Sairastelun hyvä puoli

[muru]

Mulla on ollut aika rankka tää vuosi 2010. Olen joutunut sairaalaan neurologisten oireiden takia ja mulla on ilmeisesti ms-tauti. Nyt oon vielä saikulla.

Mutta hyvä puoli tässä on se, että mies on aivan eri tavalla ottanut oman osansa hommista. Meillä siis 6 ja 4,5- lapset.

Aiemmin olin kotiäiti kunnes tuo nuorempi oli 3. Lapset luiskahti kummasti mun vastuulle, plus lähes kaikki kotihommat. Kaupassa on käynyt varmaan 85-90 %, koska kulkee töihin autolla ja hänen on ollut helpompi tehdä se.

Ennen sairaaaan joutumista mies oli vienyt lapset ehkä yhteensä 5 kertaa hoitoon 1,5 v aikana. Nyt on vienyt aina kun voi, koska mulla on liikuntavaikeuksia ja hermokipuja.

Plus on ruvennut pyykkäämään, tiskaamaan, siivoamaan ihan eri lailla kuin ikinä. Pyykkikonetta on vissin viimeksi käyttänyt noin 10 v sitten ennen tätä, noita kahta sentään joskus.

Kyllä se välillä silti mietityttää, että vaatiko oikeasti näin ison jutun, että mulle sattuu jotain, ennen kuin heräsi ja tajusi, miten epäoikeudenmukaisesti nuo kotityöt jakaantuivat? Ja olen kyllä niistä puhunut.

 

[vieras]

tosi ikävää että semmonen tauti löytyi, toivottavasti pärjäät sen kanssa

ota nyt itsellesi aikaa, hemmottelua ja nauti hyvistä hetkistä/päivistä

miehellesi kova koulu tuo sinun sairastuminen myöskin, lapsiakin voi ohjata tekemään pieniä avustavia tehtäviä - 6vee alkaa osata tehdä jo vaikka mitä pientä mikä helpottaa

 

[Herra Majuri]

Kohta se lemppaa sut kuutamolle, koska et tee muuta kuin valitat vaivojasi.

 

[ap]

En mä ihan vielä käsitä itsekään, mitä se tarkoittaisi. Musta on otettu testejä ja viimeksi likvor, ja sen tulosta odotellaan. Neurologi on kyllä melko rehellisesti sanonut, että aika varmaan diagnoosi on ms, kun oireet ja magneetikuvalöydökset viittaavat siihen.

Lapset osaavat kyllä "säästää" mua, säikähtivät kun jouduin sairaalaan. Nytkin sanovat isälleen, että älä juoksuta äitiä, äidin pitää levätä. Nuorempi pelkäsi niin, että alkoi yökastelemaan, joutui vaipan kanssa nukkumaan, mutta onneksi se loppui ja on nyt jo normaali.

Miehelle se on kovaa koulua, oli ensin lasten kanssa totaalisen yksin 1,5 viikkoa kun olin sairaalassa ja kummasti alkoi pesukoneen käyttö valjeta jne. Olen kyllä aiemmin ollut poissa, mutta max 3-4 päivää jollain kaupunkilomalla ystävän kanssa. Hänellä oli kotiäiti kun oli pieni, ja anoppi teki ihan 100 % kaikki sisätyöt. Me asutaan kerrostalossa (onneksi, koska esim. 2 krs. talo tai rivari olisi mulle kai nyt aika vaikea asuintalo), joten ulkotyöt on täällä aika vähissä.

Yritän parhaani että lepäisin. Kun tulin sairaalasta, nukuin tokuttomasti, siis 12 h yössä + 3-4 h päiväunia ja väsymys tuli eri lailla kuin ennen, silleen totaalisesti heti, ei että pikkuisen väsyttää ja meenköhän kohta nukkumaan...

 

[ap]

Kohta se lemppaa sut kuutamolle, koska et tee muuta kuin valitat vaivojasi.

Mistäs noin päättelet? Teen kyllä muutakin. Itse asiassa aika vähän puhun kivuista hänelle, koska se tuntuu ahdistavan aika lailla, kun hän ei voi mitenkään auttaa.

Tuskinpa lemppaa.

 

[vieras]

pystytkö palaamaan entiseen työhösi? edes osa-aikaisena?

 

[ap]

pystytkö palaamaan entiseen työhösi? edes osa-aikaisena?

En tiedä vielä, periaatteessa joo, mutta riippuu miten tää väsymys hellittää. Väsymystä on ollut aiemminkin, mutten oo osannut ajatella että se olisi joku sairauden oire. Tuntui jo pitkään, ettei saa mitään aikaiseksi, mutta nyt tää on aika totaalista välillä.

Työni ei oo fyysisesti raskasta, mutta henkisesti kuormittavaa.

 

[ap]

Kirjoitin tän muuten jutellakseni tuosta työnjaosta enkä niinkään sairaudesta. Eli tuntuu kummalta, että kuitenkin sitä muutosta työnjakoon löytyi heti, kun vaan oli pakko... eikö voinut jo aiemmin osallistua paremmin.

 

[ap]

nostan