V
vierailija
Vieras
"Teemu Luukka HS
7:33
PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd) ei muista, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) olisi erityisesti patistellut hallitusta tekemään päätöksiä koronaviruksen leviämisen estämiseksi jo ennen kuin hallitus alkoi toimia helmikuun lopulla.
THL:n johtaja Mika Salminen sanoi maanantaina ilmestyneessä Tieteessä tapahtuu -lehdessä, ettei hallitusta ja viranomaisia ollut viime talvena heti helppo havahduttaa koronaviruksen aiheuttamaan uhkaan.
”Kului jonkin aikaa herätellä päättäjät siihen, että nyt todellakin on tosi kyseessä. Aika monta muistiota kirjoitettiin – – tammi–helmikuun vaihteessa ennen kuin alkoi tapahtua”, Salminen kirjoittaa."