Sattuuko synnytys?

Supistukset sattuu todella paljon, mutta niiden välissä on tauko, joten saa hetken hengähtää. Ihan lopussa supistukset tulee tosi tiheesti, ja silloin sattuu eniten. Ponnistusvaiheessa kipu helpottaa, mutta syntymä kyllä sattuu, voi tulla pieniä repeämiäkin. Synntyksen aikana on mahdollista saada monenlaista kivunlievitystä, ja jälkikipuihin saa myös lääkettä. Synnytyskipu on sinänsä hyvää kipua, jokainen supistus on kuin aalto, joka tuo vauvaa lähemmäs, ja kivut palkitaan kun saa vauvan syliin

 

kovasti...

 

[QUOTE="vieras";23216444]Ei se synnytys satu. Mut se sattuu kun kaivat lompakkoo vuosi toisensa jälkeen kun pitää olla sopivan kokoset sukset ja luistimet,suosittelen aborttia.[/QUOTE]

 

[QUOTE="vieras";23216789]tätyypä katroida.[/QUOTE]

Repesin!

 

sattuu ihan järkyttävästi ja siltikin synnyttäminen on ihanaa

 

mä synnytän kahen viikon pääst kaks vaavii ai hitto ku synnyttäminen sattuu

 

tehäänkö lapsii seksimäl

 

Oon raskaana ja 2 viikon kuluttua synnytys eka lapsi joten pelottaa!
Sattuuko se muutes?

 

ihan riittävästi mutta ei mun kohdalla ainakaan niin paljon etten sitä uudelleen kokisi vaikka ilman lääkkeitä meni.mutta siis kuukautiskipu x 20 ehkä..

 

Kannattaa tehdä abortti ja samalla vaikka kohdun poisto sitten siihen =)

 

En ole aborttia tehnyt, mutta ymmärtääkseni sen avautumispoltot on samaa luokkaa kuin synnytyspoltot.

 

Mä en kohtua poista!vaikka sattuis!enkä arbottia!

 

Sattuu niin helkkaristi, niin ettei sitä voisi koskaan kuvitella! Etenkin kun ei saa kivunlievitystä kuten minä. Ja sen unohtaa heti kun vauva on sylissä, se on niin ihanaa.

Sinulle ehkä suosittelisin aborttia sattumiseen liittymättömistä syistä, ehdit sitten vanhempana ja eri tilanteessa alkaa äidiksi.

 

Voi herrajumala te jotkut vaa mietitte että sattuuko pikkuse ja siinä on sentää lapsesta kyse eikä vaa ittestäs,ei kannata hankkii itteää raskaaks jos ei uskalla synnyttää piene kivu takii!..

 

Ei sitten tippaakaan. Luomuna olen muksuni synnyttänyt, eikä tuntunut missään. Siis MISTÄ nää muijat täällä oikein puhuu???

 

[QUOTE="vieras";23216422]Oon vahingossa raskaana, mietin aborttia, mut jos synnytys ei satu niin haluan lapsen.[/QUOTE]

luonto on hoitanut sen niin että kun olet synnyttänyt et muista enää sitä kipua.

 

Sattuu. Sattuu kuule niin helkkaristi, että mun esikoisella ja kuopuksella on sen takia 10-vuotta ikäeroa. Ja siinä tajuttomuuden rajamailla kuopusta synnyttäessäni rukoilin miestäni viemään mut kotiin, ajattelin nimittäin, että sairaalasta lähtemällä loppuisivat kivutkin. No, pahempaa oli vielä luvassa, lopuksi jouduin punnaamaan sisukaluistani vesimelonin, vaikka yritin huutaa, etten halua. Se vasta sattuikin.

 

Kyllä synnytys sattuu, mutta abortti ehkä vielä enemmän. Henkisesti. En ole kokenut aborttia mut synnytyksen tulos on ja on ollut aivan tasan "vaivan" arvoinen

 

Hulvaton ketju!!

 

[QUOTE="vieras";23216422]Oon vahingossa raskaana, mietin aborttia, mut jos synnytys ei satu niin haluan lapsen.[/QUOTE]

Vahinkoraskaustilanteessa sulla lienee muitakin perusteita lapsen pitämiselle, kuin että synnytys ei satu? Esim. että haluat kasvattaa jälkeläistä.

Synnytys sattuu, mitä sitä kieltämään, mutta se on vasta alkusoittoa verrattuna siihen, mitä sinulla on edessä lapsen kanssa. Tarkotan, vaikka oma lapsi on aina rakkainta maailmassa, ei se muutamasta tunnista vuorokauteen kestävä synnytys kipuineen lopulta ole "mitään" verrattuna siihen lapsen kasvattamiseen ja lapsesta huolehtimiseen vähintään seuraavat 18 vuotta, mutta usein koko loppuelämän, sillä kukapa sitä omasta lapsestaan lakkaisi huolehtimasta, vaikka tämä olisi aikuinenkin.

Synnytyskivun pelkääminen on aika erikoinen syy abortille, mutta jokainen päättää itse kehostaan. Mä en vähättele synnytyspelkoa, vaan toivon, että jokainen synnytyspelkoinen saisi apua ja tukea pelkoonsa, tai sitten sektion, mutta tehdä abortti synnytyskivun vuoksi...? Eri asia, jos ei muutenkaan kiinnosta jälkikasvun kasvattaminen, silloin lapselle lienee parempi ollakin syntymättä.

 

Kyllä muhun ainakin sattu ja itketti ne kivut. Tosin itkin ja hymyilin, kun sain tyttäreni rinnalle. Juttelin tyttärelle ja kätilöt jotain vielä huseeras siinä. Poistuivat hetkeks jonnekkin ja tuli ihan hiljasta. Mieheni kanssa vaan tuijotettiin tytärtä ja toisiamme. Mä itkin ja suukottelin tytärtä. Toi hetki, on mun mielestäni yks kauneimmista hetkkistä mun elämässä :heart:. En koskaan unohda sitä, enkä sitä tunnetta, kun sain tyttäreni syliin, oli niin ihmeellisen ihana olotila .

 

Sattuuhan se, mutta se on jotenkin niin outo olotila. Ainakin mä olin ihan omissa maailmoissani niiden kipujen kanssa, etten oikeastaan loppuviimein enään piitannut kivusta, vaan ajattelin vain lapsen ulos saamista, sattu minkä sattu. Ja se kipu unohtui seuraavaan aamuun mennessä..

Ehdottomasti olen valmis synnyttämään uudestaankin, toisaalta se on aika ainutlaatuinen kokemus

 

Ei todellakaan. Kutittaa pikkasen pimppikarvoja vaan.

 

Kyllähän se sattuu... Mutta jos osaa rentoutua niin kyllä se siitä! Se on sen arvoista, mutta mieti kuitenki sitä aborttia... Et sinä siihen kuole jos synnytät!!!

 

Kyllähän se sattuu... Itse tulin vahingossa raskaaksi 17 vuotiaana, mutta päätin kivusta huolimatta synnyttää lapsen, enkä ole sitä katunut.