vierailija
Elokuu on erokuukausi. Kaikki itseään kunnioittavat sanoma- ja aikakauslehdet kertovat lukijoilleen miten pääsee eroon sydänsuruistaan.
vierailija
Ero, kuolema, muutto paikkakunnalta, läheisen sairastuminen, lapsen itsenäistyminen ja muutto omilleen.... Ihmisen elämässä on kriisejä, joidenka käsittely ottaa aikansa. Niiden merkitys on kuitenkin ihmistä kasvattava ja myös vahvistava. Kaikesta selviää on käännettävä sivua ja jatkettava elämää uusien haasteiden kanssa.
vierailija
Vanha hokema ”se mikä ei tapa vahvistaa” pitää paikkansa.
Luin jostain, että suomalainen nainen eroaa ensimmäisestä avioliitostaan 42-vuotiaana. Olin siis vain tilaston mallioppilas. Avioero on kuin tutkinto, jota ei kannata jättää väliin. Ei se ole minkään alku eikä loppu vssn vain yksi paperinpala, jonka jompikumpi puolisoista toimittaa jollekin randomille oikeusoppineelle allekirjoitettavaksi. Paljon helpompaa kuin ratikkalipun ostaminen.
vierailija
Ei ne aina kasvata ja vahvista. Joskus ihan oikeesti vaan musertaa ja latistaa, eikä eteenpäin mennä vahvistuneena, vaan esim katkeroituneena.
Tuo vanha lausahdus on kyl klisee. Sen huomaa sit viimeistään, jos tulee omalle kohdalle se ikävin asia. Toivottavasti tietenkin ei tule.
Mut joo, vois antaa ihmisille vähän tilaa tohon, et pitääkö ikävien asioiden aina vahvistaa.
vierailija
Takana avioero, muutto toiselle paikkakunnalle, omaisen ja läheisen kuolema, lapsen avioero, läheisen vakava sairastuminen...... Hei elämä jatkuu. Suru, ikävä, huoli.... kaikki muuttavat ajan kuluessa muotoaan ja helpottavat.
vierailija
Sen huomaa, kun tulee se ikävin asia. Ei kaikille tule.
vierailija
Sanat katkera, katkeroitunut ja katkeruus pyörivät usein suomalaisten puheissa ja kirjoituksissa. Minua kiinnostaa kaikki ihmisen tuntemukset ja mielentilat.
Luin uusimmasta Kauneus- ja terveys-lehdestä Sointu Borg haastattelun.
Hän on saanut paljon apua mt-ongelmiinsa. Ala on kehittynyt, ja lähes kaikki käyvät elämänsä jossakin vaiheessa ammattiauttajalla. Otan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Kaikenlaisia kinttupolkuja olen jo joutunut kulkemaan.
Osaan siksi iloita pienistä ja yksinkertaisista asioista. En enää rakenna pilvilinnoja enkä haaveile turhista asioista. En keksi yhtäkään asiaa, josta olisin katkera.
Ehkä uskon jollain tavalla sielunvaellukseen. Joskus olen tuntenut välähdyksiä, että olen joskus elänyt erittäin varakkaan ja runsaan elämän. Ehkä toivoin seuraavaksi elämäksi mahdollisimman monimutkaista ja haasteellista elämää ja sain sen. Yhden asian olen ainakin päättänyt ja pidän lupaukseni. En kirjoita elämästäni Pirkka-kirjaa kuten Kari Jotakainen teki, ja suututti maaseudun kirjakaupan myyntiboikottiin. Seuraavaksi keitän kupin kahvia, ja sitten katson miten Steffy voi Lunan telkitsemässä häkissä. Ehkä ratkaisu venyy ensi viikolle, koska Finn-lääkäripuolisolla sytyttää päässä liian hitaasti.