Sanoin juuri tulevan lapseni isälle, etten halua hänen olevan missään tekemisissä tulevan lapsen kanssa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
...tai muutenkaan ottavan meihin enää mitään yhteyttä. Toivotin vielä kaikkea hyvää.

Tämän tein, koska tyyppi on sitä luokkaa ja sillä järjenjuoksulla varustettu, etten aiemmasta avioliitosta olevaa lastani voinut hetkeksikään jättää hänen kanssaan kahden, pelkäämättä, että mitä tapahtuu (siis lapselle). Muutenkin elämä hänen kanssaan luisui pahasti alamäkeen, sillä miehestä alkoi paljastua kaikenlaisia ikäviä piirteitä, jotka olivat jotenkin kummallisesti pysyneet piilossa pitkän aikaa. Tajusin onneksi ajoissa lapseni ja samalla itsenikin parhaan, ja vihelsin pelin poikki.

Suhde päättyi, mutta ehdin tulla raskaaksi. Raskaus oli meidän molempien tiedossa eron hetkellä, ja päätin kuitenkin kaikesta huolimatta pitää lapsen. Päätin kuitenkin, että on meille kaikille (etenkin lasta ajatellen) parempi, ettei lapsi tule koskaan tietämäänkään, kuka hänen isänsä on, tai muutenkaan hänen kanssaan olemaan tekemisissä. Kuulostaa hurjalta ja radikaalilta päätökseltä, ja sitä onkin, mutta tässä tilanteessa en muutakaan voi.

Tuntuu toisaalta hieman haikealta, mutta tiedän tehneeni oikein. Olipahan vain pakko tulla kertomaan näistä ajatuksistani tänne, jotta saisin jaettua ne jonkun kanssa.
 
oikea ratkaisu olisi ollut raskauden keskeytys tuossa tilanteessa.

Ettekste käytä mirenaa tai pillereitä tai mitään, mikä oikeasti ehkäisee? Eikä vain sisupastillia polvien välissä?
 
sano että lapselle on paras ettei hän koskaan tule tietämäänkään kuka hänen isänsä on. Vielä se sinuun kolahtaa, enemmin tai myöhemmin seisot nyt tekemäsi valinnan kanssa kasvotusten ja silloin se koskee ja paljon.
 
Joskus lapsen kannalta on parasta, ettei hän ole missään tekemisissä isänsä kanssa.

Mutta minusta lapselle pitäisi isän nimi silti kertoa, ja vaikka valokuvia isästä säilyttää. Haluaa kuitenkin jossain vaiheessa tietää.
 
[QUOTE="vieras";24965057]sano että lapselle on paras ettei hän koskaan tule tietämäänkään kuka hänen isänsä on. Vielä se sinuun kolahtaa, enemmin tai myöhemmin seisot nyt tekemäsi valinnan kanssa kasvotusten ja silloin se koskee ja paljon.[/QUOTE]

hei minä sain tietää n.11v että isänä pitämäni ihminen ei ollutkaan ehkä biologinen isäni että oli toinenkin vaihtoehto,myöhemmin sukulaiselta livahti että niitä isä vaihtoehtoja on yhteensä 3. no niinpä niin, eipä paljon vaivannut eikä oikeastaan vaivaa vieläkään. isä on se joka isänä on,ainakin minulle oli näin.

ainoa mikä näin aikuisena mitetityttää on perinnölliset sairaudet,en tiedä niistä mitään(en siis vieläkään tiedä oikeaa bilogista isääni, enkä aio selvittääkkään).
 
Kummallista ap:n syyllistämistä. Ettehän te voi tietää, minkälainen tyyppi on kyseessä. Ehkä tosiaan on paras, ettei lapsi ole isänsä kanssa tekemisissä - joskus niin todellakin on paras. Itse olin aikoinani tilanteessa, jossa jäin odottamaan lasta miehelle, jonka oikea karva sitten paljastui paljon myöhemmin... Raskaus oli ehtinyt viimeiselle kolmannekselle. Päätös oli vaikea, mutta päätin kuitenkin erota miehestä. Isäänsä lapsi ei ole nähnyt, oman turvallisuutensa ja elämänlaatunsa vuoksi. Kuka tietää, mitä joskus myöhemmin tapahtuu, mutta ainakin toistaiseksi tilanne on tämä, ja olen valintaani tyytyväinen. Eiköhän ap pyri ennen kaikkea suojelemaan lastaan, ehkäpä tosiaan on kyse lapsen turvallisuudesta tms.? Tosin siitä olen minäkin samaa mieltä, että lapselle pitää sitten iän karttuessa kertoa isän nimi ja ehkä joitain muitakin tietoja... sen mukaan, mitä lapsi minkäkin ikäisenä kykenee ymmärtämään ja käsittelemään. Kuvanhan voi näyttää myös, jos se mahdollista on. Itsellä ei tästä entisestä miehestä kuvia ole, mutta myöhemmin tulen kyllä lapsen alkaessa kyselemään kertomaan miehestä - enkä kaikesta huolimatta aio miestä mitenkään mustamaalata. Kerron faktat sellaisina kuin ne ovat, mutta kerron myös miehen hyvistä ominaisuuksista.
 
Taisin ilmaista itseni liiankin jyrkästi tuossa aloituksessa. Täytynee siis valaista asiaa hieman tarkemmin: Tulevan lapsen isä on väkivaltainen ja aggressiivinen, eikä käytös todellakaan rajoitu vain minuun (tai muihin entisiin naisystäviin). Käytöstä on ilmennyt paljolti myös muita läheisiä kohtaan, eivätkä ole lapsetkaan jääneet tästä paitsi. Omanikin jo sai touhusta osansa, tosin varsinaista väkivaltaa ei onneksi joutunut kokemaan, koska menin väliin.

Kyseisellä miehellä on myöskin lapsi aiemmasta liitosta. Lapsi on tavannut isäänsä satunnaisesti. Viime kerralla tapaaminen päättyi miehen väkivaltaiseen käytökseen omaa lastaan kohtaan. Tämä johti siihen, että lapsen äiti haki lapsensa välittömästi pois paikalta ja minä lapseni kanssa poistuin paikalta pois miehen raivokohtauksen tieltä.

En nyt ihan tarkoittanut sitä, etten koskaan tulisi kertomaan tulevalle lapselle esimerkiksi hänen isänsä nimeä tai kertoisi muitakaan tietoja hänestä. Totta kai kerron; sitten, kun asia on ajankohtainen. Luultavasti lapsi tulee myöhemmin kyselemään myös eroon liittyviä asioita, ja täytyy sitten miettiä, missä vaiheessa lapselle on hyvä kertoa ja mitä... Tarkoitin kuitenkin lähinnä sitä, ettei lapsen ole hyvä oppia varsinaisesti tuntemaan isäänsä - ei, mikäli hän edelleen myöhemmässäkin vaiheessa jatkaa väkivaltaista ja holtitonta käytöstään ja kohdistaa sen muihin ihmisiin.

Isälläkin on oikeutensa, juu, mutta entäs lapsen oikeudet? Eikös tällä vielä syntymättömällä lapsella ole oikeus turvallisuuteen ja turvalliseen vanhempaan? Minun mielestäni on. Siksipä tämän päätöksen olen tehnytkin, kuulostipa se miten itsekeskeiseltä tahansa. Lasta tässä kuitenkin on ensisijaisesti ajateltava, luulisi sen nyt olevan selvää kaikille.

Mistäpä sitä koskaan tietää, mitä elämä tuo tullessaan, ja ehkä mies voi muuttua. Kuitenkaan niin kauan kun en voi varmaksi sanoa miehen muuttuneen, en voi myöskään millään muotoa sanoa haluavani, että mies ja tuleva lapsi viettäisivät yhdessä aikaa. Edes valvotustikaan.
 
Ehkä siksi ap:tä syyllistetään, että on niin paljon niitä äitejä, jotka pokkana väittävät, että isä on lapselle vahingoksi, vaikka näin ei todellakaan ole. Ei isä lapsen kanssa ole riidoissa, vaan äidin, ja eräät käyttävät lasta tässä välissä kipeänä aseena ja estävät yhteydenpidon "lasten parhaaseen" ja "tuvallisuuteen" vedoten.
Toki voi olla niin, että lapsen on parempi olla tapaamatta isäänsä, mutta vaikea erottaa niitä oikeita tilanteita, kun on niin paljon näitä katkeroituneita äitejä välissä, joiden mies on ihan varmasti narsisti...
 
Taisin ilmaista itseni liiankin jyrkästi tuossa aloituksessa. Täytynee siis valaista asiaa hieman tarkemmin: Tulevan lapsen isä on väkivaltainen ja aggressiivinen, eikä käytös todellakaan rajoitu vain minuun (tai muihin entisiin naisystäviin). Käytöstä on ilmennyt paljolti myös muita läheisiä kohtaan, eivätkä ole lapsetkaan jääneet tästä paitsi. Omanikin jo sai touhusta osansa, tosin varsinaista väkivaltaa ei onneksi joutunut kokemaan, koska menin väliin.

Kyseisellä miehellä on myöskin lapsi aiemmasta liitosta. Lapsi on tavannut isäänsä satunnaisesti. Viime kerralla tapaaminen päättyi miehen väkivaltaiseen käytökseen omaa lastaan kohtaan. Tämä johti siihen, että lapsen äiti haki lapsensa välittömästi pois paikalta ja minä lapseni kanssa poistuin paikalta pois miehen raivokohtauksen tieltä.

En nyt ihan tarkoittanut sitä, etten koskaan tulisi kertomaan tulevalle lapselle esimerkiksi hänen isänsä nimeä tai kertoisi muitakaan tietoja hänestä. Totta kai kerron; sitten, kun asia on ajankohtainen. Luultavasti lapsi tulee myöhemmin kyselemään myös eroon liittyviä asioita, ja täytyy sitten miettiä, missä vaiheessa lapselle on hyvä kertoa ja mitä... Tarkoitin kuitenkin lähinnä sitä, ettei lapsen ole hyvä oppia varsinaisesti tuntemaan isäänsä - ei, mikäli hän edelleen myöhemmässäkin vaiheessa jatkaa väkivaltaista ja holtitonta käytöstään ja kohdistaa sen muihin ihmisiin.

Isälläkin on oikeutensa, juu, mutta entäs lapsen oikeudet? Eikös tällä vielä syntymättömällä lapsella ole oikeus turvallisuuteen ja turvalliseen vanhempaan? Minun mielestäni on. Siksipä tämän päätöksen olen tehnytkin, kuulostipa se miten itsekeskeiseltä tahansa. Lasta tässä kuitenkin on ensisijaisesti ajateltava, luulisi sen nyt olevan selvää kaikille.

Mistäpä sitä koskaan tietää, mitä elämä tuo tullessaan, ja ehkä mies voi muuttua. Kuitenkaan niin kauan kun en voi varmaksi sanoa miehen muuttuneen, en voi myöskään millään muotoa sanoa haluavani, että mies ja tuleva lapsi viettäisivät yhdessä aikaa. Edes valvotustikaan.


Meinasin kirjoittaa sulle aika tulikivenkatkuisen viestin, mutta taitaakin jäädä kirjoittamatta. Onhan se niin, että lapsen turvallisuus todellakin painaa vaakakupissa kaikista eniten, ja kertomasi perusteella tilanne onkin sellainen, että turvallisuutta on vaalittava ja vaadittavakin. Ei ole hyväksi kellekään, jos tilanne yhtäkkiä riistäytyykin hallinnasta. Kerrot esim. menneesi väliin miehen ja oman lapsesi välillä olleessa tilanteessa, joka on ollut sen verran uhkaava, että fyysinen konflikti miehen puolelta on ollut oletettava tai jopa alkamassa. Sanon suoraan, että ei väkivaltaisen ihmisen kanssa voi elää. Itsekin luultavasti toimisin samoin, mikäli en voisi muutoin taata miehen käytöstä.
 
Miksi vasta tuossa vaiheessa tajusit millainen mies on? Jos et voinut jättää lastasi hänen kanssaan kahden kesken, niin miksi nyt vielä lapsenkin siihen tekaiset hänen kanssaan?

Tämä on nyt varmaan jotain ihme naisen logiikkaa, jota minä en kyllä tajua?
 

Yhteistyössä