Mullakin on ollut nyt yli viikon ajan kipua vasemmalla ohimolla. Aluksi se oli aika mitätöntä, ihan satunnaista vihlontaa, mutta nyt viime päivinä se on tuntunut voimistuneen, ei tosin vieläkään millekään sietämättömälle tasolle - pystyn esimerkiksi syömään, liikkumaan ja olemaan muutenkin suhteellisen normaalisti, mitä nyt keskittyminen on tältä jomotukselta vaikeaa.
Sormella painaessa löytyy todella kipeä kohta korvan läheltä, sekä ihan pinnassa sykkivä verisuoni. Kipua tuntuu myös satunnaisesti korvassa, hampaissa, oikealla ohimolla ja takaraivolla. Olen myös ehkä ollut viime päivinä tavallista väsyneempi.
Kaipa tässä pitää piakkoin lääkäriin mennä. Olen epäillyt syyksi lihasjännitystä ja stressiä, mutta vähitellen on alkanut pelottaa, että kyseessä olisi tyyliin joku aivokasvain. Googlettamallakaan ei löydy oikein minkäänlaisia vastauksia. Tämä nyt oli yksi harvoista paikoista, josta löytyi edes vähän omia oireitani vastaavia kokemuksia, ja siksi ajattelin kirjoittaa, vaikka tuskin täältä mitään apua saakaan. Mutta kyllä osaa olla kumma kipu, ikinä ennen ei ole tällaista ollut.