A
ap
Vieras
http://www.hs.fi/juttusarja/aalto/artikkeli/Vastuullinen+kuluttaja+ei+yrit%C3%A4+ostaa+onnea/1135256887894/?cmp=tm_etu_kolumni
Vastuullinen kuluttaja ei yritä ostaa onnea
Kun kevät tulee, kaikkea on liikaa paitsi aikaa.
Alan joka vuosi kuvitella, että elämää olisi mahdollista yksinkertaistaa. Että voisi luopua turhasta.
Mietin suuria, päädyn siivoamaan vaatekaappini.
Ihan totta, kuinka monta mustaa t-paitaa nainen muka tarvitsee? Entä punaisia korkokenkiä?
Heitän pois parit rikkinäiset sukkahousut, pakkaan hurskaasti kierrätykseen kassillisen jotenkin vääriä mutta kelvollisia vaatteita.
Säilön kassia kuukauden eteisessä, sitten palautan sen sisällön takaisin kaappiin vaivihkaa. Ostan kaupasta taas uuden t-paidan, vaikka oikeasti haluaisin uudet kengät.
Mutta oma kehno suoriutumineni ei muuta itse asiaa. Meillä on ihan liikaa tavaraa - ja liian vähän sellaista tavaraa, joka kestäisi.
Olen iloinen siitä, että ekologisuudesta on tullut muotia. Voin kohtuullisen vähällä vaivalla valita uuden t-paidan, joka on materiaaliltaan ympäristöä säästävä, lähellä ommeltu, järkevästi pakattu ja silti kaunis.
Vaikka ympäristöystävällinen muotivaate on jo käsitteenä mahdottomuus, yritys luoda sellaisia kertoo kuitenkin siitäkin, että vastuullisuudesta on tullut valtavirtaa.
Silti mietin, että onkohan trendiä rakentaessa unohdettu keskittyä olennaiseen. Eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja kuluttaa kyllä on, mutta kukaan ei ehdi kyseenalaistaa sitä miten paljon yleensä kulutamme.
Yhä useampi osaa kysyä missä, kuka ja mistä tuotteen on tehnyt, vaikka vastaukset olisivatkin monimutkaisia ymmärtää. Miksi sen sijaan unohtuu.
Olemme ehkä oppineet miettimään edes vähän mitä ostamme, muttemme sitä onko jatkuva ostaminen koko ajan ehdottoman tarpeellista.
Käsi ylös kaikki, joiden kotona tuntuu olevan liikaa säilytystilaa?
Miksi me hamstraamme tulotasosta riippumatta jatkuvasti tavaraa pula-ajan tai muun pahan päivän varalle?
Osan tavaravuoresta tosin selittää sekin, että kulutusta kestävää tavaraa on vaikea saada rahallakaan. Kaikki tehdään kehnosti kertakäyttöön.
Silti, pääsyyllisiä olemme me kuluttajat itse.
Miksi ostamme niin innokkaasti mielikuvia miettimättä todellista tarvetta?
Ja jos tarve onkin, onko se välttämättä tarve uudelle ja kokonaan itse omistetulle tavaralle? Olisiko mahdollista vaihtaa, jakaa, kierrättää, lainata, saada lahjaksi, antaa itse edelleen toiselle tarvitsevalle?
Tämä planeetta ei kestä meitä enää. Emme me tarvitse kiihkeämpää talouskasvua.
Me tarvitsemme vähän kohtuutta, huolellisempaa harkintaa. Valoa, rauhaa.
Vastuullinen kuluttaja ei yritä ostaa onnea
Kun kevät tulee, kaikkea on liikaa paitsi aikaa.
Alan joka vuosi kuvitella, että elämää olisi mahdollista yksinkertaistaa. Että voisi luopua turhasta.
Mietin suuria, päädyn siivoamaan vaatekaappini.
Ihan totta, kuinka monta mustaa t-paitaa nainen muka tarvitsee? Entä punaisia korkokenkiä?
Heitän pois parit rikkinäiset sukkahousut, pakkaan hurskaasti kierrätykseen kassillisen jotenkin vääriä mutta kelvollisia vaatteita.
Säilön kassia kuukauden eteisessä, sitten palautan sen sisällön takaisin kaappiin vaivihkaa. Ostan kaupasta taas uuden t-paidan, vaikka oikeasti haluaisin uudet kengät.
Mutta oma kehno suoriutumineni ei muuta itse asiaa. Meillä on ihan liikaa tavaraa - ja liian vähän sellaista tavaraa, joka kestäisi.
Olen iloinen siitä, että ekologisuudesta on tullut muotia. Voin kohtuullisen vähällä vaivalla valita uuden t-paidan, joka on materiaaliltaan ympäristöä säästävä, lähellä ommeltu, järkevästi pakattu ja silti kaunis.
Vaikka ympäristöystävällinen muotivaate on jo käsitteenä mahdottomuus, yritys luoda sellaisia kertoo kuitenkin siitäkin, että vastuullisuudesta on tullut valtavirtaa.
Silti mietin, että onkohan trendiä rakentaessa unohdettu keskittyä olennaiseen. Eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja kuluttaa kyllä on, mutta kukaan ei ehdi kyseenalaistaa sitä miten paljon yleensä kulutamme.
Yhä useampi osaa kysyä missä, kuka ja mistä tuotteen on tehnyt, vaikka vastaukset olisivatkin monimutkaisia ymmärtää. Miksi sen sijaan unohtuu.
Olemme ehkä oppineet miettimään edes vähän mitä ostamme, muttemme sitä onko jatkuva ostaminen koko ajan ehdottoman tarpeellista.
Käsi ylös kaikki, joiden kotona tuntuu olevan liikaa säilytystilaa?
Miksi me hamstraamme tulotasosta riippumatta jatkuvasti tavaraa pula-ajan tai muun pahan päivän varalle?
Osan tavaravuoresta tosin selittää sekin, että kulutusta kestävää tavaraa on vaikea saada rahallakaan. Kaikki tehdään kehnosti kertakäyttöön.
Silti, pääsyyllisiä olemme me kuluttajat itse.
Miksi ostamme niin innokkaasti mielikuvia miettimättä todellista tarvetta?
Ja jos tarve onkin, onko se välttämättä tarve uudelle ja kokonaan itse omistetulle tavaralle? Olisiko mahdollista vaihtaa, jakaa, kierrättää, lainata, saada lahjaksi, antaa itse edelleen toiselle tarvitsevalle?
Tämä planeetta ei kestä meitä enää. Emme me tarvitse kiihkeämpää talouskasvua.
Me tarvitsemme vähän kohtuutta, huolellisempaa harkintaa. Valoa, rauhaa.
