Sanokaas nyt olenko liian nipo (työasiaa)?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Soluttautuja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Soluttautuja

Aktiivinen jäsen
19.01.2007
8 058
1
36
Minulla on säännöllinen työaika ma-pe klo 8-16, ei liukumia. Samoin on yhdellä toisella työntekijälle (olkoon tässä jutussa pelkkä XX). Lopuilla työntekijöillä on kokonaistyöaika. Minun tehtäviin kuluu mm. postin vieminen ja tästä on nyt tullut ongelma. Minun nimittäin pitäsi lähteä viemään posti asiakseni klo 15, ettei tämän XX:n tarvitse olla klo 16 asti töissä. Postiin on matkaa n. ½km ja postia oli eilenkin kolme täyttä muovisäkillistä. Ei ole väliä onko 30 astetta pakkasta, sataako vettä tai räntää, minun pitäisi vaan asiakseni lähteä kävelemään tuonne postiin. Minusta asia olisi paljon fiksumpi hoitaa niin, että lähtisin töistä klo 15.45 ja veisin postit autolla kotimatkalla. Minusta tää nykyinen käytäntö tuntuu niin meikäläisen kyykyttämiseltä |O |O
 
En tiedä, jos muutenkin on huono ilmapiiri voi tuntua kyykyttämiseltä. Mutta jopa vain alkaa tehdä mieli töihin taas entistä enemmän kun lukee tällaista. Että oikein yksin kävellen saisi mennä postiin. Ei kukaan juttelisi mitään vieressä johon pitäisi vastata eikä kieltäytyisi kävelemästä ja käskisi kantaa muiden kantamusten lisäksi.

Voi kun pääsisi töihin.
 
Siis hetkinen, mitä mä nyt en tajunnut?

Sinulla ja tällä XX:llä on säännöllinen työaika klo 8-16. Silti sinun täytyy raahata postisäkit kävellen, että XX:n ei tarvitsisi olla neljään asti töissä?!

Eikös tuossa kuviossa ole nyt iso reikä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Seipääntyöntäjä:

Just näin se menee :/ XX tulee aina jo seittämältä aamulla töihin ja lähtee sitten kolmelta. Tai on illalla töissä, kun lapsensa on harratamassa. Mutta mitään liukumaa hänenkään työajassa ei ole, on vaan ihan omin päin ottanut tälläisen käytännön |O Tai jos tuleekin kahdeksaksi töihin niin lähtee aina ennen neljää, ja minun on sitten pakko olla neljään asti. Jos en raahaa posteja silloin kolmelta, niin sitten joudun viemään ne neljän jälkeen |O |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:

Saanko kysyä että mitä teette työksenne? Entä mikä on esimiehen kanta asiaan?
 
Toimistotöitä. Minulla asiakaspalvelu, puhelinvaihde, laskutuksia yms yleistä toimistohommaa, XX tekee kirjanpitoa ja muuta talosuhallintoa. Pomo on munaton nysväke ja sanoo kyllä ettei XX:n toiminta ole oikein, mutta käskee meidän selvittää asian keskenään
:headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Inkivääri:
Esimiehen kanssa minä juttelisin, ainakin siltä pohjalta että hän "virallistaisi" tuon postin vienti 15.45 -käytännön. Silloin et joudu kantelemaan työkaveristakaan.

Pomo tietää XX:n tavat, mutta ei juurikaan ota kantaa. Tai siis on pariinkin otteeseen maininnut hänelle, että työaika on tosiaan tuo 8-16 ja vain poikkeustapauksissa siitä voi joustaa. Mutta minkäs teet kun XX ei välitä siitä pätkääkään :o
 
Mä sanoisin sille XX:lle, että eikös olisi sulla nyt vuoro viedä posteja postiin tai jos tämä ei kävis, niin sanoisin että mä en ala tekemään turhaa mutkaa, kun lähden 15 min vaille 4 ja vien kotimatkalla ne postit. Ja muistuttaisin työajasta!

tuohan on tosi ärsyttävää sun kannalta, palais mulla hihat välittömästi :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Inkivääri:
Esimiehen kanssa minä juttelisin, ainakin siltä pohjalta että hän "virallistaisi" tuon postin vienti 15.45 -käytännön. Silloin et joudu kantelemaan työkaveristakaan.

Inkivääri puhuu asiaa. Taitaisi olla kaikkien etu, myös firman. Tokihan sinulta kuluu enemmän aikaakin raahata niitä postisäkkejä kävellen kolmen maissa, kuin viedä ne autolla lähtiessäsi.
 
Kyllä varmasti on tulijoita tuohonkin työhön, jos työkaverillasi on niin hyvin asiat, että ei kiinnosta tehdä töitä samoilla säännöillä kuin muut. Sanot jämäkästi vain, että haluat samat säännöt kaikille, tai lähdet itsekin kävelemään silloin kun haluat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Seipääntyöntäjä:
Alkuperäinen kirjoittaja Inkivääri:
Esimiehen kanssa minä juttelisin, ainakin siltä pohjalta että hän "virallistaisi" tuon postin vienti 15.45 -käytännön. Silloin et joudu kantelemaan työkaveristakaan.

Inkivääri puhuu asiaa. Taitaisi olla kaikkien etu, myös firman. Tokihan sinulta kuluu enemmän aikaakin raahata niitä postisäkkejä kävellen kolmen maissa, kuin viedä ne autolla lähtiessäsi.

Ja tässä oli se hyvä puoli, ettei nössöpomosi tarvitsisi suoraan asettua tätä sooloilijaa vastaan. Vaikka mikä pomo se sellainen on joka ei kohtele alaisiaan tasapuolisesti ja puolusta niitä?
 
Valitettavasti tuostakaan ei ole mitään hyötyä, koska XX lähtee ennen neljää jokatapauksessa. Kun oli muutaman päivän poissa lapsen sairauden takia, niin XX oli vaan lähtenyt ja jättänyt loppupäivän toisten työntekijöiden vastuulle. Mulla taas ei ole pokkaa tehdä niin, koska heillä ei ole mitään velvollisuutta olla klo 16 asti. Eli jos me molemmat lähdettäs ennen neljää ja laittaisin ovet lukkoon, niin todennäköisesti se olisin minä, joka saisi huomautuksen
:(
 
Uskomaton tyyppi. Mitä ne muut työntekijät sanoo asiasta?
 
Ei sinulle ole mitään perusteita antaa huomautusta, koska sinä olet suorittamassa sinulle osoitettua työtehtävää työpaikan ulkopuolella.
 
Osa ei ota mitään kantaa, koska heidän työhön tuo ei vaikuta, osa ei hyväksy, mutta eivät silti ota kantaa :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Piparjuuri:

Mutta minulla on annettu mahdollisuus suorittaa se tehtävä työaikana.. klo 15. Oli siinä sitten mitään järkeä tai ei |O Sanomattakin lienee selvää, että uutta työpaikkaa etsin, mutta kun mihinkään ei pääse edes haastatteluun :( Välillä olen jo suunnitellut hakevana saikkua työperäisen masennuksen takia :kieh:
 
Justiinsa näin. Eli käyt nyt vaan ottamassa munattomalta pomoltasi hyväksynnän sille, että jatkossa lähdet n. klo 15.45 ja viet postit mennessäsi, ja se lasketaan sinulle työajaksi. Loppuhan on sitten sen munattoman ja XX:n välinen asia.

Lisäys: ja perutele se pomollesi sillä, että tuolla järjestelyllä a: säästätte sinun tehokasta työaikaasi ja b: saatte samalla mahdollisuuden saada XX ruotuun. Kai siihen boollssittomaan nyt järkipuhe sentään uppoaa? Mutta perustella se täytyy, ei se muuten mene läpi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Alkuperäinen kirjoittaja Inkivääri:
Uskomaton tyyppi. Mitä ne muut työntekijät sanoo asiasta?

Osa ei ota mitään kantaa, koska heidän työhön tuo ei vaikuta, osa ei hyväksy, mutta eivät silti ota kantaa :headwall:

Oletko kysynyt pomolta, saatko sinäkin alkaa sooloilemaan? =) Tai sanot sille työkaverille, että "sinua kun ei noi määrätyt työajat näytä liikuttavan, niin minäkin alan nyt sooloilemaan, että nähdään viikon päästä, moikka!" =)
Varmaan kauheaa olla tuollaisen työkaverin ja pomon kanssa töissä. Säännöistä pitää pitää kiinni, koska muuten seuraa epätasa-arvoa töissä.

Tai sit alat vaan tehdä niin, että "et saa postia valmiiksi" ennen kuin juuri ennen tämän työkaverin suunniteltua kotiinlähtöä, ja alat sitten niitä viemään kun se vetää takkia päälleen. Kerro etukäteen että sinulla on jatkossa sovittua menoa, vaikka lasten haku heti 16 jälkeen, että ylitöinä ET postia vie, joten jos kaveri ei jää pitämään putiikkia auki, jää postit viemättä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Alkuperäinen kirjoittaja Piparjuuri:
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Valitettavasti tuostakaan ei ole mitään hyötyä, koska XX lähtee ennen neljää jokatapauksessa. Kun oli muutaman päivän poissa lapsen sairauden takia, niin XX oli vaan lähtenyt ja jättänyt loppupäivän toisten työntekijöiden vastuulle. Mulla taas ei ole pokkaa tehdä niin, koska heillä ei ole mitään velvollisuutta olla klo 16 asti. Eli jos me molemmat lähdettäs ennen neljää ja laittaisin ovet lukkoon, niin todennäköisesti se olisin minä, joka saisi huomautuksen
:(

Ei sinulle ole mitään perusteita antaa huomautusta, koska sinä olet suorittamassa sinulle osoitettua työtehtävää työpaikan ulkopuolella.

Mutta minulla on annettu mahdollisuus suorittaa se tehtävä työaikana.. klo 15. Oli siinä sitten mitään järkeä tai ei |O Sanomattakin lienee selvää, että uutta työpaikkaa etsin, mutta kun mihinkään ei pääse edes haastatteluun :( Välillä olen jo suunnitellut hakevana saikkua työperäisen masennuksen takia :kieh:

Hae ihmeessä. Missäpäin suomea olet asut ja olet töissä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Soluttautuja:
Alkuperäinen kirjoittaja Inkivääri:
Esimiehen kanssa minä juttelisin, ainakin siltä pohjalta että hän "virallistaisi" tuon postin vienti 15.45 -käytännön. Silloin et joudu kantelemaan työkaveristakaan.

Pomo tietää XX:n tavat, mutta ei juurikaan ota kantaa. Tai siis on pariinkin otteeseen maininnut hänelle, että työaika on tosiaan tuo 8-16 ja vain poikkeustapauksissa siitä voi joustaa. Mutta minkäs teet kun XX ei välitä siitä pätkääkään :o

Laita kova kovaa vastaan. Älä jousta asiasta vaan tee kuten haluat. Ellei sitten pomo käske muuta, mitä en kyllä usko.
 
Jos sanon pomolle, että lähden klo 15.45, niin hän sanoo, että asian on ok, kunhan vaan sovin XX:n kanssa |O Mutta kun se sopiminen ei onnistu, hän lähtee joka tapauksessa aiemmin ja silloin se jää minun vastuulle nakittaa joku muu jäämään tai laittaa ovet lukkoon :/ Mutta ehkä mie sitten alan laittaa ne ovat lukkoon :kieh:
 
Yhteistyössä