Toggle sidebar

Sanokaa mulle, että mulla on vielä mahdollisuuksia ja et kyl ne unelmat toteutuvat!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
:'(

On niin epätoivoinen, pettynyt ja mitätön olo. Ikää mulla 21 vuotta, ja tänäkin vuonna jäi opiskelupaikka saamatta. Töitä onneksi on - tosin nekin ihan paskahommia, ja töihinmeno v*tuttaa joka ikinen aamu, mutta yritän olla valittamatta ja olla pikemminkin kiitollinen, että jostain tulee rahaa.

Kuitenkin on helkkarin paha olla, kun unelmat eivät ota toteutuakseen,
eli kun opiskelupaikka jäi tänäkin vuonna saamatta ja haluamaani ammattiin lukeminen siirtyy taas. Muut ikäiseni viettävät opiskelijaelämää ja ahkeroivat kirjojen parissa, ja mitä mä olen saavuttanut: en mitään.

Tuntuu niin pahalta ja turhalta. En todellakaan aio luovuttaa, vaan ens vuonna on taas edessä se helkkarin pyrkiminen. Välillä tulee vain näitä kohtauksia, jolloin itkusta ei tule loppua ja tuntuu, että se elämä on ihan just ohi eikä musta ollutkaan mihinkään.
 
hyvä jos pystyisit rakentamaan elämääsi muunkin kuin opiskelun/ työn varaan. elämässä kun voi olla paljon muitakin elementtejä: ystävät, harrastukset, vapaaehtoistyö, metkustelu tai vaikkapa jokin työ ulkomailla. kannattaisiko vielä miettiä muitakin opiskeluvaihtoehtoja, jos olet jo monta kertaa pyrkinyt samaan paikkaan opiskelemaan. ei mitenkään pahalla.. voimia ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! :)
 
Pyrin opettajakoulutukseen yliopistoon.

Lisäksi mä haaveilen lapsesta, mutta järkisyistä emme ole mieheni kanssa jättäneet ehkäisyä pois. Ensin on saatava se opiskelupaikka ja niin edelleen, mutta tuntuu lähinnä, että kaikki unelmani vain pyristelevät poispäin luotani! Itsehän minä näitä "ehtoja" asettelen, mutta syynsä siis niillekin.
 
laske rimaa ja hae toisella alalle. Turha tuollaista on monta vuotta jatkaa. En mäkään päässyt haluamaani kouluun aikanaan, mutta peruutuspaikan sain toiselta alalta ja töihin pääsin heti valmistumisen jälkeen. Kaikkea ei voi saada.
 
Hei, mä olen sua paljon vanhempi. En päässyt minäkään hakemaani paikkaan, mutta olen tässä jo ehtinyt illan aikana löytää opinahjon ulkomailta, jonne aion hakea. Sinne ei ole samanlaisia pääsykokeita kuin täällä yliopistoihin, joten erilainen sisäänottomenetelmä voisi suosia minua.

Joskus voi olla parempi, ettei aina käy niin kuin itse haluaa, koska sitten voi keksiä jotain muuta ja lopputulos voi olla parempi.
 
Tämä oli ensimmäinen kerta kun pyrin tuonne opettajakoulutukseen. Aiemmin pyrin ihan utopistisiin paikkoihin, koska en oikein tiennyt mitä haluaisin. Nytpähän tiedän, mitä todella haluan, mutta täytyy taas odotella vuosi ennen kuin pääsen yrittämään uudelleen toivottavasti paremmin tuloksin. Pääsin tosin varasijalle, mutten usko, että sieltä kimpoan opiskelemaan. Valitettavasti, vaikka monilla on käynytkin hyvä tuuri ja ovat päässeet sisälle varasijaltakin.
 
Olen liian vaativa, anteeksi suorat sanani.
Olet töissä, sinulla mies, voit saada lapsen, voit opiskella vielä monta vuotta.

Ongelma on nyt siinä, että haluat kaiken heti nyt, olet vaativa, etkä näe kauniita asioita tai jos näet, et osaa nauttia.

Oletko masentunut, ahdistunut, useinkin?

Anteeksi vielä suora sukaisuus, ymmärrän tunteesi kyllä. Tuttuja ovat.
Tsemppiä sulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Tämä oli ensimmäinen kerta kun pyrin tuonne opettajakoulutukseen. Aiemmin pyrin ihan utopistisiin paikkoihin, koska en oikein tiennyt mitä haluaisin. Nytpähän tiedän, mitä todella haluan, mutta täytyy taas odotella vuosi ennen kuin pääsen yrittämään uudelleen toivottavasti paremmin tuloksin. Pääsin tosin varasijalle, mutten usko, että sieltä kimpoan opiskelemaan. Valitettavasti, vaikka monilla on käynytkin hyvä tuuri ja ovat päässeet sisälle varasijaltakin.
Click to expand...

Monennellako varasijalla olet ? Meillä pääsi tytär opiskelemaan 3 :lta varasijalta. Paikkaan oli vain 13 aloituspaikkaa.
 
Voi hyvänen aika, jos 21-vuotiaan mielestä elämä on ohi eikä mitään saavutettu kun ei päässyt opiskelemaan, niin mulla ei varmaan sitten ole koskaan elämää ollutkaan. Sori, mutta aika kornia..ymmärrän kyllä pettymyksen, en päässyt itsekään ja teen maailman turhinta duunia vain jotain tehdäkseni, mutta....
 
mitä jos hakisit jollekkin "helpommin" sisälle päästävään kouluun, jonka opiskelu liippaa tuota haaveilemaasi alaa...sitä kautta voisi olla suuremmat mahdollisuudet päästä...sä et ole vissiin käynyt ammattikorkeaa? jos aloittaa esim. siellä ja siirtyy sitte yliopistoon, voisi saada hyväksi luettua kursseja..
 
Olen sua vanhempi, elämä potkinut mm. helvetillisellä lapsuudella + nuoruudella.
Sairauksia, kroonisia, minulla n. kuusi. Muitakin oireita lisäksi.
Olen sairauslomalla, pian varmaan eläkkeellä. Ei ammattia, ei työtä. Ei rahaa, kaikki menee sairauden hoitoon =/ Miehen kanssa emme voi asua saman katon alla rahasyistä, ei olisi varaa maksaa hoitoani. En tiedä voinko koskaan saada lasta, yksi KM.

Olen tottunut, elämä potkii.
Tiedän tunteesi, nauti nyt kuitenkin siitä mitä on, jos vain kykenet.
 
Hienoa, että olet kuitenkin saanut töitä. Paskahommat ovat tulevalle opiskelijalle oikein hyviä. Ne antavat motivaatiota opiskeluun. Muuten voisi käydä niin, ettei enää viitsisi koulupenkille lähteäkään. Itsellänikin on niistä kokemusta.

Saisitko opiskelupaikan helpommin joltain toiselta paikkakunnalta? Tai olisiko sinulla joku muu vaihtoehtoinen ala, jota voisit harkita? Mieti näitä, jos luulet, ettet saa tarpeeksi pisteitä saadaksesi opiskelupaikan ensi vuonna.
 
Olet todella nuori, ja juuri opetusalalla elämänkokemuksesta on paaaljon hyötyä: monet ensi yrittämällä sisään päässeet eivät sovellu alalle ollenkaan, sillä työ on todella vaativaa. Ne, joille pääsykokeet ovat helppoja, eivät saa motivaatiotaan ja vaikuttimiaan kunnolla testatuksi. Maailma on muuten täynnä paskaduuneja: itse opiskelin vuosia yhteen sellaiseen päästäkseni.
 
Mun kummityttö tuskaili saman asian kanssa pari vuotta sitten. Kannustin lähtemään maailmalle, kun ei vielä oo mitään sitoumuksia, perhettä, poikaystävää, vakituista työpaikkaa tms. Hän lähtikin jenkkeihin muutamaksi kuukaudeksi tuttuun perheeseen kyläilemään, kieltä oppimaan ruoka- ja asuntopalkalla. Vastineeksi oleskelustaan auttoi perheen hevosten ja koirien hoidossa. Kielitaito karttui ja tyttö oli hyvin tyytyväinen "irtiottoonsa". Palattuaan sai heti vakituisen työpaikan, missä on vieläkin. Opiskelemaan ei ole vieläkään päässyt, yritystä edelleen. Mutta ei enää samanlaisia paineita asiasta. Pointtina on, ettei kannata jäädä paikoilleen rypemään ja säälittelemään itseään, vaan häntä pystyyn ja uusia haasteita etsimään! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hanna:
mitä jos hakisit jollekkin "helpommin" sisälle päästävään kouluun, jonka opiskelu liippaa tuota haaveilemaasi alaa...sitä kautta voisi olla suuremmat mahdollisuudet päästä...sä et ole vissiin käynyt ammattikorkeaa? jos aloittaa esim. siellä ja siirtyy sitte yliopistoon, voisi saada hyväksi luettua kursseja..
Click to expand...

Ei muuten saa hyväksiluettua.
 
Yritä löytää töitä jostain koululta kouluavustajana esim. Tai iltapäiväkerhonohjaajana. Tai päiväkodista, kuitenkin jotain, joka on vähän sinne suuntaan mihin haluat, niin saat kokemusta, eikä aika ehkä kulu niin hukkaan kuin nyt.

Mä lohdutan sua sillä, että mä olen nyt 38v, ja aloitan syksyllä opinnot uuteen ammattiin. On mulla tosin jo kaksi ammattia aiemminkin, mutta ei niillä työllisty, joten "pakko" taas opiskella :D Ensimmäiseen ammattiini aloitin opiskelut, kun olin 23v.

Minun silmilläni katsottuna olet vielä nuori ja sulla on kaikki ovet elämässä avoinna. Sinun ikäisenäsi niitä ei kaikkia vain näe. Voisitkin käydä vaikka työkkärissä juttelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa uratoiveistasi ja mahdollisuuksistasi. Ehkä se avaisi silmiäsi vielä vähän lisää =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tsemp:
Olet todella nuori, ja juuri opetusalalla elämänkokemuksesta on paaaljon hyötyä: monet ensi yrittämällä sisään päässeet eivät sovellu alalle ollenkaan, sillä työ on todella vaativaa. Ne, joille pääsykokeet ovat helppoja, eivät saa motivaatiotaan ja vaikuttimiaan kunnolla testatuksi. Maailma on muuten täynnä paskaduuneja: itse opiskelin vuosia yhteen sellaiseen päästäkseni.
Click to expand...

Hyvin sanottu!
 
Olen varasijalla 3. Sinänsä melko hyvin; toivoa on vielä, mutta en halua miettiä sisäänpääsemisen vaihtoehtoa, sillä tulisin kuitenkin pettymään.

Toki elämäni on muutoin kunnossa, ja pitäisi todella osata iloita ja nauttia niistä hyvistä asioista. Tällä hetkellä elämässäni vain keskeisintä olisi päästä opiskelemaan ja edetä suht samaa tahtia kuin muutkin ikäiseni, mutta tuntuu kuin elämä vain junnaisi paikoillaan. Väsyttää uskotella itselleen, että minusta on todella mihin vain, kunhan jaksan yrittää. Kun tuntuu, etten enää vain jaksa, vaikka haluaisinkin!

Olen potenut "masennusta" vuosia, siis sellaista normaalia alakuloa ja apaattisuutta, joka paikoitellen syvenee ja syö elämänhaluani. Olen ahdistunut jne., vaikka päällisin puolin kyllä olen eläväinen ja muutoinkin HALUAN elää.

En ole tosiaan käynyt ammattikorkeaa, kirjoitin suht hyvin arvosanoin ylioppilaaksi ja oletin (sekä kaikki muutkin olettivat) että edessäni on valoisa tulevaisuus ja ahkeraa opiskelua. Pyh ja pah.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa