksi ei tarjota apua? Siis tokikin kuvaamasi mielestäni ihan normaalia lapsiperheen arkea, mutta jos siis joku ohikulkija muka huolestuu, niin helkkariako tulee helttaa heiluttamaan ja lisäämään mamman stressikerrointa.

 

["a.p"]

[QUOTE="vieras";23840056]Aika hyvin, meillä 3v olisi pistänyt aikamoisen konsertin kun ei saanutkaan muuttaa mieltään kenkien sovituksessa. Mä taidan antaa sille aika paljon liikaa periksi.[/QUOTE]

Meilläkin oli 2 vuotiaana melkoisia uhmakohtauksia. Mutta noiden kaksosten myötä minusta on tullut jämptimpi. Meidän elosta ei vain tulisi mitään, jos antaisin yhdelle periksi. Menee liian helposti koko pakka sekaisin, joten helpoimmalla pääsen kun vaadin tiukasti. Vastaväitteisiin ei ole mahdollisuutta, koska en ehdi niitä kuuntelemaan

 

["vieras"]

Mun mielestä sä selvisit hienosti!

Mä olen tsiljoona kertaa retuuttanut kaksosiani, kun laittavat jalat veteläksi kädestä pidettäessä, ja säntäävät karkuun jos ei pidä.

 

[<3]

Älä välitä siitä mummelista
Itselläni kävi tällainen tilanne muutama viikko sitten: Olin 1,5v. tyttäreni kanssa askartelukaupassa ostoksilla. Otin kaupan kärryt (siis rattaat) tytölle, mutta kun kova kiipeilijä hän on, niin kiipesi sieltä pois ja alkoi tehdä tuhojaan pitkin kauppaa, siis repiä tavaraa alas hyllyiltä uteliaisuuttaan. Yhtäkkiä hän pinkaisi juoksuun ulko-ovia kohti (liukuovet) ja ehdin juuri napata hänet syliini ennenkuin ehti ulos. Ulko-oven edessä on vilkkaasti liikennöity autotie. Hän tietysti suuttui siitä ja sai kauhian itkukohtauksen. Tyttäreni itku on ERITTÄIN kovaäänistä ja kirkuvaa ja dramaattiasta ja hän rimpuili sylissäni kovasti. Kävin kuitenkin kassan kautta välittämättä sen kummemmin tytön itkusta, koska tiesin sen olevan vain kiukuttlua. Lattialle en myöskään halunnut häntä päästää pelkonani se, että hän juoksee uudestaan ulos. Eräs mummeli tuli minullekin huutamaan että minun pitää päästää tyttö lattialle ja uhkasi soittaa ties mihin. En tietenkään päästänyt! Ja totesin mummollekin että en päästä koska hän juoksee autotielle. Mummo vaan jatkoi huutoaan ja häipyi oikein vihaisena ja huuteli vielä perään uhkauksia että soittaa kaikenmaailman lääkäreille ja poliiseille sun muille. Myyjiä tämä tilanne lähinnä huvitti.

Joten et todellakaan ole ainoa jolla tuollaista sattuu, eikä tarvitse välittää muiden katseista saatika sanomisista Hienosti hoidit mielestäni tilanteen

 

[vierass]

Saako olla tyhmä, mutta miksi sulla ei ollu noi kaksoset rattaissa?

 

["a.p"]

[QUOTE="madame";23840064]mä nostan hattua sulle,mä en lähtisi kenkä ostoksille edes kahden kanssa, en ikinä.[/QUOTE]

En minäkään lähtis Mutta välillä on pakko. Mies tehnyt ja tulee tekemään pitkää päivää, tukiverkko kaukana, joten pakko välillä lähteä yksin koko jengin kanssa. Tosin palautumiseen meneekin sitten useampi päivä...

 

["a.p"]

Saako olla tyhmä, mutta miksi sulla ei ollu noi kaksoset rattaissa?

Koska kenkäkauppaan ei olisi mahtunut rattaat sisälle. Ja tosiaan sain sen auton ihan lähelle (10m). Meillä ei noissa rattaissa, jotka autoon mahtuvat, sadesuojaa ja kauppaan mennessämme satoi, joten en halunut siksikään jättää rattaita ulos sateeseen. Ja toisaalta, mie koen niiden rattaiden nostelun ja autoon sovittelun hankalampana kuin lasten kanssa muutaman metrin kävelyn.

 

["a.p"]

Älä välitä siitä mummelista

Juu, en
Ensin kieltämäti tuli äristyä autossa niin, että ismpikin ihemmetli, että mitä äiti mutisee. Mutta sitten alkoi naurattaa, kun kuvittelin sen mummelin popliinitakissaan juoksemassa noiden kolmen perässä.

Yleensä en edes huomaa, jos meitä tuijotetaan tai mulkoillaan, lapset vie kyllä kaiken huomion.

 

[meijen pihan mummeli]

.. ja meijen pihan herttanen mummeli totes, että nykyään vanhemmat ei uskalla komentaa lapsiaan -ja sitten teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa ne on sellasia törkeyden huippuja jopa vieraita ihmisiä kohtaan, että kun pyytää niitä menemään tupakoimaan paikkaan jossa tuhkikset on, ettei astmaatikon ikkunasta tuu savut sisään, ne räkii ikkunat ja haistattaa mummolle vitut.

Lapsia on pakko välillä komentaa kovaa ja toisinaan on pakko estää juoksemasta, potkimasta, puremasta jne. Olen joutunut riuhtaisemaan todella voimalla ja todella rajulla liikkeellä lähes kouluikäisen lapsen suojatieltä takas jalkakäytävälle, kun tajusin ettei auto väistä meitä. Lapsi sai mustelman ja itki. Pelkäsin, että käsi menee sijoiltaan. Ja pelkäsin myös tuleeko seurauksia kun asiasta tietämättömät näkee jäljen. No, lapsi kuitenkin sen jälkeen on vähän oppinut katsomaan itse autoja.