sairasloma ja äitiyspäiväraha

Mutta pitkä sairasloma voi vaikuttaa tuloihin. Joissain työpaikoissa "tipahtaa" hyvin nopeasti kelan sairaspäiävrahoille ja joissain voi olla parikin kuukautta vuodessa sairaslomalla ennenkuin tulot pienenevät.

*sori kun vastasin asian vierestä*
 
alma
Riippuu omasta työehtosopimuksesta.
Itse jouduin jäämään sairaslomalla ennenaikaisten supistusten vuoksi sairaanhoitajan työstä viikolla 22 ja olemaan äitiysloman alkuun saakka. Ensimmäiset 60 kalenteripäivää sain täyden palkan ja kun tämä oli ylittynyt niin 2/3 varsinaisesta palkasta (saa 120 kalenteripäivältä, jonka jälkeen joutuu kelan sairauspäivärahalle, joka on huomattavasti pienempi!). Monilla aloilla ei valitettavasti ole näin hyvin nuo sairasloman palkka asiat.

äitiyspäiväraha laskettiin äitiyslomaa edeltäneen 6kk tulojen mukaan. Jonkin verran enemmän olisin saanut, jos olisin pystynyt olemaan töissä äitiysloman alkuun saakka.
 
Ei pitäis vaikuttaa, mulla oli esim. laskettu äitiyspäiväraha vuoden 2005 tulojen mukaan, vaikka jään äippälomalle 30.8. En käsitä miksi ei laskettu vuoden 2006 tuloista, vaikka olen ollut koko ajan töissä jo vuoden 2003 keväästä lähtien.
 
helmihilla
Siis pääsääntöisesti äippäraha lasketaa viimeksi valmistuneen verotuksen mukaan, eli tänä vuonna alkavilla vuoden 2005 mukaan ja ens vuonna alkaville vuoden 2006 mukaan.

Mutta jos tulot on nousseet tuosta, se voidaan laskea alkamisesta edeltävän kuuden kuukauden tulojen mukaan. Ja jos on ennen alkamista saikulla pidemmän ajan, voidaan laskea ennen saikkua olevalta 6 kk:n tuloista tai siihen saakka kun työnantaja maksaa palkkaa kuitenkin taaksepäin aikaa voi mennä korkeintaan 1.1.2006 saakka.
 
Kiitoksia vastanneille! Minulla raskas seisomatyö jossa joutuu tekemään myös nostelemisia, niin hieman epäilyttää tuo että jaksaisin olla töissä äitiysloman alkuun asti. Työt aloitin viime syksynä, sitä ennen ollut kotiäitinä, joten siksi tuo äitiyspväraha laskettaisiin viim. 6kk tulojen perusteella. Hyvä jos on onnistunut tuo laskenta ns. oikeilta työssäolo kuukausilta!!!
 
Kysy kelalta kun minulle sieltä sanottiin et äitiyspäivärahaa ei lasketa enää uudelleen jos sairauspäivärahapäätös tehdään aikaisemmin kuin äitiyspvrahapäätös eli äitiyspäivärahapäätös=sairauspvrahan määrä. Minä ehdin saada äitiyspvrahapäätöksen aikaisemmin kuin sairauspvrahapäätöksen,onneksi koska oli yli10euroa/pv korkeampi =) . Jäin sairauslomalle 2kk ennen äitiysloman alkua. Äitiyspäiväraha laskettiin sairauslomasta 6kk taaksepäin tulojen mukaan. Sekavaa selostusta :ashamed:
 

Yhteistyössä