Sanokaa että tää on normaalia ja ohimenevää!! (uhmis)

Kamalaa huutoa joka asiasta! Ei haluu herätä aamulla, ei syödä puuroa, ei juoda maitoa, ei tulla pois keittiöstä, ei vaihtaa vaatteita, ei lähteä ulos, ei tulla sisään, ei syödä ruokaa, ei mennä päiväunille, kiukkuaa herätessään, jne taas alusta...

Tänään raivosi kaupassa ihan sekopäänä (oli saanut rusinoita menomatkalla että luulis olleen hyvä mieli, mutta ei, lapsi alkoi huutaa kuin hyeena kun pistin sen istumaan ostoskärryihin, ja siitä vaan yltyi kun yritin sovitella, ja minä olin suunnitellut kyseisessä kaupassa käyntiä 2 viikkoa joten lopulta olin todella vihainen!)

Nukkumaan meno illalla alkoi taas huonosti, ja jatkui yltyvänä huutona kunnes lopulta vein täysiä rääkyvän ja riehuvan lapsen väkisin sänkyyn ja suunnilleen makasin päällä ettei se päässyt pois (halus vettä ja siskon sänkyyn ja pestä kädet yms). Yrittää jatkuvasti pompotella ja kun en suostu, niin menettää täysin hermonsa! Hienovaraisesti yritän tunnustella missä menee raja lapsen oikean tarpeen ja pompottelun välillä, mutta työlästä on, sekä henkisesti että fyysisesti!

Kauanko tätä jatkuu, ja jaksaako tätä sinne asti???

 

kyllä se jatkuu mutta älä anna periksi. mä annoin huutaa ja sit se loppuu kun ei haluttua reaktiota saa. kannattaa sanoittaa lapsen tunteita että kylläpä sinua harmittaa kun on ilta ja et haluaisi vielä mennä nukkumaan mutta... ja sit sankyyn. ja jos iteltä menee hermot niin ottaa tauon ja käy vaikka itte juomassa lasin mehua.
4 vuotiaana alkaa uus tahdon kausi ja se on rankempi

 

Joo, meillä samaa. Ja parhaana: en haluu ulos - no jää sit sisään - yhyy, en haluu jäädä - no tule pukemaan - äääää en haluu ulos. Ihan sama mitä, mutta ei ainakaan sitä, mitä ehdotetaan.

Voit ajatella hermojen kiristyessä, että lukemattomissa kodeissa on samaan aikaan menossa samanlaisia kohtauksia.

 

johdonmukaisuutta ja paljon kärsivällisyyttä, ei se loputtomiin onneksi jatku

 

On sekä normaalia että ohimenevää!

Kärsivällisyyttä pitää rajoista kiinni johdonmukaisesti. :hug:

 

Kuulostaa hyvin tutulta, meilläkin on menossa tuollainen EI-vaihe! Jonkin verran auttaa se (ainakin henkisesti itseäni), että en paljoa edes kysele lapselta enää, että haluaisiko tai menisikö. Ilmoitan vaan, että nyt mennään vessaan/syömään/pukemaan...ja suljen korvani vastaväitteiltä. Jos ei lapsi meinaa suosiolla lähteä mukaan juttuihin, sanon että" ai, no äiti menee sitten yksin aamupalalle". Sitten sitä jo juostaankin perässä...

Meillä myös loukkaannutaan ja suututaan kovasti kaikenlaisesta komentamisesta ja kieltämisestä. Välillä puhkeaa teatraalisesti kyyneliin tai sitten vähintään käy huitaisemassa jotakuta kuka siinä nyt lähimpänä sattuu olemaan. Arrgh, väsyttävää kyllä on, etenkin kun meillä on vielä pian 1v täyttävä vauvakin talossa. Hänelläkin jo alkaa tuota omaa tahtoa pilkahtelemaan.

 

Uhma tai ASD. Aika näyttää.

 

[QUOTE="vieras";22199287]Kuulostaa hyvin tutulta, meilläkin on menossa tuollainen EI-vaihe! Jonkin verran auttaa se (ainakin henkisesti itseäni), että en paljoa edes kysele lapselta enää, että haluaisiko tai menisikö. Ilmoitan vaan, että nyt mennään vessaan/syömään/pukemaan...ja suljen korvani vastaväitteiltä. Jos ei lapsi meinaa suosiolla lähteä mukaan juttuihin, sanon että" ai, no äiti menee sitten yksin aamupalalle". Sitten sitä jo juostaankin perässä...

Meillä myös loukkaannutaan ja suututaan kovasti kaikenlaisesta komentamisesta ja kieltämisestä. Välillä puhkeaa teatraalisesti kyyneliin tai sitten vähintään käy huitaisemassa jotakuta kuka siinä nyt lähimpänä sattuu olemaan. Arrgh, väsyttävää kyllä on, etenkin kun meillä on vielä pian 1v täyttävä vauvakin talossa. Hänelläkin jo alkaa tuota omaa tahtoa pilkahtelemaan.[/QUOTE]

No en minä edes kysy, vaan se huuto alkaa siitä että lapsi vaistoaa minun alkavat tehdä jotain tai että häneltä vaaditaan jotain muutosta siihen mitä hän on tekemässä -tai mistä edellisestä asiasta on vielä kiukku päällä...