SDP:n sisäpiiriläiset pelkäävät hallitusvastuun mukanaan tuomaa kannatuksen romahdusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Iltapaska taas tekemässä kokoomuksen vaalityötä nakertamalla kuvaa Sdp:stä​

Oikeisto-omisteinen kaupallinen valtamedia osallistuu vaalityöhön ruiskukkaisten rivistä. 7 prosenttiyksikön railo aiheuttaa paniikkia porvarileirissä.
 

Mitä Sdp:ssä pelätään?​

Sdp:n eri kuppikunnat valmistautuvat henkisesti pahimpaan, vaikka puolue on ylivoimaisessa gallupjohdossa. Myös brittipääministeri Keir Starmerin kohtalo vilahtelee puheissa.

Onko vain niin, että Sdp:ssä aina sattuu ja tapahtuu?

– Pääasiassa sattuu, lohkaisee puolueen ydinvaikuttaja.


– Mutta en voi hyväksyä sitä, että Antti Lindtmanista tulee pääministeri. Hän vie puoluetta pidemmällä aikavälillä aivan väärään suuntaan. Tämän kansanliikkeen henkeen ei kuulu se, että kriittiset äänet putsataan tai painostetaan ulos, lähde sanoo.


Hän viittaa muun muassa puolueen kahden varapuheenjohtajan Matias Mäkysen ja Nasima Razmyarin ”sikamaiseen kohteluun”.


HUNAJATA HUNAJATA 🐻🍯 😁😆😆
 

Iltapaska taas tekemässä kokoomuksen vaalityötä nakertamalla kuvaa Sdp:stä​

Oikeisto-omisteinen kaupallinen valtamedia osallistuu vaalityöhön ruiskukkaisten rivistä. 7 prosenttiyksikön railo aiheuttaa paniikkia porvarileirissä.
Timo Haapala kommenttiosion "keskustelijoiden" kanssa paiskii töitä hiki kaljussa saadakseen kokoomuksen taas kärkeen. Se on sitä "puolueetonta" journalismia.
 
Sdp:llehän kävi viimeksikin hallitusvastuussa ihan niinkuin kokkareille ja persuille: kannatus romahti ja sivistyneistö pakeni puolueesta. Eiku..
Marinin johtaman Sdp:n kannatus nousi 2023 eduskintavaaleissa, jota on tapahtunut aiemmin päähallituspuolueen kohdalla vain muutaman kerran, toki silloinkin Sdp:n kohdalla. Marinin hallitus oli muutenkin mittaushistorian suosituin hallitus. Omistamansa kaupallisen median propagandakoneiston ja suurpääoman tuella kokoomus ja persut onnistuivat kuitenkin uunottamaan hyödyllisten idioottien avulla marginaalisen 0,9 ja 0,2 prosenttiyksikön eron vaaleissa ja loppu on paskomisen historiaa.
 

Yhteistyössä