Taidan pysyä nikittä
Mä en tiedä kehen mä kiukkuni puran, joten teen sen tänne!
Mä alan olemaan niin täynnä miehen exää. Tai ei mulla ole häntä kohtaan mitään, mutta hänen tapaansa "huoltaa" heidän yhteistä lastaan.
Kouluikäinen lapsi kulkee niin polvista kuin pyllystä revenneessä toppahaalrissa, ei ole varaa ostaa uutta. Lapsella vain yhdet talvisaappaat, jos ne ovat märät, niin voi sentään, täytyy vain pärjätä kun ei ole muita. Monesti vaatteet ovat jostain rikki tai sitten esim. sukkahousun sukkaosat aivan pinttyneen likaiset.
Siis on se kumma jos ei ole varaa pitää huolta että lapsi kulkee ehjissä, puhtaissa ja ennen kaikkea lämpöisissä vaatteissa. Ne ainokaisetkin kengät ovat näköjään jonkun vanhat. Paljon kirppareilta löytyy todella hyväkuntoisia vaatteita ja myös alesta. En itse muista millon olisin omille lapsilleni kaupasta mitään ostettu, paljon olen kirppareilta tehnyt löytyjä tai joltain saanut. Mutta siis kyllä lapsilla on aina ehjää ja lämmintä päällään, vaikka meilläkään ylimääräistä rahaa ei ole.
Mä en yksinkertaisesti voi sivusta katsoa, vaan olen nyt ostanut toppapuvun ja talvisaappaat. Kaikki ns. sisävaatteet ollaan "omat" ostettu meille, mutta ajattelin että ulkovaatteet kulkisivat "päällä" niillä kun pelkästään meillä on niin vähän käyttöä. Mutta ottaa päähän, että sinne suuntaan joka kuukausi maksetaan elatusmaksua, mutta jatkuvalla syötöllä on risoja vaatteita. Siellä valitellaan että remontti syö rahaa, eikai sitä lasten kustannuksella tehdä?!?!? Puuh...