salmiakkia??

  • Viestiketjun aloittaja merkkari
  • Ensimmäinen viesti
..
Meillä on tullut useita ""valituksia"" siitä, ettei asiaan ole puututtu aiemmin joten liika tarkkaavaisuus tuskin pahasta. Äidin ja lapsen hyvinvointi on minulle ammatissani tärkeintä ja jos tunnen tarvetta erityistarkkailuun jonkun potilaan kohdalla, toimin niin.

Eihän kukaan, tai minä ainakaan, ole puhunutkaan paineiden alentamisesta.
Vaan jos alapaine on 80 tai yli, suosittelen välttämään turhaa suolaa.

Koska olet itsekin alalla, tiedät varmasti sen, että usein paineet alkavat nousta vauhdilla jos ovat nousujohdanteessa?

Mutta alkuperäiselle vielä, paineesi ovat ihan ok, mutta neuvoisin välttämään turhaa suolaa. Ja jos ilmenee päänsärkyä (ikäänkuin paineen tunnetta päässä) käy mittauttamassa paineesi.

Onnellista odotusaikaa!
 
Katariina
Nimimerkille ..

Nyt kun kuulen näitä asioita asiantuntijan uusta, olen vielä enemmän ihmeissäni. Verenpaineista, mutta muustakin. Kirjoittelin tänne taannoin, että oman neuvolan terveydenhoitaja ei olisi ottanut minua vastaan vielä pariin kuukauteen! Sain soitella perään muutaman kerran, jotta pääsin eilen toiselle neuvolakäynnille viikolla 15. Hän ehdotti ensin lokakuun alkua, jolloin viikkoja olisi ollut jo 22! Että tämmöistä valvontaa Porissa.

Itse asiassa päänsärkyäkin on todella usein, mutta hän sanoi sen olevan normaalia, varsinkin kun olen sairastanut tässä pari poskiontelotulehdusta. Mutta että kohoavan verenpaineen oire, en tiennyt. Kiitos tästäkin tiedosta, jota en omasta neuvolastani saanut. Ainoat eväät eilen olivat, että huili ja lepäile.
 
..
Onpa kummallista!

Meillä päin neuvolakäynnit aloitetaan noin rv 8-9 ja ensin käydään 4 viikon välein.
23-27 rv:lla käyntejä tihennetään 3 viikon välein.
Noin 33 rv käyntejä on 2 viikon välein.

Onko päänsärkysi enemmän painon tunnetta, vai koskeeko esim. vain toiselle puolelle päätä, tai otsaan, tai takaraivoon?

Päänsäryt voi olla merkki myös huonosta sokeriaineenvaihdunnasta.

Uskomatonta että jossain päin Suomea käytäntö voi olla tuollaista!! Seuraavan kerran kun tulee jotain oireita niin mene suoraan päivystykseen. Ja kysy neuvolatädiltäsi, onko Porissa ihan yleinen käytäntö että käyntejä on vaan esim. 8 viikon välein.
Kummallista minusta.
 
Katariina
Vielä nimimerkille ..

Olen ollut huonolla tuulella pari päivää ja tästä taisi tulla valitusten päivä. Mutta tosiaan potuttaa neuvolani toiminta. En enää kehtaa soittaakaan sinne, koska on nyt jo olo, että joudun tyrkyttämään itseäni sinne. Tuntuu, että terkkarini pitää minua vain ylihuolestuneena hätähousuna. Tuntuu tyhmältä täältä lukea, että muut käyvät useammin, tai että tarvitsisin ehkä enemmän seurantaa. Mistä minä näitä voisin tietää. Miksei se neuvola huolehdi niistä asioita, jotka niille kuuluvat. 35-vuotiaana ensisynnyttäjän odotan vähän enemmän kuin huiliohjeita 8-9 viikon välein!

Päänsärkyni on joko otsassa paineena tuntuvaa tai koko päätä jomottava. Luulen, että tuo otsasärky on poskionteloista säteilevää, mutta muu jotain muuta. Paine on kai oikea sana, eikä se lähde pois kuin omia aikojaan. Ei auta ulkoilu, ei lepo, ei Panadol. Mutta en ole osannut huolestua, kun terkkari sanoi sen kuuluvan asiaan.

Miten se huono sokeriaineenvaihtunta sitten tulee esiin ja mitä se tekee? Olen kuulemma raskausdiabetes-riskiryhmässä (siinäkin, lisäksi olen rh-), koska bmi oli karvan verran yli 25. Pitäisiikö tästä huolestua?

Ystävällinen kiitos sinulle vielä, olen tosiaan tämän keskustelun tarpeessa.
 
..
Huono sokeriaineenvaihdunta ei välttämättä tule esiin millään tavalla mutta on iso syy mikä aiheuttaa juuri tuota raskausajan diapetesta.
Päänsärky on yksi merkki.

Paineen tunne päässä ja ihan kuin pää painaisi enemmän kun jaksat harteillasi kantaa, on usein merkki verenpaineen kohoamisesta.

ONko neuvolassa puhuttu sokerirasitustestistä? Rasitustesti tehdään yleensä raskausviikoilla 26-29. Siinä mitataan elimistösi kykyä ""poistaa"" ylimääräinen sokeri.
Verensokeri arvo pystytään mittaamaan yleensä ihan terveyskeskuksessa, tai jos tunnet diapeetikkoja niin heiltä löytynee välineet.

Seurailehan sitä päänsärkyäsi ja ota yhteyttä terveyskeskukseen jos neuvolassa ei kerran oteta vakavasti.

Juo paljon vettä, syö paljon ananasta, mansikoita, persiljaa -> ei tule turvotusta niin herkästi.
Vältä suolaista ettei paineet sen takia lähde turhaan nousuun.
Yritä pitää mahdollisimman säännölliset ruoka-ajat, yötä vasten ei kannata syödä jos sokerit on koholla. Vältä myös makeaa. Kotitekoista pullaa tms. voi silloin tällöin syödä.
Mutta sinuna ottaisin aika varman päälle ennen kuin pääset lääkärille.
Päänsärky ei koskaan ole hyvä merkki, varsinkin jos ei lähde panadolilla pois.
 
Katariina
Kuvailin päänsärkyä äidilleni edellispäivänä niin, että ihan kuin pää olisi irti muusta ruumiista ja tulee askelen perässä. Eli tuntuu raskaalta ja sekavalta.

Minulle pitäisi kai tehdä sokerinrasituskoe jossain vaiheessa. Oli ensimmäisellä kerralla (eri terveydenhoitaja silloin) puhetta ainakin, eilen ei.

Veden juominen litroittain on vaikeaa, myönnän. Olen yrittänyt juoda sokerittomia mehuja. Kesällä ainakin meni mansikkaa litrakaupalla joka päivä, joten ainakin se meni oikein. Ostetaan ananasta kaupasta seuraavaksi... Onneksi nyt ei tee niin kovin mieli makeaa, vaikka ennen raskautta aikamoinen makuri olinkin. Hedelmiä tulee syötyä paljon.

Lääkärille? Koska minulla pitäisi olla lääkäri? Kävin yksityisellä varhaisultrassa kesäkuussa, enkä ole neuvolalääkäriä nähnyt vielä kertaakaan.
 
Elina
Tuon saman 50 g ohjeen olen minäkin kuullut. Itse olen molemmissa raskauksissa syönyt salmiakkia aika reilusti (normaalisti syön karkkia ihan olemattoman vähän). Verenpaine mulla on luokkaa 100-110/60-65, eli ei ihan heti kolkuttele ylärajoja. Myöskään supistelua tms. ei ole ollut. Luultavasti silloin olisin tarkempi salmiakin kanssa, jos muuten olisi ongelmia.
 
kovat paineet..?
Kysyisin vielä: mullahan oli yläpaineet yleensä 110-115 ja alapaine 75-80 eikä neuvolassa ole kommentoitu. Päätä on nyt särkenyt jonkun aikaa päivittäin. En sitten tiedä liittyykö verenpaineeseen. En käytä suolaa enkä ole syönyt mitään ylimääräisiä suolaisia kuten salmiakkia tai chipsejä tms.

Eli onko verenpaineen noususta jotain muita oireita kuin päänsärky?
 
helmi
kätilö sanoi että senkus syöt kun et pussikaupalla päivittäin vedä. Eli itse olen syönyt koko raskauden ajan lähes päivittäin salmiakkia. Pienen pussillisen tai rasian siis. Itselleni se on tehnyt vain hyvää kun olen mataverenpaineinen, paineet norm. 105/60. Nyt raskausaikana ovat olleet niinkin alhaalla kun 86/47...eli hiukka on huippaillut. Ja tähän se salmiakki on auttanut todella hyvin. Kertaakaan en ole pyörtynyt kun on se salmiakkirasia aina matkassa.
Jos paineet ovat kunnossa niin sanoisin että siitä vaan...ja muistathan myös juoda paljon (itselläni salmiakin himo tuntui kasvavan kun en ollut muistanut hörppiä tarpeeksi nestettä päivän mittaan).
 

Yhteistyössä