Aamuisin teen koiran kanssa lenkin klo 05.30/06.00-07.00/07.30 (lenkki n. 1,5 h); päivällä jos olen kotona, enkä yliopistolla/töissä, niin teemme klo 11-12 aikoihin sellaisen puolen tunnin pissalenkin, illalla sitten joskus klo 18 aikoihin teemme vielä tunnin pituisen lenkin. Klo 22 aikoihin käytän ulkona vain pissalla, tuolloin ei siis lenkkiä. Joinakin päivinä viikossa käymme kaverin maatilalla, jossa koira saa juosta vapaana sellaista reilun 2,5 km metsä-/peltotietä pitkin, yleensä nuo reissut kestävät noin kaksi tuntia. Kyseisinä päivinä emme tee pitkää lenkkiä, vaan toisinaan teemme jopa vain lyhyitä pissatuslenkkejä, jos koira vaikuttaa kovin väsyneeltä reissun jälkeen.
Meillä siis 11 kk vanha lapinkoirauros. Perheeseen kuuluvat minä, mies, lapset 11v, 8v ja 4v. Mä opiskelen päätoimisesti yliopistossa ja "kotipäiviä" on suht paljon tässä vaiheessa opintoja. Välillä teen myös töitä. Kun joudun olemaan läsnä yliopistolla tai teen töitä, keskipäivän pissatuslenkki jää välistä.
Kun olemme koko perheen kanssa ulkona, niin kyllä koira on mukana. Hienosti osaa olla yksin (asumme rivitalossa, naapurit kertoneet), lähinnä nukkuu yksinoloaikanaan. Koira on yksinollessaan rajatussa tilassa (yksi huone), lisäksi jätän radion päälle.