Saitko yhtään sairaslomaa????

Minulla alkoi km torstaina, perjantaina kaavinta. Sain sunnuntaihin sairaslomaan, mutta töihin meneminen tuntuu todella pelottavalta. Työskentelen pienten lasten kanssa. Vauvojen ja odottavien äitien kanssa.Entä jos romahdan siellä ihan täysin? En ole pystynyt kokonaan kokoamaan itseäni eilisen jälkeen ja huominen olisi vielä aikaa... Kaiken lisäksi joko nämä äidit tai työkaverit kyselevät lähes joka päivä, että koskas teille tulee vauva? Sukunimi vaihtui kesällä ja sehän tarkoittaa kai automaattisesti aina vauvauutisia. En ollut kertonut raskaudesta kellekkään vielä töissä, mutta nuo kyselyt satuttavat, varsinkin nyt.

Tv:stä tulee kokoajan joko mainoksia tai ohjelmia vauvoista tai odottamisesta ja romahdan joka kerta. Eilen sairaalasta palattuani hain postin ja eiköhän sieltä tullut VAUVAT JA ODOTUS-LEHTI. Oikein piste ii:n päälle.

Eli? Saanko lisää sairaslomaa? Vai pitääkö olla oikein fyysisesti kipeä?

T: J
 
Itse sain taannoin kaavinnan jälkeen samanlailla sairasloman kuin sinäkin, mutta olen kuullut, että henkisen puolen vuoksi on annettu tarvittaessa parin viikonkin sairaslomia eli kannattaa ottaa asia lääkärin kanssa puheeksi. Vaikutat sen verran rikkinäiseltä vielä asian tiimoilta, että luulisi lääkärin ymmärtävän tilanteen ja pidentävän saikkua.
Paljon voimia sinulle!!! :heart:
 
Saat lisää sairaslomaa! Ja itsesi takia hae sitä!

Mä sain ihan tavalliselta yleislääkäriltä viikon, ja sainkin koottua itseni siinä ajassa (työskentelen myös lasten kanssa).
Meille selvisi ekassa ultrassa että masuasukki on kuollut, samana päivänä yritettiin lääkkeillä saada raskaus keskeytymään -sain 2 päivää saikkua. Koska se ei onnistunut, niin tehtiin viikon päästä kaavinta ja siitä sain yhden päivän saikkua. T A J U T T O M A N vähän. Mutta hain siis lisää (odotin, että lääkäri antaa "perinteisesti" 2 päivää sairaslomaa, sain suoraan viikon. Ja kehoituksen tulla takaisin, jos ei riitä).

VOIMIA!!! :hug:
 
Noni... Soitin heti aamulla lääkärille ajan ja sain viikon lisää saikkua. Kuulemma aika minimi tässä tapauksessa. Stressireaktio tuli taudin kuvaksi. Musta on kyllä vähän inhottavaa kun ne lukee siinä lapussa, mikä pitää viedä töihin! Sairaalan todistuksessakin oli vaan joku koodi. Ois se kyllä aika paukku, kun siinä lukisi että keskenmeno tai kaavinta. :eek:
 
Hyvä että sait sairaslomaa!
Mulle kirjoitettiin jollain koodilla (O 05 tai jotain sinnepäin) sairasloman syyksi siihen lappuun. Mun pomo tietää mistä on kyse, joten eipä mua haitannut. Joo, oispa se aikamoista, jos ihan selvällä suomen kielellä kirjoittaisivat keskenmenon syyksi :LOL:
 
Olen itse samassa tilanteessa. Huomenna pitäis töihin mennä, mutta oon soittanut jo etten tule. Saikkarii pitäisi jostain saada. TYKS:is kiereltiin ja kaareltiin. Maanantaina 10.9 todettiin että sikiö kuollut tai tuulimuna. ja Tiistaina kaavintaan. Vieläkin hirveä olo, syyllisyyten tunteet jne. Huomenna puhelin käteen ja soittamaan omaan terveyskeskukseen et ny saikkarii.

 
Hei! Onko tilanne työpaikallasi sellainen, että voit tästä asiasta puhua niin että kaikki työkaverisi olisivat läsnä ja kuulemassa. Vai haluatko sinä asiasta siellä puhua, se on kuitenkin arka ja kipeä aihe varmasti sinule. :hug:
 

Yhteistyössä