K
"kyllästynyt"
Vieras
Täällä siis on noita helkkarin kyttääjiä ja arvostelijoita joka päiväkodissa ja eskarissa. V*ttu soikoon! Oli myös kahden ensimmäisen lapsen kohdalla ja esikoisen kohdalla asuttiin toisella puolella Suomea.
Asutaan päiväkodin lähessä. Se, että minä tulen kotipihasta kävellen hakemaan lasta ei tarkoita sitä, että olen ollut kotona katsomassa telkkaria koko päivä. Olen myös opiskelija. Olen tehnyt kotona gradua sen ajan, kun lapsi on hoidossa. Joskus töiden jälkeen on niin kovaa särkenyt päätä, että olen vienyt auton kotipihaan ja lähtenyt kävellen pkodille (vie max 5min kauemmin), koska on ollut pakko päästä ulos.
Mies on sellaisessa työssä, että voi tehdä kotoa käsin töitä. Eli hänen työpäivänsä on kotona ja hän on töissä, vaikka tekeekin töitä olohuoneessamme tietokoneella.
Myös yötyötä tekevät vanhemmat saattavat nukkua kotona päivällä ja lapsi on hoidossa.
Se että lähden ilman meikkiä vanhat collarit jalassa eskarille hakemaan muksua, ei tarkoita, että en pitäisi itsestäni huolta ja olisin homssuinen ja masentunut alkoholisti.
Olen vain tullut yövuorosta. Kun kello herättää päivällä (nukun viimeiseen minuuttiin asti, mihin voin), niin lähden samantien hakemaan lapsia. Olen niin tokkurassa ja yleensä huono olo yms, joten puen nyt mitä eteisestä sattuu löytyä ja lähden.
Aamuisin kun tulen yövuorosta, niin mies lähtee samalla ovenavauksella ja mä vien lapset hoitoon. Joskus ehdin käydä ennen hoitoon lähtöä suihkussa (säästän aikaa ja pääsen heti nukkumaan, kun lapset ovat hoidossa). Sitten väsyneenä tukka märkänä puen vaan jotkut rytkyt päälle. EVVK siinä vaiheessa.