Kävelin viime viikolla 6vee poikani kanssa puiston läpi sairaalalle kokeisiin. Yritän aina varata liikkumisiin mukavasti aikaa ja nytkään ei ollut kiire.Poika selittää tavallisesti paljon kaikenlaista, katseltiin puita, kukkia, liikennettä yms. ja jutusteltiin niitä näitä.Edessämme käveli vanhempi rouva ja suuntana kans sairaala.Ennen kun menimme sisälle hän kääntyi ja sanoi minulle "Kiitos että joku äiti ehtii vielä jutella lapsensa kanssa" Sitten hän kertoi että seuraa esim. busseissa ja kaupungilla lapsia vanhempien kanssa ja usein vanhemmat on kiukkuisia ja huutavat lapsilleen yms.
Mietin hänen kommenttiaan bussissa kotimatkalla ja tunnustan etten kyllä aina minäkään ihan leppoisalla mielellä ole, varsinkaan jos on kiire..
Mutta kyllä mieltä jotenkin lämmitti se yllättävä kiitos jonka sain!
Mietin hänen kommenttiaan bussissa kotimatkalla ja tunnustan etten kyllä aina minäkään ihan leppoisalla mielellä ole, varsinkaan jos on kiire..
Mutta kyllä mieltä jotenkin lämmitti se yllättävä kiitos jonka sain!