"Sanna Marinin hallitusta ylistettiin asiasta, joka oli hirvittävä virhe"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
"Suomi valitsi korona-aikana vanhukset, Ruotsi lapset ja nuoret. Hinta on ollut kova, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin."

Tyttöviisikko...
"Asiantuntijat kertovat lohdutonta sanomaa: on paljon lapsia ja nuoria, jotka putosivat täysin kelkasta tai syrjäytyivät tai masentuivat ja jopa muuttuivat itsetuhoisiksi."

:(
 
vierailija
”Suomessa ei ole käyty koronavuosien ratkaisuista perusteellista keskustelua. Olisiko sen aika?”

Ullan jutut ovat aina yhtä ja samaa sormen heristelyä ja itsekehua.
Minulle koronavuodet tekivät vain hyvää. Karsin lopullisesti kaikki turhat rönsyt elämästäni.
Mikä meidän suomalaisten on ollessa verrattuna esim. Gazan siviiliuhreihin.
Kirjoitapa Ulla-pulla joskus oikeaa asiaa.
 
Tässä artikkelissa puhuttiin pääasiassa lapsista ja nuorista.

Sanna Marini hallitus teki paljon tuhoa nuorille.

Tottakai siitä saa ja pitää puhua.
 
vierailija
Tässä artikkelissa puhuttiin pääasiassa lapsista ja nuorista.

Sanna Marini hallitus teki paljon tuhoa nuorille.

Tottakai siitä saa ja pitää puhua.
Nykynuorten elämä on helppoa ja vaivatonta ennen, aikaan ja jälkeen koronan verrattuna elämääni.
Olen selvittänyt elämässäni kaikki rastit täysillä stressipisteillä voittajana.
Katsoin maikkarilta Kelan asiantuntijan haastattelun ADHD:sta. Olisin tutkimusten mukaan täydellinen valioyksilö syömään säkkikaupalla onnellisuuspillereitä.
Huuhaata on maailma täysi. Yleensä Suomessa tuputetaan kaikille seksiä. Nyt mäiskitään turpaan Sanna Marinia eestä ja takaa. Kun sekään ei auta, aletaan taas jauhaa seksistä.
 
vierailija
”Suomessa ei ole käyty koronavuosien ratkaisuista perusteellista keskustelua. Olisiko sen aika?”

Ullan jutut ovat aina yhtä ja samaa sormen heristelyä ja itsekehua.
Minulle koronavuodet tekivät vain hyvää. Karsin lopullisesti kaikki turhat rönsyt elämästäni.
Mikä meidän suomalaisten on ollessa verrattuna esim. Gazan siviiliuhreihin.
Kirjoitapa Ulla-pulla joskus oikeaa asiaa.
Ja ihan selvyyden vuoksi, tässä ei nyt puhuttu sinusta. Vaikka taas vedit huomion itseesi. Tapasi mukaan, kuten aina ennenkin.
 
vierailija
Ja ihan selvyyden vuoksi, tässä ei nyt puhuttu sinusta. Vaikka taas vedit huomion itseesi. Tapasi mukaan, kuten aina ennenkin.
Tietenkin kirjoitan yksineläjänä vain minusta. Kerroin jo toisessa ketjussa, että kaivoin aamulla navastani Fazer Puikula-rouhetta. Ostin leipäpussin alepan alekorista pilkkahintaan.
Minusta on ihana lyödä vakavatkin asiat leikiksi. Olen aina ollut ihmisten hauskuttaja. Appiukkoni oli myös hyvin leikkisä, ja hän aina odotti vierailujamme.
Hän jos kuka repeili jutuilleni ja kertoi niitä eteenpäin sähköasentajana ympäri kyliä. Miksi itkettäisin ihmisiä elämän kurjuuksilla ja nurjilla puolilla? Tämä on keskustelupalsta, ja kaikki tyylilajit ovat sallittuja. Eduskunta teki viime viikolla järjettömän päätöksen alkoholilaissa. Kun täysin lopetin järjen kirjoittamisen tällä palstalla, voin jatkossa vain lyödä löylyä kiukaalle. Odotan vesi kuelellä mitä hoopoa seuraavaksi päätetään. Jälkikasvuni muutti kauan sitten ulkomaille, joissa ei uunoilla kuin Suomessa. Hyvähän minun on täällä hekotella ja kaivaa navastani eilisen päivän ruokatähteitä. Muu osa kansasta seisoo jo leipäjonoissa.
 
vierailija
Sanna ja heppatytöt tuhosivat yhden sukupolven mielenterveyden
Aivan. Eurooppa unioni antoi miljardeja koronan seurausten lieventämistä varten. Rahat katosivat kuitenkin viherhömppään tuulimyllyihin ja "taiteilijoille". Ei mennytkään koululaisille jotka sitten päätyivät ammuskelemaan ja muuten murhaamaan. Viimeisimmät tapaukset vielä tänä vuonna!
 
Tätä mä toitotin jo silloin kun koronakriisit olivat kovimmillaan ja ryhmäpaine samoin.

Korona-aika oli hirveää aikaa. Ei sen takia että väestössä levisi vakavuudeltaan influenssan kaltainen tauti joka tappoi aika maltillisesti yli keski-ikäisiä, vaan se kyttäämisen, ilmiannon, eristämisen ja syyllistämisen kulttuuri oli kamalaa.

Jos olisi ollut edes selkeästi tappava tauti kuten joku ebola/isorokko tms, niin karanteenit ymmärtäisin.

Vieläkin ärsyttää (uskovana) se, että kirkko myös meni ihmisten lokeroimiseen mukaan.
 
vierailija
Aivan. Eurooppa unioni antoi miljardeja koronan seurausten lieventämistä varten. Rahat katosivat kuitenkin viherhömppään tuulimyllyihin ja "taiteilijoille". Ei mennytkään koululaisille jotka sitten päätyivät ammuskelemaan ja muuten murhaamaan. Viimeisimmät tapaukset vielä tänä vuonna!
Ei EU mitään antanut. Ihan ne oli meidän omia rahoja, eikä mistään EU:n taikakassasta peräisin. Toisekseen Suomi tuttuun tapaansa oli tässkin EU:n nettomaksaja. Ilmankos Suomi on konkurssissa.
 
Hoitoalan ihmisiä tuntevana tekee lisäksi mieli sanoa, että heiltä pitäisi pyytää anteeksi rokotuksen kiristämistä, koska rokotetutkin tartuttivat. Moni työtänsä rakastava hoitaja oli kovilla ja osa jopa joutui irtisanoutumaan.

Ylipäätään: on pelottavaa kuinka koko maailma saadaan lietsottua paniikkiin ja hulluuteen median
raflaavilla otsikoilla. Noinko helposti se käy?
Millä seuraavaksi ihmiskunta vauhkoonnutetaan?
 
vierailija
Porvarien seuraava agenda tuhota Marinin perintö kun velanottovalhe ei toimi, OrpoPurra ottaa velkaa ilman kriisejä VM:n ennusteen mukaan ainakin 60 mrd euroa (152 mrd -> 212 mrd) tokkopa riittääkään.
 
vierailija
Kaikin tavoin mustamaalataan ja vääristellään. Muistaako kukaan miten kesään 2021 asti Suomi oli Krista Kiurun tiukalla koronajohdolla hoitanut koronapandemian maailman parhaiten yli 0,5 milj. asukkaan maista. Sitten oikeisto oppositioporvarien matkailumallilla ja kepun Kurvisen suulla vaati Britannian mallia, jonka jälkeen koronakuolemat ja ylikuolleisuus lähtivät lentoon ja koronanhoito kusi.

Marin ja Kiuru ainakin tiesivät tarkalleen mitä tekivät. Maailmanennätyksiä ei tehdä vahingossa!

IS 9.7.2021: Saksalaistutkimus: Suomi on parhaiten koronakriisissä pärjännyt maa
"Saksalaislehti Der Spiegel tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan sitä, miten maiden erilaiset hallitustoimet ovat tehonneet koronakriisissä.

Suomi menestyi parhaalla mahdollisella tavalla saksalaislehti Der Spiegelin koronatutkimuksessa."

Saksalaislehti: Suomi sijoittui ensimmäiseksi 154 maan vertailussa koronapandemiasta selviämisessä
"Suomi on selvinnyt parhaiten koronaviruspandemiasta, kertoo saksalaisen Der Spiegel -lehden tekemä laaja vertailu.

Vertailussa käytettiin 154 maan tietoja.

Maat pisteytettiin neljän kohdan perusteella: ylikuolleisuus, rajoitukset ihmisten elämään ja vapauteen, toteutuneen ja ennustetun bruttokansantuotteen erotus sekä vähintään yhden rokoteannoksen saaneiden osuus."

Der Spiegel: Suomi on suoriutunut parhaiten koronakriisistä selviämisessä – vertailussa oli 154 maata
"Suomi on selviytynyt parhaiten koronakriisistä, saksalaislehti Der Spiegelin tutkimuksesta selviää."

Parhaiten pärjänneet maat maailmassa:

1. Suomi, 1,75
2. Luxemburg, 2,00
3. Norja, 2,05
4. Tanska, 2,05
5. Taiwan, 2,09
6.Singapore, 2,13
7. Japani, 2,31
8. Uusi-Seelanti, 2,35
9. Sveitsi, 2,36
10. Israel, 2,41

Nyt oikeisto omistamansa median avustuksella kääntää valkoisen mustaksi, kuten se tekee pataporvarin mustasta lumivalkeaa. Oikeiston totuuden valkopesua.

Maailmanennätyksiä ei tehdä vahingossa - Kiitos Sanna Marin ja Krista Kiuru!
 
Yhteistyössä