sain ahdistukseen lääkkeet

[LisaMarie]

Mä taas olen kokenu terapian erittäin tarpeellisena. On kiva tajuta olevansa normaalijärkinen ihminen, pystyvänsä yekemään itse omatratkaisunsa ja kun se terapeutti pakottaa sopivasti siihen omaan toimintaan.

 

[samperi]

Mä taas olen kokenu terapian erittäin tarpeellisena. On kiva tajuta olevansa normaalijärkinen ihminen, pystyvänsä yekemään itse omatratkaisunsa ja kun se terapeutti pakottaa sopivasti siihen omaan toimintaan.

Mulla on tavallaan terapia vielä ihan alkutekijöissä
Menneet asiat olis tarkotus käydä läpi, mutta kun ikinä ei kerkeä niistä puhua, kun viikon aikana on kerenny tapahtua vaikka mitä ja siihen se tunti menee, kun puidaan niitä

 

[LisaMarie]

Mä taas olen kokenu terapian erittäin tarpeellisena. On kiva tajuta olevansa normaalijärkinen ihminen, pystyvänsä yekemään itse omatratkaisunsa ja kun se terapeutti pakottaa sopivasti siihen omaan toimintaan.

Mulla on tavallaan terapia vielä ihan alkutekijöissä
Menneet asiat olis tarkotus käydä läpi, mutta kun ikinä ei kerkeä niistä puhua, kun viikon aikana on kerenny tapahtua vaikka mitä ja siihen se tunti menee, kun puidaan niitä

Mä sain joskus kotitehtäväksi kirjoittaa elämäkeran. Ei me kyllä loppujenlopuksi niitä menneitä juuri ole puitu, vaan se on aika ratkaisukeskeistä terapiaa, se kysyy sen hetkistä suurinta ongelma ja sitten alkaa johdattelemaan siitä eteenpäin, niin että kun tunti on ohi, ongelmaan on ratkaisu.

 

[samperi]

Mä sain joskus kotitehtäväksi kirjoittaa elämäkeran. Ei me kyllä loppujenlopuksi niitä menneitä juuri ole puitu, vaan se on aika ratkaisukeskeistä terapiaa, se kysyy sen hetkistä suurinta ongelma ja sitten alkaa johdattelemaan siitä eteenpäin, niin että kun tunti on ohi, ongelmaan on ratkaisu.

Kuulostaa aika pätevälle tuo siun terapeutti!!

Mun on turha yrittää elämänkertaa tehä, kun en muista mitään.
Dissosiaatio oli se hieno termi, mikä terapeutti käyttää muististani

 

[harmaatakin harmaampi]

Kovana ihmisenä minuakin pidetään

Noita kirjoja en oo lukenu, netistä tietoa oon paljon ettiny

Terapiasta mäkään en vielä oo saanu hyötyä, vaikka vuosia olen käynyt useammankin terapeutin luona
Ja loppuelämän varmaan joutuu noita syömään.
Kun joskus pääsis edes siihen, että saa unta ilman lääkkeitä, niin siitäkin olisin onnellinen[/quote]

Mulle tosta Ben Malisen kirjasta oli se ilo, että tajusin etten ole omiin ongelmiini syyllinen eli omat väärät toimintamallit johtuu muista jutuista, kun mun luonteesta. Kyllähän tuota kirjaa lukiessa tuli paha olo, mut loppujen lopuks autto työstämään asioita omassa päässään. Mulla toi uniongelma helpottu, kun jäin töistä vapaalle ja oon ns. kotona hoitamassa lapsia (ukon penskoja). Päivät on sellaista tohinaa, ettei enää jaksa miettiä valvottavia asioita. Saa sit nähdä mitä on kun palaa takaisin työelämään. Poksahtaako se uniongelma heti. Meinaan kyllä kysyä sitten teekoolta melatoniini lääkitystä näitten tokkurapillereiden sijaan.

 

[LisaMarie]

Mä sain joskus kotitehtäväksi kirjoittaa elämäkeran. Ei me kyllä loppujenlopuksi niitä menneitä juuri ole puitu, vaan se on aika ratkaisukeskeistä terapiaa, se kysyy sen hetkistä suurinta ongelma ja sitten alkaa johdattelemaan siitä eteenpäin, niin että kun tunti on ohi, ongelmaan on ratkaisu.

Kuulostaa aika pätevälle tuo siun terapeutti!!

Mun on turha yrittää elämänkertaa tehä, kun en muista mitään.
Dissosiaatio oli se hieno termi, mikä terapeutti käyttää muististani

Mä luulen, että se on pätevä. Ihan muutaman kerran mä olin tosi ahdistunu pois lähtiessä, kun se ikävä ihminen asetti aina kysymyksensä niin, että lopputulos oli jokaisen -myös minun- olevan itse vastuussa tekemisistään ja olemisestaan |O Toisin sanoen musta tuntui, että sekin on muo vastaan ja haukkuu. Mä olisin halunnu, että paska olo on miehen vika :saint: Mutta yleensä on ollu tosi kiva olo, kun sieltä lähtee pois, semmoinen positiivinen; tästä elämästä tuleekin jotain.
En mäkään juuri yksityiskohtia muistanut elämäkertaan, mutta jotain tunneilmastoja koitin tavoittaa. Samaan aikaan vaan tuli se ADHD-havainto ja se elämäkerta unohtui niiden ADHD-testien alle.

 

[samperi]

Mulle tosta Ben Malisen kirjasta oli se ilo, että tajusin etten ole omiin ongelmiini syyllinen eli omat väärät toimintamallit johtuu muista jutuista, kun mun luonteesta. Kyllähän tuota kirjaa lukiessa tuli paha olo, mut loppujen lopuks autto työstämään asioita omassa päässään. Mulla toi uniongelma helpottu, kun jäin töistä vapaalle ja oon ns. kotona hoitamassa lapsia (ukon penskoja). Päivät on sellaista tohinaa, ettei enää jaksa miettiä valvottavia asioita. Saa sit nähdä mitä on kun palaa takaisin työelämään. Poksahtaako se uniongelma heti. Meinaan kyllä kysyä sitten teekoolta melatoniini lääkitystä näitten tokkurapillereiden sijaan.

Mä kun sain aikanaan diagnoosin ja aloin lukee tietoo netistä, niin tuntu aivan sille, et herranjumala, tuollanen miä just oon!
Välillä kyllä iskee kaamea ahdistus, kun lueskelee noita, et miks ihmeessä mulla pitää olla tuollanen sairaus, miks en voi olla terve
:ashamed:

Mä oon pojan kanssa päivät kotosalla ja ilta kun alkaa lähenee, niin ahistus lisääntyy
Mullakun ei oo sitä kykyä ajatella ja miettiä asioita, kun tuolla päässä on sellanen blokki muistojen eessä :/

 

[samperi]

Mä luulen, että se on pätevä. Ihan muutaman kerran mä olin tosi ahdistunu pois lähtiessä, kun se ikävä ihminen asetti aina kysymyksensä niin, että lopputulos oli jokaisen -myös minun- olevan itse vastuussa tekemisistään ja olemisestaan |O Toisin sanoen musta tuntui, että sekin on muo vastaan ja haukkuu. Mä olisin halunnu, että paska olo on miehen vika :saint: Mutta yleensä on ollu tosi kiva olo, kun sieltä lähtee pois, semmoinen positiivinen; tästä elämästä tuleekin jotain.
En mäkään juuri yksityiskohtia muistanut elämäkertaan, mutta jotain tunneilmastoja koitin tavoittaa. Samaan aikaan vaan tuli se ADHD-havainto ja se elämäkerta unohtui niiden ADHD-testien alle.

Miä yleensä oon vaan masennus niistä terapia sessioista:ashamed:
Ja sehän on taas hyvä syy juoda kaljaa :headwall:

Hetkittäin tuntuu sille, että josko tää elämä tästä, mutta ne hetket on niin lyhyitä :/

Joo siis vikahan on kaikissa muissa kuin minussa :saint:

 

[harmaatakin harmaampi]

Mä sain joskus kotitehtäväksi kirjoittaa elämäkeran. Ei me kyllä loppujenlopuksi niitä menneitä juuri ole puitu, vaan se on aika ratkaisukeskeistä terapiaa, se kysyy sen hetkistä suurinta ongelma ja sitten alkaa johdattelemaan siitä eteenpäin, niin että kun tunti on ohi, ongelmaan on ratkaisu.

Kuulostaa aika pätevälle tuo siun terapeutti!!

Mun on turha yrittää elämänkertaa tehä, kun en muista mitään.
Dissosiaatio oli se hieno termi, mikä terapeutti käyttää muististani

joo dissosiaatiohäiriötä mullekin tarjottiin toisella terapeutilla ja oisin sen diagnoosin "ostanutkin", mutta testit ei oikein tukenut tuloksia. eikä mulla ole ees omasta mielestä mustia aukkoja muistissa, lähinnä ongelmana se, että olen jotenkin oman elämäni tapahtumien ulkopuolella. Eka terapeutti oli ihan yhtä tyhjän kanssa, ei ohjannut tilannetta mitenkään ja kerrasta toiseen vatkattiin samoja juttuja. Koko ajan oli tunne, että itte oon vastuussa terapian kulusta. Toinen terapeutti oli sit jo sopivampi, en vaan enää jaksanut hakee jatkoaikaa kelasta. On se muuten toi terapia sen verran kallista lystiä tuettunakin, että ei siihen kaikilla ole löydy varaa.

 

[samperi]

joo dissosiaatiohäiriötä mullekin tarjottiin toisella terapeutilla ja oisin sen diagnoosin "ostanutkin", mutta testit ei oikein tukenut tuloksia. eikä mulla ole ees omasta mielestä mustia aukkoja muistissa, lähinnä ongelmana se, että olen jotenkin oman elämäni tapahtumien ulkopuolella. Eka terapeutti oli ihan yhtä tyhjän kanssa, ei ohjannut tilannetta mitenkään ja kerrasta toiseen vatkattiin samoja juttuja. Koko ajan oli tunne, että itte oon vastuussa terapian kulusta. Toinen terapeutti oli sit jo sopivampi, en vaan enää jaksanut hakee jatkoaikaa kelasta. On se muuten toi terapia sen verran kallista lystiä tuettunakin, että ei siihen kaikilla ole löydy varaa.

Mäkin olen elämän tapahtumien ulkopuolella!!
Tuntuu et asiat vaan tapahtuu ja ite leijailee jossain omassa pikku maailmassa

Mulla on onneks tuo terapia tällä hetkellä ilmaista. Toivottavasti siellä saan jatkaa, koska se nainen on todella mukava

Edellinen terapeutti: mies, joka sen 45 minsan sisällä sanoi ehkä 5 lausetta, se se vasta ahdistavaa oli
:x

 

[LisaMarie]

Joo siis vikahan on kaikissa muissa kuin minussa :saint:

Kun mä pääsin eroon tuosta ajattelusta, tai oikeammin opin näkemään, että kukaan muu kuin minä ei voi määrätä ja ohjeta minun elämäni, niin se helpotti tosi paljon. Oikeastaan siitä alkoi toipuminen, voisi sanoa.
Nyt mä tiedän, että mun tunteet on mun tunteita, mulla on niihin oikeus, mutta aina ne ei ole järkeviä ja todellisuus pohjaisia ja silloin niitä on syytä miettiä vähän takemmin. Ennen mä koitin ensinäkin peitellä niitä tunteita, mitkä ei mun mielestä ollu oikeutetuja ja toisekseen tosiaan ne oli aina jonkun muun vika ja mä en voinu milekkään mitään.
Ja sit mä tiedän että ne tunteet ja olot on tunteita ja oloja, eikä aina perustu mihinkään :saint: Miehellä on olemassa lause "mahtaks toi nyt olla taas sun olo" ja se "sun olo" on jotain sellasta, että koska jonkun puhelin oli varattu just kun mä soitan, kukaan ei tykkä musta :xmas:

 

[ymmällään]

mä en vaan saanu niitä nukahtamis lääkkeitä.. kyllä mä lekurille mainitsin että en nuku.. mutta.. eipä silti.. mä oon aikasemmin syöny stilnocht nimisiä lääkkeitä ja niistä en kyllä heränny.. ois voinu ydinpommi räjähtää vieressä ja mä vaan oisin nukkunut... mutta oli mulla sitä univajettakin... olin nukkunut 2 tuntia 3 vuorokauteen... mutta ensteks nukuin 14 tuntia putkeen, heräsin käymään vessassa.. olo oli kuin 7 promillen humalassa, jatkoin uniani vielä 16 tuntia...
mutta siis en uskalla kokeilla jos olen yksin kotona...
mä kyllä jaksan vielä valvoa.. nyt kuitenkin nukun sen 4-7 tuntia vuorokaudessa.. miestä varmaan vaan ärsyttää kun sen mielstä ongelmaan on hyvinkin yksinkertainen ratkaisu.. mun pitäis nukkua... silleen nou shit sherlock... eipä se tunnu käsittävän yhtään mitään...
voisin lukasta ton kirjan, jos vaikka siitä sais jotain perspektiiviä tähän juttuun.. oon vaan omasta mielestänikin jo niin sekaisin että lukemisesta ei vältsisti tule mitään... :/

 

[samperi]

Joo siis vikahan on kaikissa muissa kuin minussa :saint:

Kun mä pääsin eroon tuosta ajattelusta, tai oikeammin opin näkemään, että kukaan muu kuin minä ei voi määrätä ja ohjeta minun elämäni, niin se helpotti tosi paljon. Oikeastaan siitä alkoi toipuminen, voisi sanoa.
Nyt mä tiedän, että mun tunteet on mun tunteita, mulla on niihin oikeus, mutta aina ne ei ole järkeviä ja todellisuus pohjaisia ja silloin niitä on syytä miettiä vähän takemmin. Ennen mä koitin ensinäkin peitellä niitä tunteita, mitkä ei mun mielestä ollu oikeutetuja ja toisekseen tosiaan ne oli aina jonkun muun vika ja mä en voinu milekkään mitään.
Ja sit mä tiedän että ne tunteet ja olot on tunteita ja oloja, eikä aina perustu mihinkään :saint: Miehellä on olemassa lause "mahtaks toi nyt olla taas sun olo" ja se "sun olo" on jotain sellasta, että koska jonkun puhelin oli varattu just kun mä soitan, kukaan ei tykkä musta :xmas:

Si oot kyllä pitkälle päässy jo tuossa
Miä en pysty vielä ajattelemaan noin fiksusti:ashamed:

Joka päivä kiroon vanhempani ja väkivaltasen eksän, koska ne on "tehny miusta tälläsen"
Että siitä varmaan pitäs päästä eroon, jotenkin pitäs oppia.. ymmärtämään asiat tai ees jotenkin ne hyväksyä

Mies kyselee multa aina, et kuka persoona on paikalla
Nykyään hyvin vähän "itse" olen paikalla, ja käytös on sitten hyvin impulsiivista..
Voi miesparkaa :/

 

[LisaMarie]

joo dissosiaatiohäiriötä mullekin tarjottiin toisella terapeutilla ja oisin sen diagnoosin "ostanutkin", mutta testit ei oikein tukenut tuloksia. eikä mulla ole ees omasta mielestä mustia aukkoja muistissa, lähinnä ongelmana se, että olen jotenkin oman elämäni tapahtumien ulkopuolella. Eka terapeutti oli ihan yhtä tyhjän kanssa, ei ohjannut tilannetta mitenkään ja kerrasta toiseen vatkattiin samoja juttuja. Koko ajan oli tunne, että itte oon vastuussa terapian kulusta. Toinen terapeutti oli sit jo sopivampi, en vaan enää jaksanut hakee jatkoaikaa kelasta. On se muuten toi terapia sen verran kallista lystiä tuettunakin, että ei siihen kaikilla ole löydy varaa.

Mäkin olen elämän tapahtumien ulkopuolella!!
Tuntuu et asiat vaan tapahtuu ja ite leijailee jossain omassa pikku maailmassa

Mulla on onneks tuo terapia tällä hetkellä ilmaista. Toivottavasti siellä saan jatkaa, koska se nainen on todella mukava

Edellinen terapeutti: mies, joka sen 45 minsan sisällä sanoi ehkä 5 lausetta, se se vasta ahdistavaa oli
:x

Oiskohan tuo sitä samaa, mistä mä sanon, että tuntuu etei voi vaikuttaa mihinkään vaan ajelehtii vaan johonkin voimatta yhtään vaikuttaa että mihin.
Ja tietty mä olin ihan väärässä paikassa omasta mielestäni....

 

[ymmällään]

Joo siis vikahan on kaikissa muissa kuin minussa :saint:

Kun mä pääsin eroon tuosta ajattelusta, tai oikeammin opin näkemään, että kukaan muu kuin minä ei voi määrätä ja ohjeta minun elämäni, niin se helpotti tosi paljon. Oikeastaan siitä alkoi toipuminen, voisi sanoa.
Nyt mä tiedän, että mun tunteet on mun tunteita, mulla on niihin oikeus, mutta aina ne ei ole järkeviä ja todellisuus pohjaisia ja silloin niitä on syytä miettiä vähän takemmin. Ennen mä koitin ensinäkin peitellä niitä tunteita, mitkä ei mun mielestä ollu oikeutetuja ja toisekseen tosiaan ne oli aina jonkun muun vika ja mä en voinu milekkään mitään.
Ja sit mä tiedän että ne tunteet ja olot on tunteita ja oloja, eikä aina perustu mihinkään :saint: Miehellä on olemassa lause "mahtaks toi nyt olla taas sun olo" ja se "sun olo" on jotain sellasta, että koska jonkun puhelin oli varattu just kun mä soitan, kukaan ei tykkä musta :xmas:

mulle iskee vähän samat fiilikset kun ei vastata puhelimeen.. tosin iskee sellasena "älä sitten paska vastaa" fiiliksenä eli kiukkuna...

 

[samperi]

mä en vaan saanu niitä nukahtamis lääkkeitä.. kyllä mä lekurille mainitsin että en nuku.. mutta.. eipä silti.. mä oon aikasemmin syöny stilnocht nimisiä lääkkeitä ja niistä en kyllä heränny.. ois voinu ydinpommi räjähtää vieressä ja mä vaan oisin nukkunut... mutta oli mulla sitä univajettakin... olin nukkunut 2 tuntia 3 vuorokauteen... mutta ensteks nukuin 14 tuntia putkeen, heräsin käymään vessassa.. olo oli kuin 7 promillen humalassa, jatkoin uniani vielä 16 tuntia...
mutta siis en uskalla kokeilla jos olen yksin kotona...
mä kyllä jaksan vielä valvoa.. nyt kuitenkin nukun sen 4-7 tuntia vuorokaudessa.. miestä varmaan vaan ärsyttää kun sen mielstä ongelmaan on hyvinkin yksinkertainen ratkaisu.. mun pitäis nukkua... silleen nou shit sherlock... eipä se tunnu käsittävän yhtään mitään...
voisin lukasta ton kirjan, jos vaikka siitä sais jotain perspektiiviä tähän juttuun.. oon vaan omasta mielestänikin jo niin sekaisin että lukemisesta ei vältsisti tule mitään... :/

Mulla un itulee rauhottavien iltalääkkeiden ja rauhottavan avulla- muuten valvon vaikka koko yön
Aamusta kyllä sitten uni maittaa

Miäkin yritän aina lukea iltaisin..
Sitten käy aina niin, että on olevinaan lukenu 5 sivua ja ei muista yhtään, et mitä on lukenu
Ajatukset vissii harhailee

 

[samperi]

Oiskohan tuo sitä samaa, mistä mä sanon, että tuntuu etei voi vaikuttaa mihinkään vaan ajelehtii vaan johonkin voimatta yhtään vaikuttaa että mihin.
Ja tietty mä olin ihan väärässä paikassa omasta mielestäni....

Siis joskus saatan vaikka kaupassa käydä hakemassa maitopurkin ja kohta huomaan, etten muista koko maidon haku reissua

Omassa pikkumaailmassa on kiva olla, tuntuu, että kaikki asiat tapahtuu "ulkopuolella" ja ne ei liity minuun- eivätkä siten voi satuttaa

Joo, siis kyllä mulla meni pitkään siinä, et hyväksyin sen, et oikeesti olen terapian tarpeessa, et omin voimin en pärjää
Alussa vähättelin ongelmiani ja mietin aina, että joku "oikeasti" tartteis sen mun ajan, kun mun ongelmat on niin pieniä

 

[LisaMarie]

Si oot kyllä pitkälle päässy jo tuossa
Miä en pysty vielä ajattelemaan noin fiksusti:ashamed:

Joka päivä kiroon vanhempani ja väkivaltasen eksän, koska ne on "tehny miusta tälläsen"
Että siitä varmaan pitäs päästä eroon, jotenkin pitäs oppia.. ymmärtämään asiat tai ees jotenkin ne hyväksyä

Mies kyselee multa aina, et kuka persoona on paikalla
Nykyään hyvin vähän "itse" olen paikalla, ja käytös on sitten hyvin impulsiivista..
Voi miesparkaa :/

Mun kokemus on ollu, että kunnon terapeutti saa ihmisen käyttämään järkeään. Kun eihän tuossa muusta loppujenlopuksi ole kyse. Vanhempiaan nyt tietty ei voi valita, mutta aikuisena niistäkin voi päästä eroon, jos ne antaa vaan pahaa oloa ja siitä exästähän sä jo oletkin pässy eroon. Niiden tet on voinu "tehdä susta tollasen" mutta sä voit itse tehdä itsestäs ihan mita haluat, kun ne ei voi enää puuttua sun elämään...Ja jos joku olis sanonu mule puolivuotta sitten noin ni mä olis haistattanu silä paskat ja kiljunu ettei se tajuu elämästä mitään, ei ymmärä ei voi ymmärtääkun ei oo koskaan saanu turpiinsa ja vanhemmat on normaaleja ja.... :saint:

 

[samperi]

Mun kokemus on ollu, että kunnon terapeutti saa ihmisen käyttämään järkeään. Kun eihän tuossa muusta loppujenlopuksi ole kyse. Vanhempiaan nyt tietty ei voi valita, mutta aikuisena niistäkin voi päästä eroon, jos ne antaa vaan pahaa oloa ja siitä exästähän sä jo oletkin pässy eroon. Niiden tet on voinu "tehdä susta tollasen" mutta sä voit itse tehdä itsestäs ihan mita haluat, kun ne ei voi enää puuttua sun elämään...Ja jos joku olis sanonu mule puolivuotta sitten noin ni mä olis haistattanu silä paskat ja kiljunu ettei se tajuu elämästä mitään, ei ymmärä ei voi ymmärtääkun ei oo koskaan saanu turpiinsa ja vanhemmat on normaaleja ja.... :saint:

Tuon ajatuksen kun vaan muistas..
Tosin nyt vasta viikko sitten katkaisin välit luulosairaaseen ja läheisriippuvaiseen äitiini
Isä on vielä ongelmana, saa nähdä miten sen kanssa käy
Se hyökkäilee tänne millon huvittaa, kävelee kuin kotiinsa ja puolet kerroista kännissä :/

Miä kanssa luotan tuohon terapeuttiin
Mut tuntuu tää projekti vievän vielä paljon aikaa
Suositushan mulle olis "kaksi vuotta intensiivistä terapiaa kerran viikossa"
Mitä lie sit tarkottaa

 

[LisaMarie]

Mun kokemus on ollu, että kunnon

Miä kanssa luotan tuohon terapeuttiin
Mut tuntuu tää projekti vievän vielä paljon aikaa
Suositushan mulle olis "kaksi vuotta intensiivistä terapiaa kerran viikossa"
Mitä lie sit tarkottaa

Mä kävin keväällä jopa 2 kertaa viikossa kun oli vähän kaikkea yhtäaikaa ja pälekkäin :saint: Mutta nyt mulla on seuraava aika vasta olikohan 2.6, eli väliä tuli 3 viikkoa. Pehmeä lasku kesälomiin...Saa nähdä vaihtaako se lääkitystä ennen kesälomia vai vasta lomien jälkeen, jotta on tavoitettavissa jos uudet lääkkeet nakasuttaa pahasti ...
Pakko mennä välilä täyttämään tiskikone, vaikka päänsisäiset asiat on paljon kivampia ja kiinostavampia kun nää kehon ulkopuolella olevat...eli tää tajuton ja halitsematon kaaos, joka täällä on

 

[harmaatakin harmaampi]

mä en vaan saanu niitä nukahtamis lääkkeitä.. kyllä mä lekurille mainitsin että en nuku.. mutta.. eipä silti.. mä oon aikasemmin syöny stilnocht nimisiä lääkkeitä ja niistä en kyllä heränny.. ois voinu ydinpommi räjähtää vieressä ja mä vaan oisin nukkunut... mutta oli mulla sitä univajettakin... olin nukkunut 2 tuntia 3 vuorokauteen... mutta ensteks nukuin 14 tuntia putkeen, heräsin käymään vessassa.. olo oli kuin 7 promillen humalassa, jatkoin uniani vielä 16 tuntia...
mutta siis en uskalla kokeilla jos olen yksin kotona...
mä kyllä jaksan vielä valvoa.. nyt kuitenkin nukun sen 4-7 tuntia vuorokaudessa.. miestä varmaan vaan ärsyttää kun sen mielstä ongelmaan on hyvinkin yksinkertainen ratkaisu.. mun pitäis nukkua... silleen nou shit sherlock... eipä se tunnu käsittävän yhtään mitään...
voisin lukasta ton kirjan, jos vaikka siitä sais jotain perspektiiviä tähän juttuun.. oon vaan omasta mielestänikin jo niin sekaisin että lukemisesta ei vältsisti tule mitään... :/

Mulla oli joskus muinoin noita stilnocteja. Pakko oli vaihtaa, niistä tuli hallusinaatioita. Tenox oli mulla semmonen, että tunti lääkkeen ottamisen jälkeen jos heräs niin vähän päätä ravisteli ja melko virkee oli. Joillakin hyväunisilla ihmisillä on semmonen kuvitelma, että kyllähän sitä ihminen nukahtaa kun on tarpeeks väsyny. Hahhah (sarkastista naurua). Eikä se tuo lääkeuni oikein luomu-unta vastaa, mut tyhjää parempaa.

 

[ymmällään]

mä en vaan saanu niitä nukahtamis lääkkeitä.. kyllä mä lekurille mainitsin että en nuku.. mutta.. eipä silti.. mä oon aikasemmin syöny stilnocht nimisiä lääkkeitä ja niistä en kyllä heränny.. ois voinu ydinpommi räjähtää vieressä ja mä vaan oisin nukkunut... mutta oli mulla sitä univajettakin... olin nukkunut 2 tuntia 3 vuorokauteen... mutta ensteks nukuin 14 tuntia putkeen, heräsin käymään vessassa.. olo oli kuin 7 promillen humalassa, jatkoin uniani vielä 16 tuntia...
mutta siis en uskalla kokeilla jos olen yksin kotona...
mä kyllä jaksan vielä valvoa.. nyt kuitenkin nukun sen 4-7 tuntia vuorokaudessa.. miestä varmaan vaan ärsyttää kun sen mielstä ongelmaan on hyvinkin yksinkertainen ratkaisu.. mun pitäis nukkua... silleen nou shit sherlock... eipä se tunnu käsittävän yhtään mitään...
voisin lukasta ton kirjan, jos vaikka siitä sais jotain perspektiiviä tähän juttuun.. oon vaan omasta mielestänikin jo niin sekaisin että lukemisesta ei vältsisti tule mitään... :/

Mulla oli joskus muinoin noita stilnocteja. Pakko oli vaihtaa, niistä tuli hallusinaatioita. Tenox oli mulla semmonen, että tunti lääkkeen ottamisen jälkeen jos heräs niin vähän päätä ravisteli ja melko virkee oli. Joillakin hyväunisilla ihmisillä on semmonen kuvitelma, että kyllähän sitä ihminen nukahtaa kun on tarpeeks väsyny. Hahhah (sarkastista naurua). Eikä se tuo lääkeuni oikein luomu-unta vastaa, mut tyhjää parempaa.

no, koitan nyt pärjätä ilman.. varmaankin jos tää unettomuus pahenee niin haen sitten ne lääkkeet.. joo se tuntuu olevan ongelmattomille niin helppoa antaa ohjeita.. nuku enemmän, piristy, ryhdistäydy...

 

[ymmällään]

kerroin miehelle, loukkaantu kun olen vaan esittänyt koko tämän ajan.. sitte alko selittämään että syytin siis aiheettomasti että kaikki ongelmat johtuis vaan siitä... mä mitään sellasta edes ollut sanonut... kun kerroin että satutan itseäni, niin eipä kommentoinut mitään...
ei kysynyt mistä tämä johtuu..

 

[samperi]

kerroin miehelle, loukkaantu kun olen vaan esittänyt koko tämän ajan.. sitte alko selittämään että syytin siis aiheettomasti että kaikki ongelmat johtuis vaan siitä... mä mitään sellasta edes ollut sanonut... kun kerroin että satutan itseäni, niin eipä kommentoinut mitään...
ei kysynyt mistä tämä johtuu..

:hug: :hug:

Mies ei varmaan vielä ymmärrä koko asiaa, eikä siten osaa siihen suhtautua
Toivottavasti miettii asiaa, eikä ainakaan tee oloas enää yhtään pahemmaks