MTV:n kysely: Moni SDP:ssä ajattelee, että kannatusta pitäisi imuroida etenkin perussuomalaisilta
Lisäsuosiota toivotaan PS:n kannattajista
"SDP on tuoreimmassa
HS:n kannatusmittauksessa suurinta kannatusta nauttiva puolue 21,5 prosentin osuudella.
Miltä poliittiselta suunnalta lisäkannatusta pitäisi piiripäättäjien mielestä hankkia?
Merkittävä osa vastaajista ei osaa valita yhtä puoluetta tai muutoin vastata kysymykseen, mutta toinenkin vaihtoehto saa paljon kannatusta.
37 prosenttia vastaajista ajattelee, että lisäkannatusta tulisi ensisijaisesti hankkia perussuomalaisten kannattajien keskuudesta.
Hyvin harva SDP:n piirivaikuttaja lähtisi ensisijaisesti keräämään kannatusta vihreiden tai vasemmistoliiton äänestäjien joukosta.
– Moni duunari on "haksahtanut" persujen leiriin, kuvitellen heidän ajavan duunareiden asemaa, eräs piirivaikuttaja ajattelee.
– Perussuomalaisiin on vuosien saatossa valunut huomattava määrä duunaritaustaisia ihmisiä. Rasisteja SDP ei kaipaa, mutta perussuomalaisista löytyy paljon muitakin, toteaa toinen."
SDP:n ei tarvitsisi tehdä kuin yksi muutos niin työläisten vuoto persujen äänestäjästä demareiden äänestäjiksi olisi vuolas. Meinaan tiukentaa maahanmuuttolinjauksiin ns. Tanskan demarien maahanmuuttopolitiikka. Tällä pelastettaisiin Suomen duunarien, pienituloisten, työttömien ja köyhällistön edut ja paljon muuta hyvinvointia. Veikkaanpa että 25-30%:n kannatus olisi täysin mahdollinen. Eikä siis mitään rasismia, vaan lopetettaisiin se liiallinen jankkaaminen miten tarvitsemme ulkomaista työvoimaa, ja laitettaisiin tarkat tiukat rajat humanitaariselle maahanmuutolle muista kultturipiireistä. Ukrainalaisten avustamista harva vastustaa, toki siinäkin rajansa. Lisäksi SDP pitäisi tarkemmin kiinni ja enemmän ääntä ainoana persujen kanssa vaatimastaan työvoiman saatavuusharkinnasta, eli kolmansien maiden halpatyövoiman maahantuonnin rajoituksesta. Kokoomus, kepu, RKP ja vihreäthän haluavat haalia halpatyövoimaa rajatta Suomeen, tosin kokoomus joutuu nyt hallituspaikan takia väliaikaisesti rajoittamaan sitä. Odottakaas kun oikeistohallitus saa persujen avustuksella tuhottua Suomen sosiaaliturvan ja työmarkkinat mieleisekseen, sen jälkeen se ottaa kepun ja vihreät kumppanikseen halpatyövoimaa marssittaakseen. Kuitenkin kestävyysvajetta ei paikata maahanmuutolla, sillä maahanmuuttajien työttömyys on lähes kolminkertainen kantasuomalaisiin verrattuna, eli huoltosuhde vain huononee näin. Sekin on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu että saatavuusharkinnan poisto laskee myös kantaväestön palkkoja noin 20% pidemmällä aikavälillä, ja jo nyt Suomen palkat ja ostovoima ovat muista Pohjoismaista hyvin paljon jäljessä.